PARANNUKSEN EVANKELIUMI

”Sillä Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen”!(2 Kor.7:10). Kun luin tämän Raamatunkohdan, löysin itseni tutkimasta omaa palvelutyötäni ja kysymästä: ”Olenko minä vähentänyt Jeesuksen saarnaamaa parannuksen evankeliumia? Olenko itse asiassa saksinut Raamattuani ja leikannut pois Kristuksen seuraamisen korkeamman hinnan? Olenko alentanut hänen tasoaan kertomalla ihmisille, että pelkkä uskominen pelastaa?”

Olemmeko madaltaneet aidon synnintunnon? Olemmeko hosuneet ja tarjonneet pelastusta niille, jotka eivät ole oikeastaan tehneet parannusta, jotka eivät ole murehtineet rikkomuksiaan, jotka ovat etsineet uskoa vain piilottaakseen himonsa sen taakse?

Kuulemme jatkuvasti suurentelua lukuisista ihmisistä, jotka ovat tulleet Jeesuksen luokse erilaisten seurakuntien kautta. Kristityt ovat raportoineet suurien joukkojen kääntymisestä, kun he ovat saarnanneet vankiloissa, kouluissa ja muissa tilanteissa. He sanovat: ”Kaikki paikalla olleet antoivat elämänsä Jeesukselle. Kun päätin saarnani, he kaikki tulivat eteen ottamaan vastaan pelastuksen.”

Aivan liian usein siinä vain toistetaan edellä lausuttu rukous. He rukoilevat vain, mitä käskettiin sanoa, eikä monikaan tajua, mitä lausuvat. Sitten useimmat heistä palaavat pakanallisille teilleen!

Sellaiset ihmiset eivät koskaan koe Pyhän Hengen syvää työtä. Sen seurauksena he eivät koskaan tunnusta syntejään, eivät murehdi niitä eivätkä koskaan oikeasti usko. Surullista kyllä, me olemme tarjonneet heille sellaista, mitä Jeesus ei koskaan antanut: pelastusta ilman katumusta.

Uskon, että seurakunta on ottanut pois jopa synnintunnon kokemisen. Ajattele sitä: Et useinkaan enää näe kyyneleitä niiden poskilla, jotka pelastuvat. Tietenkin tiedän, etteivät kyyneleet pelasta ketään, mutta Jumala teki meistä kaikista ihmisiä, joilla on todelliset tunteet. Kaikki helvettiin matkalla olleet syntiset, jotka ovat tulleet Pyhän Hengen koskettamiksi tietenkin tuntevat syvää surua niistä asioista, joilla he ovat murehduttaneet Herraa.

Apostoli Pietari tunsi tällaista Jumalan mielen mukaista murhetta, kun hän kielsi Jeesuksen. Yhtäkkiä hänen mieleensä tulvi muisto siitä, mitä Jeesus oli sanonut hänelle: ”Niin Pietari muisti Jeesuksen sanat, jotka hän oli sanonut hänelle: ’Ennen kuin kukko kahdesti laulaa, sinä kolmesti minut kiellät’. Ja hän ratkesi itkuun” (Mark.14:72).