MURTUMISPISTEESSÄ
Pastorit ovat kirjoittaneet minulle olevansa huolissaan uskostaan luopumaisillaan olevista seurakuntalaisistaan. ”Hyvät, rehelliset uskovat ovet niin syyllisyyden ja tuomion alla, että se aiheuttaa epätoivoa. Kun he eivät voi elää omien odotuksiensa mukaisesti, kun he lankeavat takaisin syntiin, he päättävät luopua.
Kasvavat määrät uskovia ovat murtumispisteessä. Harvat heistä uskaltavat edes helliä ajatusta lakata rakastamasta Jeesusta, mutta epätoivossaan he miettivät antaa itse periksi.
Jotkut työntekijät puhuvat vain positiivisia asioita. Voit kuulla heidän kertovan, että jokainen uskova saa välittömiä vastauksia rukouksiinsa ja kokee elämässään ihmeitä. Jokainen kokee olevansa onnellinen ja elävänsä hyvin. Koko maailman on ruusuinen ja valoisa. Mielelläni kuulen senkaltaista saarnaa, koska todella haluan kaikkia noita hyviä ja terveellisiä asioita Jumalan kansalle. Asia ei ole kuitenkaan juuri sellainen useimmille hyvin rehellisille ja vakaville uskoville.
Ei ihme, että meidän nuoremme lannistuvat joutuessaan tappiolle. He eivät voi elää sen kuvan mukaan, jonka ovat luoneet huolettoman, rikkaan, menestyvän, aina positiivisesti ajattelevan uskonnon edustajat. Heidän maailmansa ei ole ihanteellinen. He elävät särkynein sydämin, hetkestä hetkeen kriiseissä, ja perheongelmissa.
Paavali puhui vaikeuksista: ”Sillä me emme tahdo, veljet, pitää teitä tietämättöminä siitä ahdistuksesta, jossa me olimme Aasiassa, kuinka ylenpalttiset, yli voimiemme käyvät, meidän rasituksemme olivat, niin että jo olimme epätoivossa hengestämmekin”(2 Kor.1:8).
Positiivinen ajattelumalli ei poista näitä vaikeuksia, ja vaikka ”tunnustaisimme”, ettei niitä ole, ne eivät siitä muutu. Mikä avuksi? Tässä on kaksi perustotuutta, jotka ovat tuoneet minulle lohdutusta ja apua:
Kasvavat määrät uskovia ovat murtumispisteessä. Harvat heistä uskaltavat edes helliä ajatusta lakata rakastamasta Jeesusta, mutta epätoivossaan he miettivät antaa itse periksi.
Jotkut työntekijät puhuvat vain positiivisia asioita. Voit kuulla heidän kertovan, että jokainen uskova saa välittömiä vastauksia rukouksiinsa ja kokee elämässään ihmeitä. Jokainen kokee olevansa onnellinen ja elävänsä hyvin. Koko maailman on ruusuinen ja valoisa. Mielelläni kuulen senkaltaista saarnaa, koska todella haluan kaikkia noita hyviä ja terveellisiä asioita Jumalan kansalle. Asia ei ole kuitenkaan juuri sellainen useimmille hyvin rehellisille ja vakaville uskoville.
Ei ihme, että meidän nuoremme lannistuvat joutuessaan tappiolle. He eivät voi elää sen kuvan mukaan, jonka ovat luoneet huolettoman, rikkaan, menestyvän, aina positiivisesti ajattelevan uskonnon edustajat. Heidän maailmansa ei ole ihanteellinen. He elävät särkynein sydämin, hetkestä hetkeen kriiseissä, ja perheongelmissa.
Paavali puhui vaikeuksista: ”Sillä me emme tahdo, veljet, pitää teitä tietämättöminä siitä ahdistuksesta, jossa me olimme Aasiassa, kuinka ylenpalttiset, yli voimiemme käyvät, meidän rasituksemme olivat, niin että jo olimme epätoivossa hengestämmekin”(2 Kor.1:8).
Positiivinen ajattelumalli ei poista näitä vaikeuksia, ja vaikka ”tunnustaisimme”, ettei niitä ole, ne eivät siitä muutu. Mikä avuksi? Tässä on kaksi perustotuutta, jotka ovat tuoneet minulle lohdutusta ja apua:
- Jumala rakastaa minua. Hän on rakastava isä, joka haluaa vain nostaa meidät pois heikkouksistamme.
- Uskoni miellyttää häntä eniten. Hän haluaa minun luottavan häneen.