Wednesday, September 30, 2015

USKOMATON NÄKY

Jesajan 25. luku kuvaa uskomatonta näkyä. Siinä profeetta Jesaja kuljetetaan tulevaisuuteen, aivan viimeisiin päiviin. Raamatuntutkijat ovat yhtä mieltä siitä, että tämä on Raamatun selvimpiä kuvia lopun ajoista. Jesaja näyttää meille tarkkaan, mitä Jumala aikoo tehdä kansoille ja seurakunnalleen ennen loppua. Nyt me elämme juuri Jesajan kuvaamia hetkiä.

Ensimmäisissä viidessä jakeessa Jesaja kuvaa sitä, mitä Jumalalla on kansojen varalle. Yhtäkkiä Jumala vähentää Saatanan valtakunnan romuläjäksi. Yhtäkkiä demonisen vallan alla olleet kansat vapautuvat. Jesaja puhkeaa riemulliseen ylistykseen sen nähdessään: ”Herra, sinä olet minun Jumalani; minä kunnioitan sinua, kiitän sinun nimeäsi, sillä sinä olet tehnyt ihmeitä, sinun aivoituksesi kaukaisilta päiviltä ovat todet ja vakaat”(Jes.25:1). Hän siis sanoo: Sinä olet tehnyt suuria ihmeitä menneisyydessä ja nyt sinulla on suunnitelma juuri tälle ajalle. Sinä määräsit sen ennen maailman perustamista.”

Kun Jesaja katselee Jumalan suunnitelmaa, se innostaa hänen sieluaan. Hän julistaa tuleville sukupolville: ”Viimeisinä päivinä Jumala tuhoaa ja tekee tyhjäksi Saatanan voiman. Outojen demonisten olentojen palatsit raunioitetaan, ja paholaisen kaupunki pienenee pölykasaksi.”

Ketjut alkavat pudota sidotuilta ihmisjoukoilta. Heidät vapautetaan pelon ja synnin saatanallisista vankiloista. Jesaja nimittää näitä ”vahvoiksi ihmisiksi”, mikä tarkoittaa ”kerran synnin kovettamiksi”. Hän kertoo meille, että nämä samat ihmiset alkavat antaa kunnian Jumalalle. Vuosia he olivat kauhuissaan painostajastaan, Saatanasta, mutta nyt he pelkäävät ainoastaan Herraa, Häntä joka vapautti heidät.

Sinä hetkenä jae neljä toteutuu kaiken maailman nähden: ”Sillä sinä olit turvana vaivaiselle, turvana köyhälle hänen ahdingossansa, suojana rankkasateelta, varjona helteeltä; sillä väkivaltaisten kiukku on kuin rankkasade seinää vastaan”(Jes.25:4).

Näen tämän tapahtuvan nytkin miljoonien ihmisten elämässä ympäri maailmaa. Hengessään köyhät tulevat vahvemmiksi. Kadonneet pelastetaan. Masentuneet löytävät yltäkylläisen rauhan. Kristuksesta on tullut heidän suojelijansa, pakopaikkansa, puolustajansa, heidän turvakallionsa. Kun tulisen koetuksen henkäys tulee heitä kohti, se osuu pyhään seinään, joka ympäröi heitä ja eristää heidät. Saatanan aiemmin hurjat hyökkäykset putoavat harmittomina maahan.

Tuesday, September 29, 2015

YKSITTÄISEN USKOVAN ARVO

Eräänä lauantai-iltana kuljin Times Squarea pitkin sen pullistellessa turisteista ja muista jouluostosten tekijöistä. On arvioitu, että tuona ruuhka-aikana lähes neljännesmiljoona ihmistä kulkee tuon alueen läpi. Kun seisoin siellä, rukoilin katsellessani ihmisjoukkoja.

Eräänä hetkenä Pyhä Henki kuiskasi minulle: ”David, katso noita ihmisjoukkoja. Lisää siihen moninkertainen määrä ja saat luvun ihmisistä, jotka kuolivat erämaassa. Kaikista heistä vain kaksi pääsi minun lepooni: Joosua ja Kaaleb. Kaikki muut kuolivat ennen aikaansa, epätoivossa ja epäuskossa.”

Tuo ajatus hämmästytti minua. Kun katsoin ihmisjoukkoja, tajusin evankeliumin olevan heidän saavutettavissaan koska hyvänsä television, radion, kirjallisuuden jopa ilmaisten Raamatuiden kautta, joita on hotellihuoneissa. Jos he vain haluaisivat tietää, heille voisi kertoa, että entisessä Israelissa ihmeitä tehnyt Jumala tekee tänään samaa kaikille, jotka rakastavat Häntä. Silti nämä ihmiset eivät olleet halunneet tuntea Häntä. Jos he näkevät traktaatteja jakelevan ihmisen, he juoksevat ohitse ja viittaavat kintaalla. Heillä ei ole muuta jumalaa kuin nautinto, raha ja omaisuus.

Yhtäkkiä aloin nähdä yksittäisen uskovan arvon Jumalan silmissä. Kuulen Jeesuksen kysyvän samaa kysymystä tänään: ”Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?" (ks. Luuk.18:8). Näen Kristuksen sydänten tutkijan siivilöivän näitä tapahtumia ja löytävän vain harvoja, jotka todella rakastavat. Näen oppilaitosten kampuksilla Hänen etsivän ja kyselevän: ”Uskotteko minuun?” Näen Hänen tutkivan Washington D.C:tä, olisiko siellä ketään, joka hyväksyy Hänet, ja löytävän vain muutamia. Näen Hänen tutkivan kokonaisia kansakuntia ja löytävän vain jäännöksen.

Lopulta Hän tutkii seurakuntaansa, etsien palvelijoita, joilla on todellinen usko. Hänen näkemänsä murtaa Hänen sydämensä, murehduttaa Hänet perusteellisesti. Kuulen Hänen itkevän Israelia: ”Jerusalem, Jerusalem, … kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niin kuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet”(Matt.23:37).

Herran palvelijana kannan Paimeneni taakkaa. Tunnen Hänen murheensa. Juuri nyt kuulen Hänen sanovan: ”Edes omassa huoneessani on niin harvoja, joilla on usko. Monet lapsistani, mukaan lukien paimeneni menevät tainnoksiin koetusten aikoina. He eivät luota minuun perheensä, työpaikkansa, tulevaisuutensa hoitajana. Tosiaan, he ovat tehneet valintansa.”

Niin, entä sinä? Herra tulee meidän kaikkien luokse kysyen: ”Uskotko sinä Minuun? Luotatko sinä Minuun? Kun tule, löydänkö uskon sinussa?” Miten vastaat?

Monday, September 28, 2015

RIKAS JA TYYDYTTÄVÄ ELÄMÄ by Gary Wilkerson

Jeesus kuvaa rikasta ja tyydyttävää elämää, jota Hän tarjoaa meille, käyttämällä esimerkkinä lammastarhaa. ”Minä olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen”(Joh.10:9). Tarhassa Hänen lampaansa ovat turvassa kaikilta vihollisiltaan. He ravitsevat itsensä Jumalan valtakunnan hyvillä laitumilla, nauttien terveydestä, rauhasta ja vapaudesta.

Juuri tätä siunattua elämää vihollisemme, paholainen yrittää varastaa meiltä. Saatana on halukas tuhoamaan kallisarvoisen uskomme. Jeesus kuvaakin häntä varkaaksi, joka tulee tarhaan salaa: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka ei mene ovesta lammastarhaan, vaan nousee sinne muualta, se on varas ja ryöväri… Varas ei tule muuta kuin varastamaan ja tappamaan ja tuhoamaan”(Joh.10:1, 10).

Elämä, jonka Jumalan on suunnitellut meitä varten, on juuri se, minkä Saatana haluaa varastaa meiltä. Hän tekee sen yrittämällä saada meidät pois ”hyvältä laitumelta” (esim. elintärkeästä hengellisestä ravinnosta), jonka Jeesus on antanut meille. Kypsymättömät uskovat ovat eniten vaarassa, niin kauan kuin he saavat vain ”maitoa”, eivätkä koskaan pääse eteenpäin nauttimaan Jumalan Sanan lihaa. He ovat erityisesti Saatanan juonien kohteina kriisien aikoina. He syöksyvät paniikkiin, ovat täynnä pelkoa ja huolta ajatellen: ”En tiedä, miten minun tulisi ratkaista. Missä sinä olet, Jumala?”

Näin tämän tapahtuvan usein, kun olin Times Square Churchin pastorina New Yorkissa. Opetus, jota ihmiset saivat siellä, oli syvää, lihaisaa, tarkan Jumalan Sanan tutkimisen seurausta. Kuvittele miten järkytyin, kun seurakuntalaiset silloin tällöin kertoivat olleensa kuuntelemassa jotakuta huijaria, jonka tarkoituksena oli vain kerätä rahaa itselleen. Kuinka he saattoivat tehdä niin kuultuaan vakaata, vahvaa raamatullista opetusta?

Tämä onkin toinen este, jota uskova kohtaa: väärien opettajien viehättävä evankeliumi. Jeesus opettaa: ”Mutta vierasta ne eivät seuraa, vaan pakenevat häntä, koska eivät tunne vierasten ääntä" (Joh.10:5). Sellaiset vieraat näyttävät, kuulostavat ja pukeutuvat kuin kuka tahansa hyvä pastori. Kuitenkin he saarnaavat evankeliumia, joka vähitellen johtaa ihmiset pois Kristuksen rikkaalta, tyydyttävältä ”hyvältä laitumelta” sielujensa tuhoon.

On ehdottoman tärkeää, että me opimme kuulemaan Hyvän Paimenen ääntä ja erottamaan sen väärien paimenien äänestä. Miten se tapahtuu? Nauttimalla Paimenemme niin auliisti tarjoamaa lihaa: ”Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta”(Room.10:17). Ainoa tapa tunnistaa väärennös on tuntea alkuperäinen läheisesti. Vain upottautumalla Jumalan puhtaaseen Sanaan me tulemme läheisiksi taivaasta peräisin olevan ulkonäön, äänen, hajun ja maun kanssa.

Saturday, September 26, 2015

“MINNE HERRA?” by Claude Houde

Aabraham rakensi kuuliaisuuden ja luottamuksen alttarin, kun hän ei tiennyt, minne oli tuleva. Meidän jokaisen elämässä on hetkiä, jolloin kysymme sydän pamppaillen: ”Minne Herra?” Pitäisi tehdä päätös, vaikkei ole selvää suuntaa. Uskovan ”minne” voi olla suhteessa uraan, opiskeluun, koulun valintaan, asuinpaikkakunnan muuttoon, seurakuntaan, minne mennä tragedian tai sairauden jälkeen. Kaikissa näissä ”minne”- kysymyksissä meidän tulee rakentaa luottamuksen alttari, jonka äärellä annamme kaiken Hänen käsiinsä. Usko rakentaa alttarin, kun me emme tiedä, minne mennä, eikä se koskaan petä. Jumala siunaa, varjelee ja suojelee meitä, kun kasvamme luottamuksessa Häneen. Aabrahaminkin rakensi alttarin, kun hän ei tiennyt mitä Jumalan ”mikä, miten ja miksi” tarkoittivat.

Uskon kautta oli Aabraham kuuliainen, kun hänet kutsuttiin lähtemään siihen maahan, jonka hän oli saava perinnöksi, ja hän lähti tietämättä, minne oli saapuva. Uskon kautta hän eli muukalaisena lupauksen maassa niin kuin vieraassa maassa, asuen teltoissa Iisakin ja Jaakobin kanssa, jotka olivat saman lupauksen perillisiä; sen tähden syntyikin yhdestä miehestä, vieläpä kuolettuneesta, niin suuri paljous, kuin on tähtiä taivaalla ja kuin meren rannalla hiekkaa, epälukuisesti” (Hebr.11:8-9, 12).

Näihin muutamiin jakeisiin sisältyy paljon asiaa ja hengellistä painoa. Aabrahamin koetus oli vielä tulossa. Hän ei tiennyt Jumalan ”milloin” tulisi. Täyttymys ei koskaan näyttänyt olevan myöhässä, ja lupaus näytti häviävän vähän kerrassaan, samalla kun epäilykset kasvoivat Mount Everestin korkuiseksi epäuskoksi. Hän tuli paikkaan, jossa hänellä ei ollut harmainta aavistusta, kuinka Jumala voisi suorittaa sen, mitä Hän oli luvannut. Näissä Hebrealaiskirjeen jakeissa kirjoittaja viittaa lupaukseen, jonka Jumala oli antanut Aabrahamille, että tämä saisi pojan. Saaralle ja Aabrahamille se oli ollut aina vaikeata, niin vaikeata uskoa, mutta nyt he tuijottivat mahdottoman loputonta merta niin kauas kuin silmään siinsi. Oltiin tilanteessa, jossa ainoa ratkaisu oli usko ”rakentaa uudestaan” alttari, jotta voitaisiin ottaa vastaan.

Aabrahamilla oli edessään tämä epäuskon sota koko elämänsä ajan. Aivan niin kuin sinä ja minä, hänkin oli monesti syvällä tässä uskon taistelussa vastustajia vastaan. Häntä repivät ahdistuksen pistot tässä loputtomassa kyselyssä, joka on yhteistä kaikille uskoville: Koska, kuinka, miksi? Minne, Jumala?

__________

Claude Houde, johtava pastori Eglise Nouvelle Vie (Uuden Elämän Seurakunnassa) Montrealissa, Canadassa on usein puhujana Expect Church Leadership-konferensseissa, joita World Challenge vetää kaikkialla maailmassa. Hänen johdossaan Uuden Elämän Seurakunta on kasvanut kourallisesta ihmisiä enempään kuin 3 500 seurakuntalaiseen siinä osassa Canadaa, jossa on vähän protestanttisia seurakuntia.

Friday, September 25, 2015

HE EIVÄT ODOTTANEET JUMALAA

Israelilaiset menivät Jumalan edelle järjestämällä armeijan, suunnittelemalla strategian ja iskemällä omin voimin. Kun sitten vihollinen näki heidät, he ajoivat israelilaisia sotilaita ”niin kuin mehiläiset tekevät” ja tuhosivat heidät (ks. 5 Moos.1:44).

Olen nähnyt hirvittäviä tapauksia uskovien elämässä, kun he eivät ole koskaan päässeet Jumalan lepoon. Herra toi heidät kovan koetuksen paikkaan: perhekriisiin, taloudelliseen pinnistelyyn, avio-ongelmiin. He eivät kuitenkaan odottaneet Herran toimintaa. Sen sijaan he syyttivät Häntä laiminlyönnistä ja yrittivät selvittää ongelmansa omin avuin. Tänään nuo uskovat ovat edelleen ilman lepoa, rauhaa, Jumalan läsnäolon tuntemusta ja elävät jatkuvassa epäilyssä. He näyttävät kulkevan ongelmasta ongelmaan eivätkä puhu mistään muusta kuin viimeisimmästä vaikeudestaan. Kuitenkin kaikki heidän sekavuutensa johtuu vain yhdestä asiasta: epäuskosta.

Psalmista sanoo: ”Niin kaikki meidän päivämme kuluvat”(Ps.90:9). Tässä psalmissa puhutaan epäuskoisista. Mistä siinä on kyse? Se on: Kaikki he elivät ja kuolivat turhaan. Sama tarina, jonka kuulemme epäuskoisista isovanhemmista: ”He elivät kaikki vuotensa toivottomina. He eivät koskaan tehneet muuta kuin valittivat ja he kuolivat yksin ja unohdettuina.”

Tässä on juuri epäuskon pelottavuus. Se leikkaa pois hengellisen historiasi, niin että kaikki sinusta muistoon jäävä on tuhlattua elämää. Kun Israelin nuori sukupolvi kysyi, mitä isoäidille ja – isälle tapahtui, heille kerrottiin: ”He murisivat ja valittivat koko ajan. Heillä ei ollut mitään tarkoitusta elämässä. Niin he vain istuivat ympäriinsä ja odottivat kuolemaa.”

Tosi uskovat ovat päättäneet luottaa Jumalaan silloinkin, kun heidän rukouksiinsa ei vastata. He haluavat päästä Jumalan lepoon. Mikä on todisteena sellaisesta elämästä? He ovat ”päässeet lepoon omista töistään” (ks. Hebr.4:10). Enää he eivät valvo öisin koettaen keksiä ratkaisua ongelmiinsa omassa viisaudessaan ja taidossaan. Sen sijaan he kääntyvät kaikessa Jeesuksen puoleen. Ei sillä ole väliä, loppuuko heidän elämänsä menestyksessä tai menetyksessä. Heidän silmissään oli määränä Jumalan suunnitelma ja sen toteutuminen heidän elämässään.

Thursday, September 24, 2015

EPÄUSKON SEURAUKSET

”Myös oli Herran käsi heitä vastaan hävittämässä heitä leiristä … kunnes hävisi koko se sukupolvi, kaikki sotakuntoiset miehet”(5 Moos.2:15, 14). Tässä on muutamia kaikkein voimakkaimpia ilmaisuja, joita Raamattu käyttää epäuskosta.

Sanot ehkä: ”Se ei ole tosiaankaan armonkieltä. Jumala ei toimi niin kovakouraisesti epäuskoa kohtaan tänään.”. Väärin. Raamattu sanoo, että tänä päivänä, armon alla ”ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät”(Hebr.11:6).

Epäuskon synti ei voi olla erillinen asia elämässämme. Se vuotaa joka paikkaan, saastuttaen ja pahentaen kaiken vaelluksessamme.

Israelin epäusko ei rajoittunut ainoastaan Jumalan kykyyn tuhota heidän vihollisensa. Heidän epäilynsä levisi luottamukseen jokapäiväisestä ravinnosta. He epäilivät Jumalan kykyä suojella heidän lapsiaan. He epäilivät, pystyisikö Hän johtamaan heidät Luvattuun Maahan. He epäilivät Hänen edes olevan heidän keskellään. Siksi Jumala sanoi heille: ”Mutta te kääntykää takaisin ja lähtekää liikkeelle erämaahan, Kaislameren tietä …sillä minä en ole teidän keskellänne”(5. Moos.1:40, 42).

Jos meillä on epäuskoa jollakin alueella, se leviää jokaiselle muulle alueelle ja saastuttaa koko sydämemme. Saatamme luottaa Jumalaan määrätyissä asioissa, sellaisissa kuin pelastus uskon kautta, Hänen kaikkivoipuutensa, Hänen Henkensä asumisen meissä. Luotammeko Hänelle kuitenkaan tulevaisuuttamme? Uskommeko, että Hän antaa meille terveyttä ja pitää huolta taloudestamme, antaa meille voiton synnistä?

Epäusko johtaa ennakkoluulon syntiin. Luulomme on sitä, että uskomme tietävämme, mikä on oikein. Ylimielisyys sanoo: ”Minä tiedän tien,” ja toimii omin päin.

Tässä on kuitenkin kyse toisesta synnistä, johon Israel lankesi epäuskossaan. Kun Jumala käski heidän kääntyä takaisin erämaahan, he eivät halunneet totella. Sen sijaan he tulivat Mooseksen luo sanomaan: ”Selvä, me olemme tehneet syntiä. Ymmärrämme sen nyt. Nyt olemme valmiit tottelemaan Jumalan käskyä ja lähdemme vihollista vastaan.” Taaskin he ottivat asiat omiin käsiinsä.

Monet epäilevät uskovat tekevät surullisen virheen merkittävällä tavalla: Kun he lankeavat uskon asiassa, he kääntyvät lihan puoleen. He tekevät sitä, mitä luulevat heiltä toivottavan, mutta itse asiassa kulkevat edelleen omassa viisaudessaan ja voimassaan. Usko vastustaa aina pelon vaikuttamia tekoja ja odottaa Jumalan toimivan. Usko ei koskaan halua toimia ennen Jumalan aikaa.

Wednesday, September 23, 2015

LÖYTÄNEEKÖ HÄN USKOA MAAN PÄÄLTÄ?

Jeesus tuli omaan huoneeseensa, Israelin huoneeseen profeettana ja ihmeiden tekijänä. ”Heidän epäuskonsa tähden hän ei tehnyt siellä monta voimallista tekoa”(Matt.13:58). Ihmeellinen lausuma. Epäusko rajoitti jopa Kristuksen voimaa toimia.

Näemme epäuskon surulliset tulokset läpi Uuden Testamentin. Opetuslapset eivät voineet ajaa ulos riivaajaa pienestä lapsesta epäuskonsa takia. Jeesus moitti heitä siitä (ks. Matt.17:14- 21). Ylösnousemuksensa jälkeen Kristus järkyttyi jälleen heidän epäuskonsa tähden: ”Hän nuhteli heidän epäuskoaan ja heidän sydämensä kovuutta, kun he eivät olleet uskoneet niitä, jotka olivat nähneet hänet ylösnousseeksi”(Mark.16:14). Paavali sanoikin juutalaisista: ”Epäuskonsa tähden ne taitettiin pois”(Room.11:20).

Miksi Jumala tuomitsee epäuskon Uudessa Testamentissa niin ankarasti? Siksi, että nykyajan uskoville on annettu jotakin, mistä Vanhan Testamentin pyhät saattoivat vain uneksia. Jumala on siunannut meitä Pyhän Henkensä lahjalla. Vanhan Liiton aikana Jumalan Henki vieraili uskovien luona vain satunnaisesti. Heidän piti mennä temppeliin kokemaan Herran läsnäoloa. Tänä päivänä Jumala tekee asuinsijansa kansansa sisimpään. Me olemme Hänen temppelinsä, ja Hänen läsnäolonsa on jokaisessa uskovassa.

Vanhassa Testamentissa Aabraham sai vieraakseen enkelin tai sai sanan Jumalalta. Hän uskoi Jumalan kykenevän tekemään kaiken, mitä hän anoi ja ”Jumalan lupausta hän ei epäuskossa epäillyt”(Room.4:20). Tänään Jeesus on aina saapuvilla minä päivän hetkenä hyvänsä. Me voimme huutaa Häntä avuksi koko elämämme ajan. Me tiedämme Hänen vastaavan. Hän kehottaa meitä tulemaan rohkeasti armon istuimen eteen ja tekemään anomisemme tiettäviksi. Hän lohduttaa ja johdattaa meitä Pyhän Hengen kautta.

Näistä siunauksista huolimatta me yhä epäilemme Jumalaa kovien koetusten aikoina. Jeesus moittii sellaista epäuskoa ja sanoo: ”Eikö sitten Jumala toimittaisi oikeutta valituillensa, jotka häntä yötä päivää avuksi huutavat, ja viivyttäisikö hän heiltä apuansa? Minä sanon teille: hän toimittaa heille oikeuden pian. Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?" (Luuk.18:7-8). Jos Kristus tulisi takaisin tänään, löytäisikö Hän uskoa sinussa?

Tuesday, September 22, 2015

ISRAEL EI USKONUT

Jumalan Sana ei riittänyt israelilaisille. Herra oli antanut heille uskomattomia lupauksia. Silti keskellä kriisejänsä Israel ei koskaan luottanut Häneen. Kaikista lupauksista huolimatta he pitivät Hänen Sanaansa tarpeettomana. Miten? Siten, että se ei koskaan yhdistynyt heissä uskon kanssa. ”Mutta heidän kuulemansa sana ei heitä hyödyttänyt, koska se ei uskossa sulautunut niihin, jotka sen kuulivat”(Hebr.4:2).

Sen sijaan kansa vaati Jumalalta aina uutta Sanaa. Toisin sanoen: ”Meidän pitää saada tietää, onko Jumala meidän kanssamme tässä nykyisessä kriisissä, ei vain edellisessä. Meidän pitää saada uusi ilmestys Häneltä tähän tilanteeseen”. Kysyn sinulta, miten kukaan voisi unohtaa niin nopeasti kaikkea, mitä Jumala oli tehnyt heidän hyväkseen? Israel oli unohtanut joka hetken Jumalan pelastustyöstä. Kansa ei antanut Hänen menneitten yliluonnollisten töittensä rakentaa heidän uskoaan Häneen.

Vaikka he syyttivät Jumalaa, Hän puhui heille uudestaan. Hän neuvoi Moosesta sanomaan heille: ” Niin minä vastasin teille: 'Älkää säikähtykö, älkääkä peljätkö heitä. Herra, teidän Jumalanne, joka käy teidän edellänne, taistelee itse teidän puolestanne, aivan niin kuin hän teki teille Egyptissä teidän silmienne edessä”(5 Moos.1:29- 30).

No, tuo ei ollut uusi lupaus. Jumala vain toisti sen, mitä Hän oli jo kertonut kansalleen: ” Herra sotii teidän puolestanne, ja te olkaa hiljaa" (2 Moos.14:14).
Uudestaan ja uudestaan Jumala oli sanonut heille: ”Minä olen teidän kanssanne. Minä taistelen teidän puolestanne, niin, että voitte panna luottamuksenne tähän lupaukseen. Älkää unohtako sitä.” Tässä he kuitenkin olivat, vapisivat vihollisten edessä ja keskittivät katseensa omaan heikkouteensa. Lopulta he päättivät: Me emme voi seisoa heitä vastaan.” Tämä oli silkkaa epäuskoa, epäilystä Jumalan kutsusta heidän elämässään, epäilystä, että Hän oli lähettänyt heidät, epäilystä Hänen läsnäolonsa suhteen heidän keskellään.

Mietit ehkä, ettet itse koskaan käyttäytyisi noin. Kuitenkin monet uskovat tänä päivänä sanovat samantapaisia asioita: ”Herra, oletko todella minun kanssani? Tiedän, että lupasit, mutta onko se todella totta? Voinko luottaa siihen, mitä olet sanonut? Tarvitse tuoreen sanan. Ole hyvä ja anna minulle lisää varmuutta.”

Lopulta mekin vapisemme sielunvihollisen edessä ja vain siksi, että emme usko sitä, mitä Jumala on luvannut meille. Toimimme, kuin Hän ei olisi koskaan sanonut yhtään sanaa meille, ja niin alamme ”koetella” Häntä. Vaikka Hän on todistanut olemassaolonsa meille uudelleen ja uudelleen, me jatkuvasti pyydämme Häntä osoittamaan uskollisuutensa, lähettämällä uuden uskoa vahvistavan sanan. Jumala aikoo puhua vain yhden sanan: ”Usko, mitä olen sanonut sinulle. Luota minuun.”

Monday, September 21, 2015

USKOLLINEN OPASTAJA by Gary Wilkerson

“Mutta joka menee ovesta sisälle, se on lammasten paimen. Hänelle ovenvartija avaa, ja lampaat kuulevat hänen ääntänsä; ja hän kutsuu omat lampaansa nimeltä ja vie heidät ulos”(Joh.10:2-3).

Me kaikki tarvitsemme johdatusta elämän ratkaisuissa. Ei ole kuitenkaan niin yksinkertaista tai helppoa saada hyvää johdatusta tällaisessa kaoottisessa maailmassa. Jeesus sanoo, että kristittyjen tilanne on erilainen. Hän tekee hyvin selväksi yo. kohdassa, että Hänen seuraajansa, Hänen omat lampaansa, tuntevat Hänen äänensä ja tulevat Hänen luokseen. Kuva Hyvästä Paimenesta, joka antaa lampailleen niiden tarpeet kauaskatseisesti ja huolella.

Riittääkö tämä avuksi meidän vaikeisiin päätöksiimme? Jokainen meistä joutuu ratkaisemaan vakavia asioita: ”Kenen kanssa menen naimisiin? Millaista työtä minun pitäisi tehdä? Mikä on elämäni tarkoitus?” Nämä ratkaisut voidaan tehdä pelon vallassa, erityisesti, jos pahoittelemme huonoja valintoja menneisyydessämme. Jumala on siunannut minun elämääni runsaasti, mutta en halua lasteni tai lastenlasteni tekevän niitä virheitä, joita minä tein. Niin kuin jokainen vanhempi haluan osata antaa heille parhaan johdatuksen.

Hyvä uutinen on siinä, että meillä on Paimen, joka on uskollinen ja johdattaa meitä kaikissa asioissa, eikä siinä ole merkitystä, vaikka olemme tehneet joskus väärin. Tosiaan, Hän sanoo, että Hänen tarkoituksensa on johdattaa meidän elämäämme: ”Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys”(Joh.10:10).

Me kaikki tiedämme, että on tärkeätä seurata laatujohdatusta. Mieti kaikkia elämän suuria päätöksiä, joita olet tehnyt: ”Kuka johdatti sinua? Oliko heillä kokemusta? Minkälaisia taitoja ja tietoja heillä oli käytössään, kun he johdattivat sinua, minne halusit mennä?

Jotkut oppaat elämässä voivat viedä meidät läpi vaikeiden ongelmien. Onko heillä myös tietoa kantaa meitä Jeesuksen lupaamaan yltäkylläiseen elämään? Herranamme Jeesus on kykenevä enempäänkin kuin yltäkylläisyyteen. Hän muodostaa suhteen. Hän haluaa meidän tietävän enemmän kuin ”milloin ja minne” mennä. Hän haluaa meille runsaan siunauksen Hänen henkilökohtaisessa tuntemisessaan kaikilla elämän alueilla. Kun siis kiireisinä etsimme opaskirjaa, Hän sanoo hyvin yksinkertaisesti: ”Seuraa minua”.

Saturday, September 19, 2015

PALJAS USKO by Nicky Cruz

Niin monet ihmiset ajattelevat, että intohimoni Jeesusta kohtaan tulee vuosia kestäneestä Raamatun lukemisesta, rukouksesta ja palvelutehtävästäni, mutta he ovat väärässä. Se tulee Jumalan näkemisestä niiden aikojen läpi, kun elämä on jättänyt minut täysin paljaaksi ja yksin. Se tulee Jumalan läsnäolon tuntemisesta suurimman hämmennyksen ja epätoivon hetkellä. Se tulee Jumalan käden näkemisestä edessäni, kerran toisensa jälkeen, kun olen joutunut kohtaamaan vaaroja, joita en olisi osannut kuvitellakaan.

Joka kerta, kun seison kasvokkain jonkun kovettuneen teinijenginjohtajan kanssa, näen David Wilkersonin saarnaavan pelottomasti katuni kulmauksessa. Joka kerta, kun kuljen rikollisten, huumeriippuvaisten asuma-alueen keskitse, tunnen saman voiman, joka ajoi Wilkersonin New Yorkin kaduille monta vuotta sitten. Joka kerta, kun pidän sylissäni kadotettua ja tuskaisaa sielua, tunnen Jumalan voiman ja läsnäolon.

Olen täysin riippuvainen Jumalasta. Jumala on käyttänyt menneisyyteni kipua viemään minut syvemmälle tasolle, tuodakseen minut lähemmäksi Häntä. Se, mitä Saatana tarkoitti pahaksi, Jumala on käyttänyt omaksi kunniakseen. Ainoan iloni, jonka saan tässä elämässä, kalpenee sen ekstaasin rinnalla, kun näen Jumalan tekevän mahdottoman mahdolliseksi. Kun näen, kuinka Hän ojentaa kätensä pimeään sydämeen ja tuo valon, kuinka Hän levittää armoaan kuin voita niiden ihmisten syntien päälle, jotka tarvitsevat anteeksiantamusta.

On niin helppo järkeillä Jumalaa, tunnustaa Hänen voimansa kokematta koskaan sitä itse, uskoa Hänen ylivertaisuuteensa pyytämättä Häntä suorittamaan mahtavia asioita meidän ollessamme läsnä. Me näemme Hänet mielissämme, mutta emme sydämellämme. Emme koskaan saa sitä voimaa, jota saarnaamme todeksi. Emme koskaan pyydä Jumalaa liikkumaan voimakkaasti meidän ollessamme läsnä, ottamaan gramman uskoa ja käyttämään sitä siirtämään vuoria sijoiltaan ja sinkoamaan niitä meren pohjaan.

Paljas usko vaatii sitä, että me jotenkin opimme yhdistämään mielen ja hengen. Sillä tavoin panemme pois oman ylpeytemme, epäilymme ja pelkomme ja seisomme Jumalan edessä, tyhjinä ja murtuneina mukanamme vain raaka sammumaton luottamus.

__________

Nicky Cruz, kansainvälisesti tunnettu evankelista ja tuottoisa kirjailija, kääntyi Jeesuksen Kristuksen luokse väkivallan ja rikoksen elämästä kohdattuaan David Wilkersonin New Yorkissa v. 1958. Hänen dramaattinen kääntymiskertomuksensa julkaistiin ensi kerran David Wilkersonin kirjassa Risti ja Linkkuveitsi ja myöhemmin hänen omassa suosikkikirjaksi muodostuneessa Juokse poika, juokse.

Friday, September 18, 2015

MAHDOTTOMAN KOHTAAMISPAIKKA

Kaades-Barnea on tällainen paikka. Nimi on peräisin hepreankielisestä juuresta, joka merkitsee “pakolainen, irtolainen, vaeltaja”. Lyhyesti sanottuna, jos valitset nyt väärin, joudut vaeltamaan erämaassa koko ikäsi.

Monet uskovat ovat juuri nyt tuossa paikassa. Jumala on antanut heille liiton lupaukset. Hän on antanut heille ihmeellisen historian kanssaan, tarjonnut ihmeen vapautuksen ihmeen perään. Paholainen vain on tullut kertomaan heille valheen, etteivät he suoriudu tästä. Hän on saanut heidät vakuuttumaan siitä, että eivät ole tarpeeksi hyvä, että Jumala on edelleen vihainen heille menneiden syntien tähden ja ettei Hän koskaan anna heille anteeksi.

Kerropa minulle: Oletko alkanut ottaa vastaan sellaisia valheita? Ajatteletko, että Jumala pettää sinut kriisisi keskellä? Jos, niin on, silloin olet jossain vaiheessa vaellustasi lakannut ottamasta Jumalaa kiinni Hänen sanastaan. Et ole totellut Hänen käskyään, ja nyt Israelin tarina on sinunkin tarinasi. Kaades-Barnean koetus määrää loppuikäsi vaelluksen suunnan.

Jumala on kantanut sinua käsivarsillaan samalla tavoin kuin Israelia kauhean erämaan läpi. Kun katsot taaksepäin, voit muistaa hirveät kokemasi koetukset, kivuliaat epäonnistumiset. Sinä menit läpi koetusten, joita et olisi koskaan uskonut selvittäväsi. Jumala oli kuitenkin uskollinen ja auttoi sinua niissä kaikissa. Joka kerran Hän armollisesti kurottui alas ja nosti sinut ylös. Nyt voit sanoa: ”Jumala ei ole koskaan pettänyt minua. Seison tänään Hänen armonsa kannattamana. On totta, että Jumala kantoi minua käsivarsillaan, niin kuin isä kantaa lastaan.”

Pikemminkin Jumala toi sinut ulos, jotta voisi viedä sinut sisään. Edessäsi on luvattu maa, niin kuin Israelillakin oli: ”Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva”(Hebr.4:9). Herra pelasti sinut viedäkseen lepopaikkaansa. Mitä tämä lepo on? Se on järkkymättömän uskon ja luottamuksen paikka Herrassa. Siellä voit luottaa Hänen lupauksiinsa. Siellä on luottamus, joka auttaa sinut kaikkein vaikeimpienkin aikojen.

Päästäksesi tähän levon paikkaan sinun täytyy ensin kulkea Kaades-Barnean läpi. Kun olet siellä, joudut kohtaamaan taistelun, joka on äärimmäisen kova, pahempi kuin olet koskaan ennen kokenut. On vihollisia, jättiläisiä, korkeita muureja, asioita, jotka näyttävät täysin mahdottomilta. Silloin sinun tulee panna ehdoton toivosi Jumalaan, että Hän vie sinut läpi.

Thursday, September 17, 2015

SURULLINEN ERHE

Mooses kuvaili surullista erhettä, jonka Israel teki Kaades-Barneassa (ks.4. Moos.13- 14). Se tapahtui vähän Punaisen Meren ylityksen jälkeen. Jumala oli käskenyt Israelin mennä rohkeasti Kanaanin maahan ja oli antanut heille voimallisen vakuutuksen: ”Katso, Herra, sinun Jumalasi, antaa maan sinun valtaasi. Mene ja ota se omaksesi, niin kuin Herra, sinun isiesi Jumala, on sinulle puhunut; älä pelkää äläkä arkaile.' Niin minä vastasin teille: 'Älkää säikähtykö älkääkä peljätkö heitä. Herra, teidän Jumalanne, joka käy teidän edellänne, taistelee itse teidän puolestanne, aivan niin kuin hän teki teille Egyptissä teidän silmienne edessä”(5 Moos.1:21, 29 -30). Mikä uskomaton lupaus se olikaan! Ei yksikään heidän vihollisistaan voinut seisoa heidän edessään (ks.7:24.)

Israel ei ottanut Jumalan lupausta varteen. Sen sijaan, että olisivat ottaneet vaarin Hänen Sanastaan, he vaativat vakoojien lähettämistä Kanaanin maahan. Nämä taas palasivat mukanaan ”huonoja uutisia”, täynnä epäuskoa. He puhuivat jättiläisistä ja korkeitten muurien ympäröimistä kaupungeista. Kansa uskoi heidän raporttinsa: ”Mutta te ette tahtoneet mennä sinne, vaan niskoittelitte Herran, teidän Jumalanne, käskyä vastaan”(5 Moos.1:26). Nyt Mooses kertoo nuoremmalle sukupolvelle: ”Heidän olisi pitänyt ottaa Jumalan Sana vastaan heti paikalla. Herra oli sanonut, että Hän sotisi heidän puolestaan, mutta he kapinoivat.”

Voitko nähdä, mitä tapahtui vanhemmalle sukupolvelle? Noiden vakoojien lähettäminen Kanaanin maahan oli epäuskon ilmaus. Kun vakoojat olivat maassa, he olivat koko ajan Saatanan vaikutuksen alaisena. He olivat vihollisen valheiden kohteina, koska eivät olleet luottaneet Jumalaan.

Kuultuaan vakoojien raportin kansa heristi nyrkkiään Jumalalle syyttäen Häntä: ”Sinä olet hyljännyt meidät Jumala. Toit meidät tänne kuolemaan.” Muutama kuukausi aiemmin Jumala oli erottanut saman kansan, tehnyt heistä erityisiä silmissään ja vapauttanut heidät ihmeiden kautta. Nyt koko leiri oli sekasorron vallassa. He sanoivat toinen toiselleen: ”Onko Jumala enää meidän kanssamme?” Pian he kaikki itkivät lapsiansa: ”Meidän lapsemme kuolevat nälkään täällä erämaassa. Jumala vihaa meitä!”

Mooses muistutti nuorempia israelilaisia heidän vanhempiensa syytöksistä: “Ja te napisitte teltoissanne ja sanoitte: 'Sen tähden että Herra vihaa meitä, vei hän meidät pois Egyptin maasta, antaakseen meidät amorilaisten käsiin ja tuhotakseen meidät”(5 Moos.1:27).

Wednesday, September 16, 2015

EPÄUSKON VAARA

Puheessaan Israelin kansalle Mooses osoitti meille 5. Moos.1:ssä epäuskon vaaran. Hän varoitti, että me emme kärsisi samaa kauheaa seurausta, kuin nuo, jotka lankesivat ennen meitä: ”Ahkeroikaamme siis päästä siihen lepoon, ettei kukaan lankeaisi seuraamaan samaa tottelemattomuuden esimerkkiä”(Hebr.4:11). Hän siis itse asiassa sanoo: ”Ei ole väliä sillä, minkälaisia mahdottomia tilanteita kohtaat, tai miten toivottomilta asiat näyttävät. Sinun ei pidä langeta samaan epäuskon syntiin. Muutoin joudut yhtä kamalaan erämaahan kuin hekin. Niin vaellat siinä koko loppuelämäsi.

Jumala johdattaa uskollisesti sinua, niin kuin Hän on tarkoituksellisesti johdattanut isiämme heidän kriiseihinsä. Hän halusi heidän oppivan luottamaan Häneen. Hän halusi kansan, joka olisi järkkymätön uskossaan. Heidän piti tulla erämaasta puhtaan kullan kaltaisen, koetellun uskon kera. Hän halusi heidän todistavan maailmalle hyvyydestään kansaansa kohtaan.”

Uskon, että meidän sukupolvemme on ottanut epäuskon synnin aivan liian kevyesti. Siksi me juuri nyt näemme sen traagiset tulokset. Kohtaan tänä päivänä monia uskovia, jotka ovat täynnä masennusta ja epätoivoa. Tietenkin moni kärsii näitä fyysisten syiden tähden, mutta monet toiset kestävät sellaisia kärsimyksiä oman hengellisen tilansa takia. Minun mielestäni heidän masennuksensa on seurausta jatkuvan epäuskonsa tuottamasta mielipahasta Jumalalle.

Herra käyttää aina voimakasta kieltä, kun Hän viittaa epäuskoon kansansa keskuudessa. Hän käyttää vihan, suuttumuksen sanoja, jotka käyvät Hänen voimilleen. Mooses muistutti tästä nuoremmille israelilaisille: ”Olet nähnyt, kuinka Herra, sinun Jumalasi, on kantanut sinua, niin kuin mies kantaa poikaansa, koko sen matkan, jonka te olette kulkeneet, kunnes tulitte tähän paikkaan. Kun Herra kuuli teidän puheenne, vihastui hän ja vannoi sanoen: 'Totisesti, ei kukaan näistä miehistä, tästä pahasta sukupolvesta, saa nähdä sitä hyvää maata, jonka minä valalla vannoen olen luvannut antaa teidän isillenne’” (5 Moos.1:31, 34- 35).

Tuesday, September 15, 2015

OHJEEKSI MEILLE

Koko 5. Mooseksen kirja on pelkästään hänen yksi ainoa puheensa ennen kuolemaansa. Tässä puheessaan hän kävi läpi kaikki ne neljäkymmentä vuotta, jotka Israel oli vaeltanut erämaassa. Mooses piti tämän puheen uudelle sukupolvelle.

Siihen aikaan kansa oleskeli Kaades-Barnean luona. Se oli tärkeä paikka heidän historiassaan. He olivat Kanaanin, luvatun maan porteilla, samassa paikassa, jossa heidän isänsä olivat seisoneet kolmekymmentäkahdeksan vuotta aiemmin. Se oli myös paikka, jossa Jumala oli estänyt tuon vanhemman sukupolven pääsemisen Luvattuun Maahan. Heidät kaikki lähetettiin takaisin erämaahan vaeltelemaan siellä, kunnes, kaikki siitä sukupolvesta, paitsi Joosua ja Kaaleb olivat kuolleet.

Nyt Mooses muistutti uutta sukupolvea heidän isiensä tarinasta. Hän halusi heidän tietävän tarkalleen, miksi edellinen sukupolvi oli kuollut epätoivoiseen kapinaan Jumalan silmissä. Mooses kehotti heitä oppimaan vanhempiensa surullisista virheistä, puhuen niistä monin sanoin:

”Te tunnette isienne historian. He olivat kutsuttu, valittu ja Jumalan voitelema kansa. He silti kadottivat näyn. Herra rakasti heitä niin, että kantoi heitä käsivarsillaan jatkuvasti. Silti he uudelleen ja uudelleen valittivat ja nurisivat Häntä vastaan, pahoittaen Hänen mielensä.

”Lopulta Jumalan kärsivällisyys oli lopussa. Hän näki, että he olivat antautuneet epäuskoon eikä ollut mahdollista muuttaa heidän mieltään. Ei mikään Hänen tekemänsä ihme pystynyt vakuuttamaan heitä Hänen uskollisuudestaan ja hyvyydestään. Heidän sydämensä olivat kuin graniittia. Niin Jumala sanoi heille: ’Ei yksikään teistä ole pääsevä Minun luvattuun maahani. Sen sijaan saatte kääntyä ympäri ja mennä takaisin erämaahan’ ”.

Mitkä voimalliset sanat ne olivatkaan! Mooses ei puhunut vain uudelle Israelin sukupolvelle. Hän osoitti sanansa kaikille uskovien sukupolville, jotka tulisivat heidän jälkeensä, mukaan lukien meidät tänään. Niin kuin koko Vanha Testamentti kertoo, se oli kirjoitettu meitä varten: ”Tämä, mikä tapahtui heille, on esikuvallista ja on kirjoitettu varoitukseksi meille, joille maailmanaikojen loppukausi on tullut”(1 Kor.10:11).

Monday, September 14, 2015

ARMON MUUTTAMANA by Gary Wilkerson

Koko Jeesuksen toiminnan ajan Häneltä kysyttiin kahta kysymystä. Niitä tekivät ihmiset, joita Hän kohtasi. Ne paljastivat kaiken kysyjien sydämistä. Ensimmäinen kysymys oli syyttävä. Silloin tällöin uskonnolliset johtajat kysyivät Kristukselta: ”Miksi Sinä syöt ja juot syntisten kanssa? Kuinka sinä voit olla Jumalan lähettämä, kun sinulla on sellainen maine?”

Toinen kysymyksen laji tuli ihmisiltä, joilla oli vaikeuksia elämässään: ”Parantaisitko sairaan tyttäreni? Vapauttaisitko poikani riivaajasta, joka heittää hänet tuleen? Voisitko parantaa minun verenvuototautini, joka on vaivannut minua koko ikäni? Jeesus, voisitko auttaa minua?”

Näetkö eron näiden kahden kysymysryhmän välillä? Molemmat etsivät vastausta siihen, millainen Jumala on. Ensimmäinen kysyy: ”Ansaitsevatko syntiset Jumalan rakkautta?” Toinen sen sijaan: ”Tahtooko Jumala auttaa minua?”

Jeesus vastasi molempiin kysymyksiin teoillaan. Ensin Hän siirsi yhteisöstä ulossuljetut kaikkein kauimmaisesta marginaalista Jumalan rakkauden keskiöön. Hän sanoi heille: ”Olette nyt keskellä näyttämöä. Olette nyt juuri minun Isäni valtakunnan sydämessä”. Toiseksi Kristus paljasti, että syyttäjät eivät olleet Jumalan valtakunnan keskellä. Hän sanoi heille hyvin selväsanaisesti: ”Teillä ei ole mitään osaa Isäni valtakunnassa”.

Haluatko tarkoituksellisen, merkityksellisen osan Jumalan valtakunnassa? Silloin sinun pitää olla valmis laskemaan kivesi ja ottamaan Hänen armonsa ristin. Joka kerta, kun toimit kuten Jeesus, ulottaen armoa niille, jotka ovat synnin takia syrjäytyneet, silloin olet osallisena suureen muutokseen. Tekosi muuttavat sinua, syytetyt muuttuvat ja nekin, jotka syyttävät, muuttuvat. Jumalan armon ilmestyminen toisaalta herättää passiiviset uskovat.

Voisiko meistä tulla Hänen armonsa armeija, joka vetää huumeriippuvaiset ja puhtaasti elävät, surevat ja huolimattomat, köyhät ja rikkaat, yksinäiset ja eloisat Hänen valtakuntaansa. Olkoon jokainen sielu rakastettu ja kuulukoon siihen, ja muuttukoon jokainen meistä Vapahtajamme ihmeellisen armon kautta.

Saturday, September 12, 2015

OPPIA RUKOILEMAAN by Jim Cymbala

Rukousta ei voi oppia vain seminaareissa ja periaatteessa. Sen täytyy syntyä tarpeen ympäristöstä. Jos sanon: ”Minun pitäisi rukoilla”, menetän piankin motivaationi ja lopetan, koska liha on liian vahva. Minut täytyy ajaa rukoilemaan.

Liian monet kristityt elävät kieltäytymisen asenteella. ”Toivon, että lapseni tulee uskoon jonakin päivänä.” Jotkut vanhemmat ovat itse asiassa lannistuneet: ”En usko, että voi tehdä mitään. Bobby ei kasvanut oikealla tavalla, mutta me yritimme parhaamme: Me annoimme hänet Herralle, kun hän oli vauva. Ehkä jonakin päivänä”.

Mitä enemmän rukoilemme, sitä enemmän koemme tarvitsemamme sitä. Mitä enemmän tunnemme tarpeemme rukoilla, sitä enemmän haluamme rukoilla.

Rukous on kristityn elämän lähde, elämäntapa. Muutoin on, kuin pitäisit vauvaa sylissäsi ja pukisit hänet somasti, mutta hän ei hengittäisi. Unohda sievät vaatteet ja palauta lapsen elintoiminnot. Ei ole mitään hyötyä puhua tajuttomalle ihmiselle. Siksi juuri vahva opetuksen korostus tuottaa niin rajallisia tuloksia. Opetus on hyvä asia vain siellä, jossa on elämää kanavoitavaksi. Jos kuulijat ovat hengellisessä koomassa, se, mitä kerromme heille, saattaa olla hienoa ja oikeaoppista, mutta hengellistä elämää ei valitettavasi voi opettaa.

Pastorit ja seurakunnat täytyy saada niin kokemaan olonsa epämukavaksi, että he sanovat: ”Me emme ole Uuden Testamentin uskovia, jollei meillä ole rukouselämää”. Tämän tunnistaminen nipistelee meitä vähän, mutta miten muutoin saisimme aikaan läpimurron Jumalalle?

Jos todella ajattelemme, mitä Ap.t.2:42 sanoo: ”Ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa”, voimme nähdä, että rukous on lähes todiste normaalista seurakunnasta. Herran nimen avuksi huutaminen on listan neljäs tärkeä kohta. Jos minun seurakuntani ei rukoile, meidän ei pitäisi kerskua oikeaoppisuudesta tai siitä, kuinka paljon jumalanpalvelukseen osallistutaan.

Itse asiassa Carol ja minä, olemme sanoneet toisillemme enemmän kuin kerran, että jos murtuneisuuden henki ja Jumalan avuksi huutaminen laimenee Brooklyn Tabernacle’ssa, tiedämme olevamme vaikeuksissa, vaikka meillä olisi kymmenen tuhatta osallistujaa.

__________

Jim Cymbala aloitti Brooklyn Tabernacle’ssa alle kahdenkymmenen seurakuntalaisen kanssa pienessä, surkeassa rakennuksessa kaupungin vaikeassa osassa. Koska hän oli paljasjalkainen brooklynilainen, hänestä on tullut sekä David että Gary Wilkersonin pitkäaikainen ystävä. Hän puhuu usein Expect Churchin johtajakonferensseissa, joita World Challenge tukee ympäri maailmaa.

Friday, September 11, 2015

HÄN HERÄTTÄÄ MINUN PELKONI

En tajunnut, kuinka saastuneet minunkin korvani olivat, ennen kuin olin saarnamatkalla British Isles’eilla. Poikani Gary ja minä olimme saaneet kutsun tulla puhumaan erääseen tapahtumaan, Meidät kutsunut pastori kysyi kohteliaasti, miten kokouksemme kulkisi. Kun yritin vastata, hän keskeytti minut ja alkoi puhua omasta puheestaan. Tämä tapahtui useamman kerran, ja joka kerta hän puhui ylitseni siitä, miten paljon enemmän ihmisiä hänellä oli kuulijoina ja käynyt paljon useammissa maissa kuin minä.

Lopulta päätin vain pitää suuni kiinni ja antaa hänen puhua. Jossakin vaiheessa katsoin Garyyn ja pyöritin silmiäni ajatellen: ”Mikä kerskuri hän onkaan miehekseen. Tämä saarnaaja on nonstop-puhuja.”

Silloin tunsin Pyhän Hengen kuiskaavan minulle: ”Mieti, miksi olet niin kiihtynyt, David. Se on vain siksi, ettei tuo mies kuuntele sinua. Sinä halusit puhua. Nyt, kun sinä joudut kuuntelemaan hänen juttujaan, haluat kerskua omasta julistustyöstäsi. Lopetit kyllä puhumisen, mutta sydämessäsi on edelleen kerskauksen henki.”

Mikä vielä enemmän, olin saastuttanut suuni. Huomaa, etten puhunut mitään pahaa tästä miehestä. Tosiasiassa en sanonut hänestä ainuttakaan sanaa. Pelkkä silmien pyörittely oli tarpeeksi halventamaan häntä poikani silmissä.

Voin puhua pyhyydestä, voin paljastaa yhteisön synnit, voin saarnata Uuden Liiton voitosta, mutta en voi antaa korvieni saastua. Jos suljen jonkun ihmisen ulos keskittymällä omiin kohteisiini, jos en pysty kuuntelemaan häntä kunnioittaen, silloin Kristuksen elämä ei ole päässyt kasvamaan minussa. En vaella enää niin, että Herrani olisi mielissään enkä minä kanna hedelmää Hänen työlleen.

”Herra, Herra on minulle antanut opetuslasten kielen, niin että minä taidan sanalla virvoittaa väsynyttä; hän herättää aamu aamulta, herättää minun korvani kuulemaan opetuslasten tavalla. Herra, Herra on avannut minun korvani; minä en ole niskoitellut, en vetäytynyt pois”(Jes.50:4-5).

”Minun korvani sinä avasit”(Ps.40:6).

Thursday, September 10, 2015

SAASTUNEET KORVAT

”Herra, Herra on minulle antanut opetuslasten kielen, niin että minä taidan sanalla virvoittaa väsynyttä; hän herättää aamu aamulta, herättää minun korvani kuulemaan opetuslasten tavalla. Herra, Herra on avannut minun korvani; minä en ole niskoitellut, en vetäytynyt pois”(Jes.50:4 -5).

Huomaa viimeinen jae: Pyhä Henki herätti Jeesuksen joka aamu. Henki viritti Hänen korvansa kuulemaan Isän Sanoja. Kun Kristus todistaa: ”En kapinoinut, enkä kääntynyt poispäin”, Hän sanoo: ”Kun olin maan päällä, minulle opetettiin, mitä minun tulee sanoa, tehdä ja kuulla. Enkä koskaan kääntynyt niistä pois.”

Rakas lukija, tällaista hengellistä herätystä tarvitsen joka päivä. Pyhän Hengen pitää muistuttaa minua: ”David, sulje korvasi pahalta puheelta, juorulta ja saastalta. Pidä itsesi nuhteettomana.”

Jeesuksen omilla opetuslapsilla oli saastuneet korvat. Eräänä kertana Hän sanoi heille: “Ottakaa korviinne nämä sanat: Ihmisen Poika annetaan ihmisten käsiin"(Luuk.9:44). Toisin sanoen: ” Olkaa tarkkana, Koska Minä annan teille nyt tärkeän ilmestyksen. Minut ristiinnaulitaan. Antakaa sen painua syvälle korviinne. Teidän pitää tietää tämä.”

Miten he reagoivat tähän? Raamattu sanoo: ”Mutta he eivät käsittäneet tätä puhetta, ja se oli heiltä peitetty, niin etteivät he sitä ymmärtäneet, ja he pelkäsivät kysyä häneltä, mitä se puhe oli”(Luuk.9:45). Miksi he eivät voineet kuulla, mitä heidän Mestarinsa kertoi heille? Siksi, että heidän korvansa olivat kallistuneet heidän omien kiinnostuksiensa mukaan. Sen jälkeen luemme heti: ”Ja heidän mieleensä tuli ajatus, kuka heistä mahtoi olla suurin”(Luuk.9:46).

Tässä on todiste siitä, etteivät saastuneet korvat voi kuulla Jeesuksen ääntä, vaikka Hän seisoi elävänä heidän edessään puhuen heille suoraan. Sen sijaan Raamattu sanoo: ”Mutta he eivät käsittäneet tätä puhetta, ja se oli heiltä peitetty, niin etteivät he sitä ymmärtäneet, ja he pelkäsivät kysyä häneltä, mitä se puhe oli”(Luuk.9:45). Minua ihmetyttää. Olisiko opetuslasten kokemus Jeesuksen ristiinnaulitsemisen yhteydessä ollut erilainen, jos he olisivat voineet kuulla Häntä?

Totuus on, ettei kukaan, joka on omien kiinnostuksen kohteiden vallassa, voi nähdä totuutta itsestään. Jos hän näkisikin, hän ei myöntäisi sitä. Siksi opetuslapset eivät voineet kuulla, mitä Jeesus sanoi heille. He olivat niin itseensä keskittyneitä, niin itsensä kehumisen vallassa, etteivät voineet kuulla Kristuksen ääntä.

Wednesday, September 9, 2015

TURHAT SANAT

Psalmissa 50 ilmaistaan suun epäpuhtaan käytön synti ja sen seuraukset. Tässä asiassa monet Herran huoneessa ovat ottaneet Hänen Sanansa kevyesti.

”Sinä päästät suusi puhumaan pahaa, ja sinun kielesi punoo petosta. Sinä istut ja puhut veljeäsi vastaan, sinä panettelet äitisi poikaa. … Luuletko, että minä olen sinun kaltaisesi? Minä nuhtelen sinua ja asetan nämä sinun silmäisi eteen. Ymmärtäkää tämä te, jotka Jumalan unhotatte, etten minä raatelisi, eikä olisi pelastajaa. Luuletko, että minä olen sinun kaltaisesi? Minä nuhtelen sinua ja asetan nämä sinun silmäisi eteen.... Joka kiitosta uhraa, se kunnioittaa minua; joka ottaa tiestänsä vaarin, sen minä annan nähdä Jumalan autuuden"(Ps.50:19- 23).

Niin, miksi emme pelkää ja kunnioita Jumalan Sanaa tässä asiassa? Miksi niin helposti puhumme turhia sanoja toisista ihmisistä? Miksi edelleenkin käytämme sanoja huolimattomasti emmekä hillitse kieltämme? Tämä psalmi kertoo meille, miksi: ”Luuletko, että minä olen sinun kaltaisesi?”

Yksinkertaisesti sanottuna me teemme Jumalasta kaltaisemme. Me väännämme Hänen Sanansa mukailemaan omaa käsitystämme ulkoista ihmistä arvioidessamme. Me emme ota huomioon Jumalan tapaa tutkia salaisia, syvempiä asioita jonkun sydämessä.

Nyt Herra sanoo meille tässä psalmissa 50: ”Minä moitin sinua, koska haluan panna tämän asian järjestykseen. Sinun pitää nähdä pahuutesi samalla tapaa kuin minä näen sen: vääränä ja ilkeänä, hyvin vakavana sielullesi.”

Herran työntekijänä haluan Kristuksen elämän virtaavan saarnoistani. Aviomiehenä, isänä ja isoisänä haluan sen virtaavan vapaasti perheelleni. Siksi Kristuksen elämän alkulähde minussa ei saa saastua. En voi antaa myrkyttää lähdettäni tai antaa tiesulun estää sen vapaata kulkemista minussa.

Tämä on omalta puoleltani tietoinen päätös. Minun täytyy rukoilla Pyhää Henkeä jatkuvasti: ”Muistuta minua joka kerta, kun saastutan itseni.” Daavid teki tämäntapaisen päätöksen. Hän kirjoitti: ”Sinä koettelet minun sydäntäni, tarkkaat sitä yöllä, sinä tutkit minua, mutta et mitään löydä. Jos minä pahaa ajattelen, ei se käy suustani ulos”(Ps.17:3). ”Herra, pane minun suulleni vartija, vartioitse minun huulteni ovea”(Ps.141:3).

Mietit ehkä: ”Onko todella tarpeellista vartioida kieltäsi, jotta et tekisi syntiä suullasi?” Daavid vastaa tällä todistuksella: ”Minä pidän vaelluksestani vaarin, etten kielelläni syntiä tekisi. Minä pidän suustani vaarin ja suistan sen, niin kauan kuin jumalaton on minun edessäni" (Ps.39:1). Hän sanoo siis: ”Joka kerta kun satuloin hevosen, laitan sen suuhun suitset. Niin kuin teen hevosellesi, niin minun pitää tehdä omalle kielelleni.”

Tuesday, September 8, 2015

PAHIMMAN LAATUINEN RYÖSTÖ

Jaakob varoittaa seurakuntaa: “Myös kieli on tuli, on vääryyden maailma; kieli on se meidän jäsenistämme, joka tahraa koko ruumiin, sytyttää tuleen elämän pyörän, itse syttyen helvetistä”(Jaak.3:6).

Luemme samanlaisen varoituksen Jesajan kirjassa: ”Silloin sinä rukoilet, ja Herra vastaa, sinä huudat, ja hän sanoo: "Katso, tässä minä olen". Jos sinä keskuudestasi poistat ikeen, sormella osoittelun ja vääryyden puhumisen”(Jes.58:9). Vääryys heprean alkukielessä tarkoittaa tässä tylyyttä, epäkunnioitusta, halveksuntaa.

Jesaja lausuu tässä hämmästyttävän asian. Mehän rukoilemme, paastoamme ja tutkimme Jumalan Sanaa, jotta meidät kuultaisiin taivaassa. Herra liittää tähän suuren ”jos”-sanan. Hän sanoo: ”Jos haluat minun kuulevan sinua taivaasta, sinun pitää katsoa sydämeesi. Niin, minä kyllä kuulen sinua, jos lakkaat osoittamasta sormella toisia, jos lakkaat puhumasta heistä epäkunnioittavasti.”

Jumalan silmissä on suuri synti, kun huononnamme toisten mainetta. Niin kuin luemme Sananlaskuista: ”Nimi on kalliimpi suurta rikkautta, suosio hopeata ja kultaa parempi”(San.22:1). Hyvä maine on aarre, jota pitää rakentaa koko ajan huolellisesti. Voin tosi nopeasti tuhota kenen hyvänsä aarteen yhdellä ainoalla halventavalla sanalla suustani.

Emmehän me varastaisi toiselta hänen kultakelloaan tai pankkitiliään. Kuitenkin Jumala sanoo selvästi, että toisen nimen mustaaminen on pahimman laatuista ryöstämistä. Me voimme tehdä sen hyvin salakavalalla tavalla: nostaa syyttävän sormen, kyseenalaista toisen luonteen, panna liikkeelle pikku juoruja. Tosiaankin, tuomittavimmat sanamme ovat: ”Oletko kuullut?”. Pelkkä vihjaus ryöstää ihmiseltä jotakin kallisarvoista. Se saastuttaa myös oman suumme.

Monday, September 7, 2015

HYVÄKSYTTY by Gary Wilkerson

Johanneksen evankeliumin 8. luvussa kertomuksessa naisesta, joka oli saatu kiinni aviorikoksesta, Jeesus käänsi syytetyn hyväksytyksi. Sen sijaan, että olisi hyljännyt haureellisen naisen, jonka elämä oli vaakakupissa, Hän hyväksyi hänet. Hän tekee saman meille tänään. Hän ottaa jokaisen, jonka oma synti on työntänyt pimentoon, ja kertoo hänelle: ”Sinä olet minun, Olet juuri Isän rakkauden keskipisteessä.”

Tämä Jeesuksen ele ratkaisi aviorikkojanaisen kohdan. Miksi? Siksi, että hänen piti edelleen elää yhteisössään tekonsa kanssa. Vaikka on totta, että ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Jeesuksessa Kristuksessa, niin silti synnillä on todelliset seurauksensa. Kysy keneltä hyvänsä huumeriippuvaiselta, joka on käynyt läpi katkaisuhoidon. On sidottava poikkimenneitä suhteita perheeseen, ystäviin, lapsiin, työtovereihin. Aviorikoksen ollessa kyseessä on voinut sattua ei-toivottu raskaus, särkynyt rakkaus puolison kanssa, vaikeutuneet suhteet lapsiin, petoksia yhteisön sisällä. Ne kaikki ovat asioita, joiden korjaaminen vie vuosia.

Sen tähden onkin aitoa armoa Jeesuksen kahdessa selkeässä lauseessa aviorikkojanaiselle: "En minäkään sinua tuomitse; mene, äläkä tästedes enää syntiä tee"(Joh.8:11). En olisi Jumalan uskollinen palvelija, jos en sanoisi tätä. Vaikka synnillä on todella pahat seuraukset, niin Jeesus rakastaa, hyväksyy sinut ja antaa sinulle anteeksi. Pastorina näen tätä koko ajan. Siksi juuri tämä synti huolettaa Jumalaa yli kaiken muun moraalisen lain rikkomisen. Paavali sanoo: ”Paetkaa haureutta. Kaikki muu synti, mitä ikinä ihminen tekee, on ruumiin ulkopuolella; mutta haureuden harjoittaja tekee syntiä omaa ruumistansa vastaan”(1 Kor.6:18). Tämän takia on täysi syy tuoda kaikki synnit Jeesukselle. Vain Hänen voimallinen, vapauttava armonsa voi täysin parantaa ja eheyttää.

Kolmas ryhmä, jonka Jumalan armo eheytti, olivat syyttäjät. Fariseuksien sydämetön, syyttävä suunnitelma raukesi tyhjiin. Lopulta syntinen nainen ei ollutkaan tuomittu vaan pelastettu ja parannettu. Kun tällaista radikaalia armoa ilmenee, pahan on hiivittävä tiehensä häpeissään. ”He menivät he pois, toinen toisensa perästä, vanhimmista alkaen viimeisiin asti; ja siihen jäi ainoastaan Jeesus sekä nainen”(Joh.8:9).

Saturday, September 5, 2015

UUSI KÄSKY by Carter Conlon

“Lapsukaiset, vielä vähän aikaa minä olen teidän kanssanne. Te tulette minua etsimään, ja niin kuin sanoin juutalaisille: 'Mihin minä menen, sinne te ette voi tulla', niin minä sanon nyt myös teille. Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niin kuin minä olen teitä rakastanut - että tekin niin rakastatte toisianne. Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus"(Joh.13:33 -35).

Tässä Raamatunkohdassa Jeesus puhuu opetuslapsilleen vähän ristille joutumistaan. Se oli ihmeellinen näky! Hän, joka oli Jumalan erityisen rakkauden ruumiillistuma ihmiskuntaa varten, käskee opetuslapsiaan seuraamaan Häntä tämän rakkauden syvyyksiin toisia varten. Erityisesti niitä kohtaan, jotka kuulivat uskon huonekuntaan. Tietenkään tämä käsky ei kuulu vain niille, jotka elivät Hänen aikanaan, vaan Herra julistaa tämän käskyn sinulle ja minulle tänä päivänä.

Huomaa myös, että Jeesus viittaa sellaiseen rakkauteen, joka ei tarkoita vain tunnetta ja mieltymystä toista kohtaan. Ei, Herra kutsuu seurakuntaansa olemaan niin syvän ja laajan rakkauden ilmaisijoita, että se käy yli meidän luonnollisen inhimillisen kykymme ja eittämättömästi todistaa Jumalan todellisuudesta. ”Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä; rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa; kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii. Rakkaus ei koskaan häviä; mutta profetoiminen, se katoaa, ja kielillä puhuminen lakkaa, ja tieto katoaa”(1Kor.13:4-8).

Kun apostoli Pietari sai tämän uuden käskyn, hän oletti saaneensa myös kyvyn tehdä kaikkea, mitä Jeesus oli käskenyt tehdä. Hän kysyi Jeesukselta: "Herra, mihin sinä menet?" Jeesus vastasi hänelle: "Mihin minä menen, sinne sinä et voi nyt minua seurata, mutta vastedes olet minua seuraava"(Joh.13:36).

Toisin sanoen Jeesus sanoi: ”Pietari, ei sinulla ole nyt voimaa mennä sinne, minne minä menen. Et sinä voi rakastaa samalla tavalla kuin minä”. Meidänkin tulee tunnistaa tämä heikkous itsessämme. En pysty rakastamaan ihmisiä, niin kuin Jeesus käskee minua rakastamaan etkä siihen pysty sinäkään. Vain Jumalalla on tällainen hyväntahtoinen rakkaus, jota tarvitsemme. Vain silloin, kun Pyhä Henki tulee päällemme, kun Kristuksen voitosta tulee meidän omamme ja Jumalan sydämestä meidän sydämemme, silloin voimme täyttää tämän uuden käskyn.

__________
Carter Conlon tuli mukaan Times Square Churchin työhön vuonna 1994 perustajamme, David Wilkersonin kutsusta. Hänet asetettiin vanhemman pastorin virkaan vuonna 2001. Vahvana, tunnollisena johtajana, hän on usein puhujana työntekijäkonferensseissa, joita World Challenge pitää kaikkialla maailmassa.

Friday, September 4, 2015

OMAISTEN PUOLESTA RUKOILEMINEN

Vähän aikaa sitten nuori mies tuli eteen Times Square – seurakunnan rukouskokouksessa. Hän vapisi ja itki. Hän kertoi minulle, että oli Washingtonin osavaltiosta ja oli sattumoisin tullut kokoukseemme edellisiltana. Hän on lähtenyt kuitenkin ja mennyt konserttiin, mutta sitten hän lähti sieltäkin ja tuli takaisin kirkkoomme. Nyt hän halusi rukousta, ja niin kysyin häneltä: ”Ovatko sinun vanhempasi kristittyjä?” Hän vastasi: ”Kyllä, He rukoilevat puolestani.”

Kysyn sinulta: oliko se sattuma, että tämä nuori mies tuli kirkkoomme? Tuskin! Hän tuli itse kohtaamaan Kristuksen. Ei kukaan pakottanut tai pyytänyt häntä. Epäilemättä hän oli siellä Jeesuksen tuomana. Olen vakuuttunut siitä, että se tapahtui, koska hänen vanhempansa olivat huolestuneina rukoilleet hänen puolestaan.

Markuksen evankeliumin 7:31 -37:ssä meille kerrotaan kuurosta miehestä, joka tuotiin Jeesuksen luokse. Jeesus otti hänet erilleen ihmisjoukosta. ”Jeesus katsahti ylös taivaaseen, huokasi ja sanoi hänelle: ’Effata’, se on: aukene. Niin hänen korvansa aukenivat, ja hänen kielensä side irtautui, ja hän puhui selkeästi”(Mark.7:34 - 35).

Jeesus teki intiimin ihmeen tälle miehelle, ja sitten Hän puhui hänelle, jotta voisi todistaa, että tämä todella kuuli. Ensimmäinen ääni, jonka kuuro mies kuuli, oli Kristuksen! Voi, miten se mies varmaan puhui, kun hänen kielensä kannat aukenivat. Hänen suustaan tuli ulos vuosien kyyryssä olemisen tunteet, koska hän nyt saattoi ilmaista sisäisen huutonsa, jolla ei ollut ollut aiemmin ääntä.

Minä kuvittelen hänen heittäytyneen Herran käsivarsille itkien: ”Jeesus, sinä kuulit minun huutoni äänen” (ks. Ps.5:2). Mieti, minkä tärkeyden ja voiman Psalmi 5 toi tälle parannetulle miehelle: ”Kuuntele huutoni ääntä, minun kuninkaani ja Jumalani, sillä sinua minä rukoilen. Herra, varhain sinä kuulet minun ääneni, varhain minä valmistan sinulle uhrin ja odotan”(Ps.5:2-3). Miehen rakkaus Jeesusta kohtaan ei ollut hänen omansa, koska hän oli nyt kohdannut hänet itse.

Rakas lukija, kun sinä rukoilet omaistesi puolesta, pidä mielessäsi, että Jeesus huokaa heidän tähtensä. Hän ei huokaillut vain tämän Dekapoliin miehen tähden. Hän itki estyneitten, sisäisten rukousten tähden, joita sinun lapsesi, sinun ja minun pelastumattomat omaisemme lausuvat. Rukoile, että Pyhä Henki ajaa heitä takaa, houkuttelee ja vetää heitä, herättelee heitä tuoreeseen haluun Jeesusta kohtaan.

Thursday, September 3, 2015

VÄHÄINEN HAPATUS

Paavali kysyi Galatian seurakunnalta: ”Te juoksitte hyvin; kuka esti teitä olemasta totuudelle kuuliaisia? Houkutus siihen ei ole hänestä, joka teitä kutsuu. Vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan”(Gal.5:7-9).

Paavali viittaa tässä asenteeseen, opilliseen uskoon ja teologiseen kysymykseen. Hän kysyy: ”Mikä teidän elämässänne estää teitä saamasta Kristuksen täyttä siunausta? Vaelsitte niin hyvin ennen. Tiedän, että olette rukoilevia ihmisiä ja teette ahkerasti hyviä töitä, mutta jokin on vialla. En näe teidän kasvavan enää. Sen sijaan olette palanneet luottamaan lihaan. En aisti teistä enää sitä suloista Kristuksen tuoksua, joka teissä oli aiemmin. Varmuutenne, selkeytenne, näkynne ovat kaikki poissa. Jokin estää teitä.

Mikä on vietellyt teidät tähän tilaan? Mikä se onkin, sanon teille, ettei se ole Jumalasta. Aistin teissä hapatuksen, jonkinlaisen kompromissin. Jokin hämärtää teitä, jokin mistä pidätte kiinni. Se panee Herran ristiriitaan teidän kanssanne. Kertokaa, mikä se on?”

Tunnen tänä päivänä niin monia uskovia, jotka olivat kerran valtavasti Jumalan käytössä. Nämä ihmiset olivat hartaita, rukoilevia, uskovia pyhiä. Sitten heille tapahtui jotakin, joka vaikutti heissä esteen kokea enää Kristuksen siunauksen täyteyttä.

Näihin kuuluu paljon tuntemiani seurakuntatyöntekijöitä. Nämä ihmiset näkivät voiton toisensa perään vaeltaessaan Herran kanssa. Jokin sitten hiipi heidän elämäänsä, jonkin kompromissi ja ajan pitkään he solmivat rauhan sen kanssa. Usein tuo estävä hapatus on yksi ainoa helmasynti.

Sellaisille ihmisille Paavali asettaa kysymyksen: “Mitä tapahtui? Mikä estää Kristuksen siunauksen virtaamasta elämässäsi? Mikä hapatus on hiipinyt sisään?”

Paavali päättää tämän kappaleen varoittamalla galatalaisia: ”Vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan”(Gal.5:9).

Wednesday, September 2, 2015

PYHÄ LUOTTAMUS

Juuri luottamuksella Paavali pystyi sanomaan Rooman seurakunnalle: ”Tullessani teidän tykönne tulen Kristuksen täydellinen siunaus mukanani”(Room.15:29). Hänellä oli pyhä luottamus siihen, että hän vaelsi Kristuksen kanssa. Hän väitti: ”Sen tähden minä myös ahkeroitsen, että minulla aina olisi loukkaamaton omatunto Jumalan ja ihmisten edessä”(Ap.t.24:16).

Paavali tarkoitti sanoa: ”Elämäni on kuin avoin kirja. Minulla ei ole yhtään salaista syntiä sydämessäni, eikä Hänellä ole mitään minua vastaan. Hänen siunauksensa on minulla jatkuvana ilmestysvirtana, niin että saarnatessani teille, ette kuule ihmisten sanoja. En tuo esiin kuollutta saarnaa, pelkkää älykästä teologiaa. Te kuulette Jumalan omia sanoja Hänen sydämeltään teille.”

Kristuksen täyteys näet on kaikkea muuta kuin aineellista hyvää. Tietenkin kaikki hyvä terveys ja maalliset menestys on nähtävä Jumalan armollisen käden siunauksina. Paavali puhuu tässä kuitenkin paljon suuremmasta siunauksesta. Kreikan sana, jota hän käyttää siunauksesta, tarkoittaa ”Jumalan kiitosta”.

Lyhyesti sanottuna Kristuksen siunaus tarkoittaa, että elämme sellaista elämää, joka miellyttää Herraa. Se on Pyhän Hengen antamaa sisäistä tietämistä, että Jumala katsoessaan meihin sanoo: ”Olen mielissäni sinusta, poikani ja tyttäreni. Meidän välillämme ei ole mitään, mikä estäisi yhteytemme ja suhteemme.”

Hebrealaiskirjeen kirjoittaja kokoaa Kristuksen siunauksen täyteyden tällä tavalla: ”Mutta rauhan Jumala, joka on kuolleista nostanut hänet, joka iankaikkisen liiton veren kautta on se suuri lammasten paimen, meidän Herramme Jeesuksen, hän tehköön teidät kykeneviksi kaikkeen hyvään, voidaksenne toteuttaa hänen tahtonsa, ja vaikuttakoon teissä sen, mikä on hänelle otollista, Jeesuksen Kristuksen kautta; hänelle kunnia aina ja iankaikkisesti!”(Hebr.13:20- 21).

Minusta on mukavaa olla sellaisten ihmisten keskellä, jotka elävät tällaista Kristus-elämää. Heissä on se tuoksu, että he ovat olleet Jeesuksen kanssa. Niin kuin Paavali, niin nämäkin pyhät ovat taivaallisen tyytymättömiä tähän elämään. Heillä on kaipaus olla Kristuksen läsnäolossa, nälkä saada lisää Hänen läheisyyttään. He puhuvat paljon Jeesuksesta, ja heissä on Hänen rakkautensa ja pyhyytensä tuoksu.

Tuesday, September 1, 2015

JUMALAN TÄYTEYDELLÄ TÄYTETTYNÄ

”Minä tiedän, että tullessani teidän tykönne tulen Kristuksen täydellinen siunaus mukanani” (Room.15:29). Paavali kirjoitti nämä sanat Roomassa oleville kristityille. Hän kertoi heille: ”En epäile yhtään kohdata teitä, kun tiedän tulevani Kristuksen täysi siunaus mukanani”.

Apostolin sanat tässä viittaavat johonkin, joka jokaisen uskovan täytyy tietää: siihen, että on olemassa eri määriä Kristuksen siunausta. Jotkut uskovat saavat täyden mitan tätä siunausta, mikä on päämäärä. Meidän kaikkien tulisi päästä Herran siunauksen täyteen määrään. Valitettavasti vain toiset uskovat pääsevät osalliseksi Kristuksen siunauksesta ainoastaan vähän.

Kirjeessään efesolaisille Paavali kehottaa jokaista pyrkimään tämän siunauksen täydellisimpään osallisuuteen: ”Mutta itse kullekin meistä on armo annettu Kristuksen lahjan mitan mukaan.., kunnes me kaikki pääsemme yhteyteen uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden täyden iän määrään, … ja oppia tuntemaan Kristuksen rakkauden, joka on kaikkea tietoa ylempänä; että tulisitte täyteen Jumalan kaikkea täyteyttä” (Ef.4: 7, 13, 3:19).

Huomaa sana ”täyteys” näissä jakeissa. Kreikan sana, jota Paavali tässä käyttää merkitsee ”suorittaa loppuun tehtävä sen täyteen määrään”. Se on se tehtävä, jonka Jumala on antanut meille: pyrkiä saamaan Kristuksen siunaus täydellisenä elämäämme.

Paavali selittää tätä kirjoittaessaan: ”yksi ruumis ja yksi henki,… yksi Herra, yksi usko, yksi kaste; yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa”(Ef.4:4-6). Lyhyesti sanottuna Jumala, Isä, Poika ja Pyhä Henki asuu kaikissa lapsissaan. Jeesus lupasi: "Me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan”(Joh.14:23). Paavali tekee hyvin selväksi, että meillä on kaikilla sama pääsy Herran tykö. Siksi meillä on myös yhtäläinen mahdollisuus saada Hänen iankaikkinen siunauksensa. Tosiaankin, meidän elämämme tulisi jatkuvasti kasvaa siinä, mitä Paavali nimittää ”Kristuksen siunaukseksi”.

Mieti Kristuksen siunauksen uskomatonta määrää Paavalin elämässä. Tietenkin Paavali tiesi, ettei hän ollut päässyt täydelliseksi. Hän tiesi epäilemättä myös, ettei hänen elämässään ollut mitään estettä Kristuksen siunauksen virtaukselle.