Monday, November 30, 2015

MITÄ KRISTUKSESSA PYSYMINEN TARKOITTAA by Gary Wilkerson

Jumalan armo ei ainoastaan pelasta, vaan myös harjoittaa meitä.

”Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille”(Tiit.2:11). Tosi hyvä uutinen! Paavali ylistää Jumalan ihanaa armoa, joka pelastaa meidät. Sen pituinen se, vai? Ei, ei se siihen pääty. Paavali lisää nopeasti että tämä sama armo “kasvattaa meitä”(Tiit.2:12).

Paavali kuvaa tässä, mitä Kristuksessa pysyminen merkitsee. Se vaatii, ”että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa”(Tiit.2:12). Toisin sanoen, Jumalan armo antaa meille, ei vain iankaikkista elämää, vaan myös ylenpalttisen runsaan elämän nyt, tänään. Kun me pysymme puolestamme Kristuksessa, se johtaa siunattuun, hurskaaseen, rauhaisaan elämään.

Paavali ei lopeta vielä tähänkään. Hän neuvoo Tiitusta rohkeasti: ”Puhu tätä ja kehota ja nuhtele kaikella käskyvallalla”(Tiit.2:15). Muista, että Paavalin tähtäyspiste tässä kohdassa on armo. Hän väittää lyhyesti sanottuna: ”Kun armoa julistetaan, jotakin puuttuu siitä, jos se ei vaikuta sinulle harjaantumista kieltämään jumalattomuuden”. Jos haluamme palvella Jeesusta, emme voi välttää kuritusta, tulee se sitten Jumalan sanasta tai kunnioitetuilta ystäviltämme. Meille on kuitenkin luvattu tästä Jumalan kurittavasta puhdistuksesta: ”Mikään kuritus ei tosin sillä kertaa näytä olevan iloksi, vaan murheeksi, mutta jälkeenpäin se antaa vanhurskauden rauhanhedelmän niille, jotka sen kautta ovat harjoitetut”(Hebr.12:11).

Hänen puhdistuksensa on voimallista, niin sen kivuliaisuudessa kuin ihanassa hedelmässä. Puuttuuko sinulta rauhaa? Oletko ajautunut viinipuusta, elämäsi lähteestä, nauttimaan muista lähteistä? Pyydä Jumalaa käyttämään oksasaksiansa sydämessäsi. Hän voi leikata ja ottaa pois asioita, jotka eivät kuulu sinne. Kun hän on lopettanut, ihana puu sinun puutarhassasi saattaa näyttää vain pelkältä kannolta. Mitä siitä sitten kasvaa, on hedelmä, jota et olisi koskaan voinut kuvitellakaan, jotakin, jota et olisi pystynyt tuottamaan itse.

Miksi Jeesus puhuu jäähyväispuheessaan veitsestä? Hän selittää: ”Tämän minä olen teille puhunut, että minun iloni olisi teissä ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi”(Joh.15:11). ”Täydellinen” viittaa läpikäyvään, kokonaiseen, voimalliseen. Mitkä ihanat, hyvät, todelliset ja kauniit jäähyväissanat Hän antoikaan opetuslapsilleen. Ne ovat tänään mannaa meille. Jumalan leikkaaminen ja puhdistaminen päättyy tuotteliaaseen iloon. Kaikki tulee asiantuntijapuutarhurin kädestä, joka rakastaa meitä.

Saturday, November 28, 2015

AABRAHAM JA HENGELLINEN NÄLÄNHÄTÄ by Claude Houde

Nälänhätä paheni, ja Aabraham alkoi ajautua pois alttariltaan. Katso nyt lujasti häneen, koska Aabraham on sinä ja minä jollakin uskovan elämän vaelluksen aikaan. Sanot: ”Olen kadottanut jotakin: haluni rukoukseen, rauhani, ylistykseni, iloni, intoni Hänen huonettaan kohtaan, ystävällisyyteni, anteliaisuuteni, kykyni liikkua sekä lähellä että kaukana olevien ihmisten tarpeiden mukaan.” Aabraham oli menettänyt alttarinsa, koska oli nälänhätä.

Mitä on nälänhätä? Se on sarja kovia kolauksia, yksi kipu toisensa jälkeen. Se on sitä, kun joudut kulkemaan läpi pettymysten sarjan. Me urhoollisesti yritämme jatkaa, kuin olisimme kunnossa. Aabraham oli kadottanut kohteensa, näkynsä. Kuuntele häntä, kuinka hän miettii ajatusta ”että MINÄ voin hyvin, että MINÄ pääsisin rauhaan, että MINUN elämäni säästyisi”(ks.1 Moos.12:10- 13). Hänet oli kutsuttu siunaukseksi toisille, mutta hän oli kadottanut juuri sen päämäärän.

Aabraham oli vajoamassa kuolemaan hengellisen nälänhädän kourissa. Hän kadotti, ei vain intoaan ja päämääräänsä, vaan myös suosionsa ja uskonsa. Mies, joka oli kutsuttu olemaan siunauksen lähde, alkoi niin murheellisesti hyljätä sen, mikä oli tehnyt hänestä suuren. Juuri se usko, joka oli tuonut hänelle Jumalan suosion ja hänen kauttaan muille kosketuksen ja siunauksen.

”Mutta Herra antoi kovien vitsausten kohdata faraota ja hänen hoviansa Saarain, Abramin vaimon, tähden. Silloin farao kutsui Abramin luoksensa ja sanoi: ’Mitä olet minulle tehnyt? Miksi et ilmoittanut minulle, että hän on sinun vaimosi?’ ”( 1 Moos.12:17 -18). Aabrahamilla ei ollut enää ilon ja kunnian lähdettä. Itse asiassa hänestä oli tullut henkilö, joka toi häpeää ja kipua. Hän oli kokonaan kadottanut uskonsa ja luottamuksensa Jumalaan.

Tule lähemmäs ja katso häntä. Häntä on kiusattu, peloissaan, ja hänen hengellinen perintönsä on vaarassa. Kun polvistumme hänen viereensä, tajuamme, miksi häntä pidetään uskon isänä. Hän ei ollut esimerkki, koska oli tahraton ja synnitön, tai koska hänen elämänsä oli jatkuvasti menestynyt tuloksissa, viisaudessa ja moitteettomassa täydellisyydessä. Raamattu ei käsittele häntä kevyesti tai tuomitse häntä millään tavoin. Kuitenkin hänellä on sanoma meille kaikille, koska hän tiesi, kuinka rakentaa uudelleen alttarinsa ja löytää Jumala. ”Ja hän vaelsi, kulkien levähdyspaikasta toiseen, Etelämaasta Beeteliin asti, aina siihen paikkaan, missä hänen majansa oli ensi kerralla ollut, Beetelin ja Ain välillä, siihen paikkaan, johon hän ennen oli rakentanut alttarin; ja Abram huusi siinä avuksi Herran nimeä”(1 Moos.13:3-4).

__________
Claude Houde, johtava pastori Eglise Nouvelle Vie (Uuden Elämän Seurakunnassa) Montrealissa, Canadassa on usein puhujana Expect Church Leadership-konferensseissa, joita World Challenge vetää kaikkialla maailmassa. Hänen johdossaan Uuden Elämän Seurakunta on kasvanut kourallisesta ihmisiä enempään kuin 3 500 seurakuntalaiseen siinä osassa Canadaa, jossa on vähän protestanttisia seurakuntia.

Friday, November 27, 2015

SEKAVUUDEN PILVI

Kuinkahan moni uskova on juuri nyt sekavuuden pilvessä lukiessaan tätä saarnaa. Kuvaako tämä sinua? Ehkä rukouksesi jäävät vastaamattomiksi. Olet jatkuvasti maassa. Kohtaat elämässäsi asioita, joita et voi selittää. Olet pettynyt olosuhteisiisi ja ihmisiin. Epäilet jatkuvasti itseäsi, kysymykset kiusaavat sinua ja tutkit jatkuvasti sydäntäsi nähdäksesi, missä menit vikaan. Tunnet itsesi epätoivoiseksi, toivottomaksi, päättämättömäksi etkä saa ravisteltua tunnetta harteiltasi.

Olet ehkä kypsä uskova. Vuosikaudet olet istunut puhtaan evankeliumin saarnan alla, mutta nyt epäilet itseäsi ja koet itsesi epäkelvoksi. Et tunne iloa Herrasta samalla lailla kuin aiemmin. Nyt mietit, onko Herralla jotakin sinua vastaan.

Kysyn nyt sinulta: Luotatko Hänen lupauksiinsa? Rakastatko Hänen kallista Sanaansa? Vieläkö jatkat taistelua Saatanan hyökkäyksiä vastaan Sanalla, jota olet kuullut julistettavan? Vai unohdatko Herran aiemman uskollisuuden sinua kohtaan? Etkö luota siihen, että Hän seisoo sinun kanssasi halliten kaikkea, mitä on elämässäsi juuri nyt? Jos on niin, olet avannut sydämesi pimeydelle.

Jeesus kuvaa henkilöä, joka elää pimeydessä sanoen: ”Joka pimeässä vaeltaa, se ei tiedä, mihin hän menee”(Joh.12:35). Toisin sanoen: ”Sellainen henkilö on eksynyt. Hänen askeleensa ovat sekavia, hän on päättämätön ja vaeltaa sokeudessa”.

Tiedän, millaista on joutua sellaiseen pimeyden pilveen. Kaikki on sekavaa. Et voi kuulla selvää sanaa Jumalalta. Haluat vastauksia nopeasti, huudat Jumalan puoleen: ”Oi, Herra, en näe enkä kuule Sinua niin kuin ennen”. Lopulta pyydät Häneltä sympatiaa ja sääliä tilaasi kohtaan.

Totuus on kuitenkin, ettei Herra sääli silkkaa epäuskoa. Häntä murehduttaa se. Hän odottaa meidän vaeltavan valossa, jonka olemme saaneet. Meidän tulee luottaa Hänen Sanaansa ja pitää kiinni Hänen lupauksistaan. Kun palaamme Hänen Sanansa tuntemiseen ja Pyhän Hengen vaikuttamaan synnintuntoon, pääsemme tästä pimeydestä, mutta vasta sitten!

Thursday, November 26, 2015

VALOSSA VAELTAMINEN

”Vaeltakaa, niin kauan kuin teillä valkeus on, ettei pimeys saisi teitä valtaansa”(Joh.12:35). Pimeys tässä tarkoittaa ”hengellistä sokeutta, hämmennystä, selvyyden kadottamista, toivottomuutta.” Ensin mietin: ”Pimeys niissä, jotka rakastavat Jeesusta? Kuinka pimeys voi tulla Jumalan ihmisten ylle?”

Itse silmääkään räpäyttämättä tunnustan, että Jeesuksen valo on tulvinut ylleni. Enemmässä kuin viidenkymmenen vuoden työssä, olen saanut todistaa Herran voimaa herättää hengellisesti kuolleita. Olen nähnyt monien tulevan huumeriippuvuuden ja alkoholismin haudasta. Kirjani Risti ja linkkuveitsi kertoi yksinomaan Jumalan ihmeitä tekevästä voimasta. Olen saanut koko ikäni katsoa, kuinka kuolleista tulee eläviä Hänen ylösnousemusvoimansa kautta.

Olen nähnyt monta muuta valonsädettä, Jumalan elämää antavasta nimestä, Hänen Uuden Liittonsa lupauksistaan, Hänen profetioidensa toteutumisiin. Jossakin mielessä olen todistanut kaiken, mitä Johanneksen 12. luvussa kuvataan ja paljon enemmänkin. Tosiaankin Jumala on näyttänyt kansalleen sen, mitä Jeesuksen aikaiset juutalaiset eivät voineet nähdä. Emme tiedä vain Raamatusta vaan omasta kokemuksestamme, että Jumala on valmistanut suuria niille, jotka rakastavat Häntä. Meille on annettu Uusi Testamentti neuvomaan meitä siinä ja Pyhä Henki opettamaan meitä. Samoin meillä on ”paremmat lupaukset”. Voimme päästä osalliseksi Hänen taivaallisesta luonnostaan.

Meille on myös annettu voideltuja opettajia, pastoreita, evankelistoja ja profeettoja valaisemaan sydämiämme ja mieliämme valolla. He kostuttavat meidät totuudella, täyttävät meidät ihanilla lupauksilla ja muistuttavat että Jumalan uskollisuus pelastaa meidät ajasta aikaan. Kysyn sinulta, mielessäni kaikki nämä siunaukset, kuinka me voisimme mitenkään saada yllemme pimeyden pilviä?

Tavallisesti, kun ajattelemme hengellistä pimeyttä, ajattelemme ateistia. Tai me ajattelemme kyllästyneitä, synnin kyllästämiä syntisiä, jotka keräävät surua ja tyhjyyttä. Ei Jeesus kuvaa sellaista pimeyttä Joh.12:ssa. Ei, se pimeys on hämmennyksen pilvi, hengellinen sokeus, päättämättömyys, hengen ja mielen epätoivo, ja se tulee uskovien päälle. 


Kun nuo ajat tulevat, kun olemme epätoivon kiusauksen voittamia, meidän tulee sanoa luottamuksella: ”Sinä vapahdit palvelijasi yliluonnollisesti koko historian ajan. Tee se taas ja anna voimasi tulla täydelliseksi minun heikkoudessani.”

Wednesday, November 25, 2015

HÄNEN RAKKAUTENSA IHMEEELLISYYS

Meidän täytyy ottaa sydämeemme tämä Kristuksen vertauksen sana: ”Sinä paha palvelija! Minä annoin sinulle anteeksi kaiken sen velan... eikö sinun olisi pitänyt armahtaa kanssapalvelijaasi, niin kuin minäkin sinua armahdin?”(Matt.18:32- 33).

Jokaisen uskovan pitäisi kysyä itseltään: ”Annanko veljilleni anteeksi? Siedänkö heidän erilaisuuttaan?” Jos kieltäydyn rakastamasta ja antamasta heille anteeksi, niin kuin minä itse olen saanut, Jeesus nimittää minua ”pahaksi palvelijaksi”.

Älä ymmärrä väärin. Tämä ei tarkoita, että meidän sopii tehdä kompromisseja. Paavali saarnasi armoa rohkeasti, mutta hän silti neuvoi Timoteusta: ”nuhtele, varoita, kehota, kaikella pitkämielisyydellä ja opetuksella”(2 Tim.4:2). Meidän tulee olla puhtaan opin rohkeita vartijoita.

Meidän ei kuitenkaan sovi käyttää oppia rakentaaksemme muureja keskuuteemme. Sehän oli fariseusten synti. Laki sanoi heille: ”Muista pyhittää lepopäivä”, mutta käsky ei ollut riittävä heidän lihalleen. He lisäsivät omia hätävarjelun liioittelujaan, moninkertaisia sääntöjä ja määräyksiä, jotka antoivat luvan mahdollisimman vähään fyysiseen liikkumiseen Sapattina. Laki sanoi myös: ”Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi nimeä. Fariseukset rakensivat yhä korkeammat muurit: ”Emme ollenkaan lausu Jumalan nimeä, silloin emme voi tehdä sitä turhaan.”

Mikä olikaan Jeesuksen vertauksen kuninkaan vastaus palvelijansa kiittämättömyyteen? Raamattu sanoo: ”Ja hänen herransa vihastui ja antoi hänet vanginvartijan käsiin, kunnes hän maksaisi kaiken, minkä oli hänelle velkaa”(Matt.18:34). Kreikan kielestä tämän voisi kääntää: ”viekää hänet pohjimmaiseen tyrmään kidutettavaksi”. Minun mielestäni Jeesus puhuu tässä helvetistä.

Mitä tämä vertaus siis opettaakaan meille? Miten Kristus tiivistää sanomansa opetuslapsilleen, lähimmille seuralaisilleen? ”Näin myös minun taivaallinen Isäni tekee teille, ellette anna kukin veljellenne sydämestänne anteeksi" (Matt.18:35).

Kun luen tätä vertausta, minua puistattaa. Se panee minut haluamaan heittäytyä kasvoilleni ja pyytää Jeesusta rakkauden kastetta kanssapalvelijoitani kohtaan. Tässä on rukoukseni ja haastan sinua ottamaan sen omaksi:

”Jumala, anna anteeksi. Minä ärsyynnyn niin helposti toisiin ja aivan liian usein vastaan vihaisena. En kuitenkaan tiedä, missä oma elämäni olisi ilman sinun armoasi ja pitkämielisyyttäsi. Olen ihmeissäni rakkaudestasi. Auta minua ymmärtämään ja ottamaan vastaan rakkautesi täysin. Sitten voin olla kärsivällinen veljilleni, sinun rakkauden ja armon Hengessäsi.”

Tuesday, November 24, 2015

JUMALAN IHMEELLINEN RAKKAUS

Mikä on tuomitsevan kiistan takana? Miksi Jumalan palvelijat, joille itselleen on annettu niin paljon anteeksi, kohtelevat veljiänsä huonosti ja kieltäytyvät toistensa seurasta? Tämä on peräisin kaikkein pahimmasta mahdollisesta synnistä: Jumalan hyvyyden hylkäämisestä.

Tulin tähän tulokseen siksi, että tutkin omaa sydäntäni löytääkseni vastauksen. Muistin oman henkilökohtaisen taisteluni Jumalan armon ja hyvyyden hyväksymisessä. Olin vuosikaudet elänyt ja saarnannut lain kahleen alla. Yritin kovasti elää niiden periaatteiden mukaan, joiden luulin vievän pyhyyteen. Se olikin vain lista kieltoja ja käskyjä.

On totta, että tunsin oloni paljon mukavammaksi jyrisevien profeettojen seurassa, kuin ristin luona, jossa tarpeeni paljastuivat. Saarnasin rauhaa, mutta en koskaan oikein kokenut sitä itse. Miksi? Siksi, että olin epävarma Herra rakkaudesta ja Hänen pitkämielisyydestään huonouttani kohtaan. Näin itseni niin heikkona ja pahana, että olin varmasti arvoton saamaan Jumalan rakkautta. Lyhyesti sanottuna, minä nostin syntini Hänen armonsa yläpuolelle.

Kun en kokenut Jumalan rakastavan minua, tuomitsin kaikki muut. Näin toiset samalla tavalla kuin arvioin itseni: kompromisseihin valmiina. Tämä vaikutti julistukseeni. Minä raivosin pahaa vastaan toisissa, kun tunsin sen nousevan omasta sydämestäni. Niin kuin kiittämätön palvelija minäkään en ollut uskonut Jumalan hyvyyteen itseäni kohtaan (ks. Matt.18:32- 35). Koska en voinut sovittaa Hänen pitkämielisyyttään, minulla ei ollut sitä toisia kohtaan.

Lopulta minulle selvisi varsinainen kysymys. Se ei ollut sen pitempi kuin: ”Miksi monet uskovat ovat niin kovia ja anteeksiantamattomia?”. Nyt kysyin: ”Kuinka pystyn täyttämään Kristuksen rakkaudenkäskyn toisia kohtaan, niin kuin Hän rakasti minua, kun en ole ollenkaan vakuuttunut siitä, että Hän rakastaa minua?” 


Paavali kehottaa: ”Kaikki katkeruus ja kiivastus ja viha ja huuto ja herjaus, kaikki pahuus olkoon kaukana teistä. Olkaa sen sijaan toisianne kohtaan ystävällisiä, hyväsydämisiä, anteeksiantavaisia toinen toisellenne, niin kuin Jumalakin on Kristuksessa teille anteeksi antanut”(Ef.4:31 -32).

Monday, November 23, 2015

KANTAISI RUNSAAMMAN HEDELMÄN by Gary Wilkerson

Jeesus sanoo: “Jokaisen oksan minussa, joka ei kanna hedelmää, hän karsii pois; ja jokaisen, joka kantaa hedelmää, hän puhdistaa, että se kantaisi runsaamman hedelmän”(Joh.15:2).

Puhdistetaanko ne uskovat, jotka kantavat hedelmää? Useimmat meistä eivät varmaankaan odota sellaista elämältä Jumalan palveluksessa. Syvimmältään meistä jokainen odottaa palkkiota. Eihän kuritus ole reilua?

Se, mitä Jeesus tässä lausuu, on odotuksiemme ja kulttuurimme vastaista. Kun olin nuori, ei useinkaan saanut kiitosta mistään saavutuksesta. Tänä päivänä, jos lapsi ottaa vain osaa johonkin joukkueurheiluun, hän jo saa siitä pokaalin. Älä luule, että olen joku katkera vanha ukko, joka ei koskaan saanut mahdollisuuttaan. Monien vanhempien ihmeellinen tuki lapsilleen puhuttelee minua tänä päivänä. Yhteiskuntamme vain alkaa huomata lellimisen kielteisen vaikutuksen lapsissamme. Heidät opetetaan vihaamaan kuristusta. Kun heitä juhlitaan kaikesta tekemästään, he luulevat tekevänsä aina oikein.

Tämä kuvaa hyvin nykyajan seurakuntaa. Kristittyinä me olemme ehdottoman rakkauden kohteina, mutta vihaamme kuritusta. Kuvatessaan viinipuuta Jeesus sanoo, että meidän Isämme haluaa meidän tuntevan syvempää rakkautta kuin lellivä vanhempi voi antaa. Rakastava Isämme sanoo oikeastaan: ”Niin, te kannatte hyvää hedelmää ja se miellyttää Minua. Haluaisin enentää myös teidän iloanne yltäkylläisestä elämästä. Aion edelleenkin puhdistaa teitä.”

”Hän puhdistaa, että me kantaisimme runsaampaa hedelmää”. Vaimoni ja minä opimme tämän kantapään kautta viime vuonna, kun puutarhurimme alkoi veitsellään poistaa liikoja versoja kasveistamme. Tulimme kotiin eräältä matkalta ja huomasimme, että kaikki vihreä oli vähentynyt olemattomaksi pihassamme. Kaunis puutarhamme näytti kuivettuneelta maisemalta jollakin yksinäisellä planeetalla. Olimme valmiit antamaan puutarhurille potkut.

Kun sitten tuli uusi kevät tänä vuonna, jokainen kasvi oli kaksinkertaistanut kukintonsa. Kaikki oli nyt paljon runsaampaa ja täydempää. Se, mikä oli ennen sotkuista, oli nyt puhdasta ja kaunista, täynnä kukintoja. Jumalan puhdistustyö elämässämme on juuri tällaista. Se ei ole meille helppo paikka, oikeastaan kovin kivuliasta. Eikä se ole somaa, vaan se kantaa hienon hedelmän, jota ei olisi saatu aikaa millään muulla keinolla.

Saturday, November 21, 2015

LÖYDÄ TULESI by Nicky Cruz

Viimeaikaiset tutkimukset ovat ennustaneet, että vuoteen 2020 mennessä islamista tulee Norjan ja kaikkien Skandinavian maiden pääuskonto. Jos tämä on totta, saamme nähdä Norjan valtion uskonnon vaihtuvan islamiksi muutaman vuoden kuluttua. Se on tapahtunut jokaisessa maassa, johon islaminuskoiset ovat saaneet maaperää.

Minua murehduttaa, kuinka vähän kristityt Euroopassa ovat välittäneet tästä. Me olemme olleet kaikkea muuta kuin voimattomia saavuttaessamme kadotettuja, ei vain Euroopan maissa, vaan myös USA:ssa. Me rukoilemme Jumalaa levittämään aluettamme, auttamaan Kristuksen ruumista kasvamaan ja kukoistamaan, mutta harvat kirkkokunnat oivat saaneet nähdä sitä. Useimmat vain kutistuvat ja muutamat ovat aivan kuolemaisillaan.

Mitä se maksaisi Jumalalle ottaa lopullinen ote ja tuoda se muutos, jota me tarvitsemme, muutos jonka puolesta rukoilemme? Milloinka me vihdoin nousemme ja teemme vakavan särön Saatanan jalansijaan maailmassa?

Vastaus on niin yksinkertainen, että tuntuu oudolta täytä sanoa se. Meidän tulee uskoa Jumalan tekevän ihmeitä! Meidän pitää nousta yhdessä rohkein sydämin ja uskossa pyytäen Jumalaa tekemään meistä mahtavia valtakunnan sotijoita. Niin kuin nuoret, jotka tekevät työtä kanssamme, kaksitoista opetuslastamme, meidän tulee avata sydämemme ja elämämme Jumalalle ja antaa Hänen herättää intohimonsa sydämessämme sieluista, kehittää sielujen voittamisvimman sydämissämme. Murtaa meidät, käyttää meitä, vahvistaa meidät palvelukseen!

Kun katsot meidän pientä nuorten ryhmäämme, näitä kahtatoista, tuskin mitään sankareita, näitä ruhjottuja ja hakattuja lapsia, joilla ei ole muuta kuin muutama vaatekerta. Heillä on kuitenkin raivoava tulisydämessään ja näet kuin valtaavasti Jumala käyttää heitä taistelun etulinjassa. Silloin ajat saada aivan pienen vilahduksen siitä, mitä Jumala voi tehdä aivan kaikkein pienimmälläkin uskonmäärällä. Näet, mikä aiheutti alkuseurakunnan räjähdysmäisen kasvun jäsenissä. Kuinka se veti ihmisiä sanoman luokse, sanoman Jeesuksesta. Näet myös, kuinka paljon Jumala voi saada aikaan niin vähällä.

”Sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään”(1 Kor.1:27).

__________

Nicky Cruz, kansainvälisesti tunnettu evankelista ja tuottoisa kirjailija, kääntyi Jeesuksen Kristuksen luokse väkivallan ja rikoksen elämästä kohdattuaan David Wilkersonin New Yorkissa v. 1958. Hänen dramaattinen kääntymiskertomuksensa julkaistiin ensi kerran David Wilkersonin kirjassa Risti ja Linkkuveitsi ja myöhemmin hänen omassa suosikkikirjaksi muodostuneessa Juokse poika, juokse.

Friday, November 20, 2015

JUMALAN HYVYYS

”Vai halveksitko hänen hyvyytensä ja kärsivällisyytensä ja pitkämielisyytensä runsautta, etkä tiedä, että Jumalan hyvyys vetää sinua parannukseen? (Room.2:4).

Mitä Paavali tarkoittaa sanoessaan, että tämä henkilö halveksii Kristuksen hyvyyttä? Tässä käytetty sana halveksii tarkoittaa, ”hän ei ajattele sen olevan mahdollista”. Toisin sanoen tämä uskova sanoi: ”Sellainen armo ja anteeksiantamus eivät ole mahdollisia. En voi kuvitella sitä.” Se ei siis sopinut hänen teologiaansa. Niinpä, vastaanottamisen sijaan hän kääntää mielensä sitä vastaan.

Miksi ei kiittämätön palvelija Matt.18:23- 35:ssä ottanut vastaan kuninkaan armoa? Siihen on yksi syy: hän ei halunnut ottaa todesta oman syntinsä vakavuutta. Silti kuningas sanoi hänelle: ”Olet vapaa. Sinun päällesi ei laiteta enempää syytä, moitetta, ei vaadita ehdonalaisvalvontaa tai tekoja. Sinun tarvitsee nyt vain keskittyä hyvyyteen ja pitkämielisyyteen, jonka olen näyttänyt sinulle.”

Valitettavasti henkilö, joka ei ota vastaan rakkautta, ei kykene rakastamaan ketään muutakaan. Hän menettää kuninkaan häntä kohtaan osoittaman rakkauden ytimen. Jumalan pitkämielisyys ja ansaitsematon anteeksiantamus ovat näet tarkoitetut yhtä päämäärää varten: johtamaan meitä parannukseen. Paavali kysyy: ”Etkö tiedä, että Jumalan hyvyys vetää sinua parannukseen?” (Room.2:4).

Vertauksesta käy ilmi, että isäntä tämän takia antoi palvelijalleen anteeksi. Hän halusi tämän luotetun miehen kääntyvän omista, lihan töistä kuninkaan uskomattoman hyvyyden lepoon. Sellainen lepo vapauttaisi hänet vuorostaan rakastamaan ja antamaan anteeksi toisille. Parannuksen sijaan palvelija valitettavasti meni pois epäillen isäntänsä hyvyyttä. Hän oli päättänyt pitää kiinni sattuman kaupasta. Halveksien kuninkaan armoa hän kohteli toisia tuomiten.

Voitko kuvitella sellaisen henkilön kidutettua mieltä? Mies lähti anteeksiantamuksen pyhästä paikasta, jossa hän oli kokenut isäntänsä hyvyyttä ja armoa. Iloitsemisen sijaan hän halveksi ajatusta sellaisesta äärettömästä vapaudesta. Sanonpa vain, että jokainen uskova, joka luulee Jumalan hyvyyttä mahdottomaksi, avaa sydämensä kaikille Saatanan valheille. Hänen sielunsa ei saa rauhaa. Hänen mielensä on jatkuvassa myllerryksessä. Hän pelkää jatkuvasti tuomiota.

Kuinkahan moni uskova tänä päivänä elää tällaista kidutuselämää. Senkö takia on niin paljon taistelua, niin paljon jakautuneisuutta Kristuksen ruumiissa? Siksikö monet papit ihmettelevät, miksi niin monet kirkkokunnat kieltäytyvät toistensa seurasta?

Thursday, November 19, 2015

VASTUU ARMOSSA

Katsoiko kuningas Matt.8:23- 35:n vertauksessa palvelijansa syntiä läpi sormien? Jättikö hän palvelijan velan huomiotta ja antoiko hänelle anteeksi? Ei, ei suinkaan. Tosiasia on, että antaessaan hänelle anteeksi kuningas laittoi hänen kannettavakseen suuren taakan, vastuun, joka oli ehkäpä suurempi kuin hänen velkansa. Palvelija tosiaan oli velkaa isännälleen enemmän kuin ennen. Miten niin? Hän oli velvollinen antamaan anteeksi toisille ja rakastamaan heitä, aivan niin kuin kuningas oli tehnyt hänelle.

Mikä uskomaton vastuu tämä onkaan? Sitä ei voi erottaa Kristuksen muista opetuksista Jumalan valtakunnasta? Jeesushan sanoi: ”Jos te ette anna ihmisille anteeksi, niin ei myöskään teidän Isänne anna anteeksi teidän rikkomuksianne”(Matt.6:15). Hänen tarkoituksensa on selvä: ”Jos et anna toisille anteeksi, en Minäkään anna anteeksi sinulle”. Tämä sana ei ole valinnainen, vaan käsky. Jeesus meille: ”Minä olin pitkämielinen sinun kanssasi. Kohtelin sinua rakkaudella ja armolla ja annoin sinulle anteeksi hyvyyteni ja laupeuteni tähden. Samoin sinun pitää olla rakastava ja armollinen veljiäsi ja sisariasi kohtaan. Sinun tulee antaa heille anteeksi vapaasti, niin minäkin sinulle. Sinun pitää mennä kotiisi, kirkkoosi, työpaikallesi, kaduille ja osoittaa jokaiselle armoa ja rakkautta, joita minä osoitin sinulle.”

Paavali viittaa Jeesuksen käskyyn sanoessaan: ”Niin kuin Herrakin on antanut teille anteeksi, niin myös te antakaa”(Kol.3:13). Sitten hän selittää yksityiskohtaisesti, miten voimme totella tätä käskyä: ”Pukeutukaa siis te, jotka olette Jumalan valituita, pyhiä ja rakkaita, sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, sävyisyyteen, pitkämielisyyteen, kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos kenellä on moitetta toista vastaan. … Mutta kaiken tämän lisäksi pukeutukaa rakkauteen, mikä on täydellisyyden side”(Kol.3:12- 14).

Mitä tarkoittaa pitkämielisyys? Kreikan sana merkitsee ”kestää, kärsiä”. Se vihjaa siihen, että meidän tulee kärsiä asioita, joista emme pidä. Meitä käsketään sietää toisten virheitä, ymmärtää ja kestää tapoja, joita emme ymmärrä.

Wednesday, November 18, 2015

OTA VASTAAN HÄNEN ARMONSA

Jeesus kertoi vertauksen Matteuksen evankeliumin luvussa 18: 23- 35 näyttääkseen meille esimerkin luotettavasta, lahjakkaasta palvelijasta, joka yhtäkkiä osoittautuikin kaikkien velkojien petturiksi. Hän on mies, joka ei ansaitse mitään, täynnä väärää motiivia, ei ollenkaan säälin arvoinen. Kuitenkin hänen isäntänsä antaa hänelle vapaasti anteeksi, niin kuin Jeesus teki sinulle ja minulle.

Haluaisin sanoa tässä muutaman sanan parannuksen teosta. Sitä selitetään usein ”kääntymiseksi ympäri”. Sanotaan, että pitää kääntyä 180 astetta aiemmasta suunnasta. On myös sanottu, että parannusta seuraa Jumalan mielen mukainen murhe.

Uuden Testamentin määritelmä vie meidät pidemmälle kuin Vanhan Testamentin. Parannuksen tekeminen on paljon enemmän kuin vain kääntymistä lihan synneistä, enemmän kuin vain menneisyyden sureminen ja katuminen Herran edessä. Jeesuksen vertauksen mukaan parannus on kääntymistä mielen sairaudesta, joka antaa meidän uskoa, että voimme jotenkin itse sovittaa syntimme.

Tämä sairaus vaivaa miljoonia uskovia. Aina, kun sellaiset uskovat lankeavat syntiin, he ajattelevat: ”Minä voin sovittaa tämän Herran kanssa. Tuon Hänelle totiset kyyneleeni, enemmän rehellistä rukousta, enemmän Raamatun lukemista. Olen päättänyt tehdä sovinnon Hänen kanssaan.” Se on mahdotonta. Tällainen ajattelu johtaa vain yhteen paikkaan: surkeaan epätoivoon. Sellaiset ihmiset taistelevat koko elämänsä ja lankeavat yhä uudelleen. Lopulta he päätyvät väärään paikkaan. He tavoittelevat itse tehtyä, epäaitoa pyhyyttä ja lankeavat omaan valheeseensa.

Kerro minulle, mikä pelasti sinut? Olivatko ne kyyneleesi ja rehellinen anomisesi? Vai oliko se syvä murhe Jumalan murehduttamisesta? Vai oliko se vakava päätöksesi kääntyä synnistä? Ei, se ei ollut mikään näistä. Yksin armo pelasti sinut. Niin kuin vertauksen palvelija et sinäkään ansainnut sitä. Itse asiassa, et ole vieläkään ansainnut sitä, oli vaelluksesi sitten kuinka Jumalan mielen mukainen tahansa.

Tässä on totisen parannuksen kaava: ”Minun pitää panna pois kerta kaikkiaan kaikki ajatukset siitä, että voisin ikinä maksaa Herralle takaisin. En pysty koskaan itse selviytymään Hänen hyvään armoonsa. Siksi, ei mikään yritys tai hyvä teko minun puoleltani voi pyyhkiä pois minun syntiäni. Minun tulee vain hyväksyä Hänen armonsa. Se on ainoa tie pelastukseen ja vapauteen.”

Tuesday, November 17, 2015

JUMALAN NÄLÄSSÄ

Kun herätys puhkesi Jerusalemissa, enkeli puhui apostoli Filippukselle käskien tätä mennä Gassan erämaahan, jossa hän kohtaisi vaunuissa ajavan etiopialaisen diplomaatin. Filippus löysikin miehen lukemassa ääneen Jesajan kirjaa. Niinpä hän kysyi tältä virkamieheltä: "Ymmärrätkö myös, mitä luet?" (Ap.t.8:30).

Ilmeisesti diplomaatti oli juuttunut kohtaan, joka kummastutti häntä: ”Hänelle annettiin hauta jumalattomain joukossa; mutta rikkaan tykö hän tuli kuoltuansa, sillä hän ei ollut vääryyttä tehnyt eikä petosta ollut hänen suussansa. Mutta Herra näki hyväksi runnella häntä, lyödä hänet sairaudella. Jos sinä panet hänen sielunsa vikauhriksi, saa hän nähdä jälkeläisiä ja elää kauan, ja Herran tahto toteutuu hänen kauttansa. Sielunsa vaivan tähden hän saa nähdä sen ja tulee ravituksi. Tuntemuksensa kautta hän, minun vanhurskas palvelijani, vanhurskauttaa monet, sälyttäen päällensä heidän pahat tekonsa”(Jes.53:9- 11).

Yritä kuvitella etiopialaisen jännitystä, kun hän luki näitä ihania sanoja. Ilmeisesti hänellä on Jumalan nälkä. Muutoin hän ei olisi lukenut Raamattua. Jesajan profetia ilmaisi tulevan iankaikkisen kuninkaan. Jokaisen ilmestyksen jälkeen diplomaatin ajatukset varmaan suurenivat: ”Kuka tämä ihmeellinen mies onkaan?”

Ensin, ”Filippus avasi suunsa ja lähtien tästä kirjoituksesta julisti hänelle evankeliumia Jeesuksesta”(Ap.t.8:35). Filippus selitti diplomaatille: ”Mies, josta luet, on jo tullut. Hänen nimensä on Jeesus Nasaretilainen ja Hän on Messias.”

Seuraavaksi Filippus selitti Jes.53:11: ”Sielunsa vaivan tähden hän saa nähdä sen ja tulee ravituksi”. Filippus jatkoi: ”Kristuksen työ oli ristiinnaulitsemisessa. Silloin Hänet otettiin ristiltä ja haudattiin, mutta Isä nosti Hänet kuolleista, ja nyt Hän on kirkkaudessa. Jokaisesta, joka tunnustaa Hänen nimensä ja uskoo Häneen, tulee Hänen lapsensa. Tosiaankin, Kristuksen siemen elää kaikissa kansakunnissa. Sillä lailla Hänen elämänsä pidentyy, Pyhän Hengen kautta Hänen lapsissaan. Nyt sinustakin voi tulla Hänen lapsensa.”

Mikä uskomaton uutinen se olikaan etiopialaisen korville! Ei ihme, että hän innoissaan halusi hypätä vaunuistaan ja saada kasteen: ”Hän vastasi ja sanoi, Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika. Ja hän käski pysäyttää vaunut, ja he astuivat kumpikin veteen, sekä Filippus että hoviherra, ja Filippus kastoi hänet”( Ap.t.8:37- 38).

Monday, November 16, 2015

VIINIPUUSSA PYSYMINEN by Gary Wilkerson

"Minä olen totinen viinipuu, ja minun Isäni on viinitarhuri” (Joh.15:1).

Kun Jeesus viittaa itseensä ”totisena” viinipuuna, Hän puhuu enemmästä kuin tarkasta tiedosta. ”Totinen” tässä on samassa merkityksessä kuin fraasissa ”tosi ystävä”, mikä tarkoittaa todellista, aitoa, autenttista, käsillä olevaa todella sinua tukevaa.

Niin, entä viinitarhuri, Taivaallinen Isämme? Hän hoitaa puutarhaansa rakkaudella ja täydellisesti. Hänen hommansa on pitää elämää vuotamassa meidän lävitsemme. Häneen voi luottaa. Hän kyllä laittaa asiat oikeaan paikkaan kasvamaan. Siksi, kun olemme Kristuksessa, kiinnittyneinä viinipuuhun, meillä ei ole paineita eikä huolta elämästämme. Meille on annettu elämän virta Jeesuksessa, ja Isämme huolehtii meistä hellästi.
Jos meidät on oksastettu viinipuuhun, eikö meidän pitäisi luonnollisesti kantaa hedelmää? Tiedämme olevamme pelastuneita ja varmoja Kristuksessa ja armoitettuja Isän rakkaudessa. Kuinka tästä ei tulisi esiin hedelmää?

Taaskin Jeesus antaa avainsanan: ”Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Niin kuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsestään, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa” (Joh.15:4). Tässä on toinen fraasi, joka aiheuttaa hämminkiä monissa uskovissa: ”Ellette pysy minussa”. Jotkut Jeesuksen seuraajat tulevat pelokkaiksi, kun he lukevat tämän. He kehittävät käskyjä ja kieltoja, jotka leikkaavat heidät pois elämänyhteydestä tosi elämään.

On totta, että tässä Jeesuksen lausuma on ehdollinen ja tarkoittaa, että meilläkin on osamme asiassa. Yhtälön toinen osa on tämä: Jeesus asuu meissä, ja Hänen läsnäolonsa meissä on luja, uskollinen, liikkumaton: ”En minä sinua hylkää enkä sinua jätä"(Hebr.13:5). Kun Kristus sanoo: ”Ellette pysy minussa”, Hän ei tarkoita pelastumistamme, koska pelastus vahvistettiin jo ristillä. Hän puhuu Hengen hedelmästä elämässämme, todistuksestamme, hurskaasta vaelluksestamme, ilostamme ja rauhastamme.

Saturday, November 14, 2015

EI MITÄÄN HOKKUS-POKKUS -TEMPPUJA by Jim Cymbala

Ei ole olemassa parempaa esimerkkiä siitä, miten Jumala liikkuu kaupungissa kuin kertomus Ap.t.11:20- 21:ssä: ”Heidän joukossaan oli kuitenkin muutamia kyprolaisia ja kyreneläisiä miehiä, jotka, tultuaan Antiokiaan, puhuivat kreikkalaisillekin ja julistivat evankeliumia Herrasta Jeesuksesta. Ja Herran käsi oli heidän kanssansa, ja suuri oli se joukko, joka uskoi ja kääntyi Herran puoleen”(Ap.t.11:20 -21).

Tuollaisen sadonkorjuun seurauksena Barnabas lähetettiin Jerusalemista Antiokiaan tarkastamaan tilannetta: ”Ja kun hän saapui sinne ja näki Jumalan armon, niin hän iloitsi ja kehotti kaikkia vakaalla sydämellä pysymään Herrassa. Sillä hän oli hyvä mies ja täynnä Pyhää Henkeä ja uskoa. Ja Herralle lisääntyi paljon kansaa”(Ap.t.11:23 -24).

Keitä olivat ne miehet, jotka saivat aikaan valtavan seurakunnan, jonka jäsenmäärä ylitti äitiseurakunnan Jerusalemissa? Emme tiedä heidän nimiään. Emme tiedä’, millaista metodia he käyttivät, mutta tiedämme muutamia asioita: he levittivät ”evankeliumia Herrasta Jeesuksesta. Ja Herran käsi oli heidän kanssansa”(Ap.t.11:20 -21).

Tämähän oli ensimmäinen monikulttuurinen seurakunta, jossa oli monikulttuuriset johtajat. Niin kerrotaan Ap.t.13:11:ssä – Simon Musta, muutama juutalainen johtaja, joitakin kreikkalaisia, Manaen, Herodeksen nuoruusvuosien ystävä (mikä olisi saanut kaikki epäilemään häntä) ja muita. Kuitenkin he työskentelivät yhdessä voimallisella tavalla poikkikulttuurisessa yhteydessä.

Juutalaisten ja pakanoiden välinen viha oli suurempi kuin meidän nykyaikaiset rotutaistelumme. Jumala käsitteli tämän ongelman heti, sillä Hän rakensi seurakuntaansa omalla tavallaan.

Tämän päivän New Yorkin rotuongelmat ovat suuremmat kuin kymmenen vuotta sitten. Monissa seurakunnissa on vallalla kova henki. Me tarvitsemme Jumalan tosi rakkautta selvittääksemme nämä jännitteet, niin kuin Antiokiassa muinoin.

Nyt uutuusopetus alkaa muuttua temppujen tekemiseksi. Ei ole olemassa trendikkäitä oikoteitä, ei hokkuspokkus – temppuja, jotka voivat voittaa Saatanan. Eräs mies sanoi: ”Tiedätkö, että sinun pitäisi hankkia itsellesi Brooklynin topografinen kartta, jotta tietäisit, missä on seudun korkein kohta. Sitten voisit mennä sinne ja rukoilla alueen henkiä vastaan.”

Toiset sanovat: ”Avain Jumalan voiman vapauttamiseen on laulamisessa kaupunkisi kaduilla. Kutsu ihmiset marssimaan, tekemään kylttejä ja julistamaan Jumalan itsevaltiutta suuressa kulkueessa”. Vielä toiset sanovat: ”Moiti paholaista, käänny pohjoista kohti, paukuta jalkojasi maahan niin tehdessäsi. Se tuo voiton.”

Unohdetaan uutuudet. Jos voitamme rukouksessa, Jumala tekee, mitä Hän voi. Miten Hän tekee sen, koska ja millä tavalla ovat kaikki Hänen käsissään. Jeesuksen nimi, Hänen verensä voima ja uskon rukous eivät ole menettäneet voimaansa.

__________

Jim Cymbala aloitti Brooklyn Tabernaclessa alle kahdenkymmenen seurakuntalaisen kanssa pienessä, surkeassa rakennuksessa kaupungin vaikeassa osassa. Koska hän oli paljasjalkainen brooklynilainen, hänestä on tullut sekä David että Gary Wilkersonin pitkäaikainen ystävä. Hän puhuu usein Expect Churchin johtajakonferensseissa, joita World Challenge tukee ympäri maailmaa.

Friday, November 13, 2015

TEE SE TAAS, HERRA!

Markuksen evankeliumin 8. luvussa Jeesus jälleen kerran ruokki ihmisjoukon. Tällä kertaa neljätuhatta ihmistä vain seitsemällä leivällä ja muutamalla kalalla. Taaskin opetuslapset keräsivät useita korillisia tähteitä (ks. Mark.8:5-8). Kristus kuitenkin mietti, että opetuslapset eivät ottaneet vastaan Hänen ihmeitä tekevää voimaansa. Niinpä Hän kysyi heiltä: "Onko teidän sydämenne paatunut? (Mark.8:17).

Kuvittelen, että opetuslapset olivat hämmästyneitä tämän toisen ruokkimisen jälkeen. He varmaan ajattelivat: ”Ei tällaista voi tapahtua. Jos Jeesus on todella Jumala, miksi Hän halusi meidän pääsevän osallisiksi niin suuresta voimasta? Mehän olemme vain kouluja käymättömiä kalastajia. Miksi Hän käveli vettä pitkin tullakseen meidän pieneen veneeseemme sen sijaan, että olisi ilmaissut tämän ihmeen jollekin arvollisemmalle ryhmälle?”

Olet ehkä miettinyt samaa omalla kohdallasi joskus: ”On olemassa miljardeja ihmisiä maan päällä. Miksi Jumala puhui minulle? Miksi Hän valitsi minut?” Valintaperuste oli pelkkä ihme. Sinun uskoontulosi oli täysin yliluonnollinen. Ei se ollut vain selittämätön luonnollinen tapahtuma. Ei, siinä ei ollut mitään luonnollista.

Miksi? Siksi, että uskovan elämässä ei ole mitään luonnollista. Kaikki on yliluonnollista. Se elämä riippuu ihmeistä aivan alusta asti (mukaan lukien uskoon tulosi). Sitä ei voi yksinkertaisesti elää ilman uskoa yliluonnolliseen.

Sinua Kristuksessa pitävä voima on täysin yliluonnollinen. Maailma elää pimeydessä, mutta sinulla on valo, koska elät yliluonnollisen valtapiirissä. Ei siinäkään ole mitään luonnollista, että ruumiisi on Pyhän Hengen temppeli. Ei mikään ole luonnollista siinä, että koko universumin yliluonnollinen Jumala asuu sinussa.

Kuitenkin paatumisemme tapahtuu juuri tässä. Ihmiset alkavat sanoa Jumalan yliluonnollista toimintaa heidän elämässään tavalliseksi, luonnolliseksi. On vaarallista unohtaa Hänen ihmeensä. On pelottavaa katsoa taaksepäin Jumalan ihmeitä ja sanoa: ”No, se vain tapahtui”. Joka kerta, kun otat yli- alkuliitteen pois, sydämesi paatuu vähän lisää.

Rakas pyhä, Sinun pitää hyväksyä tämä uskossa: Sama yliluonnollinen Jumala, joka ruokki tuhansien ihmisten joukot vain muutamalla leivällä toimii yliluonnollisesti myös kriiseissäsi. Hänen ihmeitä tekevä voimansa vapauttaa sinut kaikista siteistä. Se antaa sinulle voimaa vaeltaa vapaudessa. Hän on käyttävä sinun heikkouttasi, todellakin sinun kaikkein alhaisinta tilaasi, näyttääkseen maailmalle varjelevan voimansa ihmeet.

Kovat ajat ovat taattu tuleva kaikille, jotka seuraavat Jeesusta. Kun ne tulevat, meidän tulee sanoa luottavaisesti: ”Tee se taas Herra. Olet tehnyt ihmeitä aiemmin elämässäni. Olet vapauttanut palvelijasi yliluonnollisesti läpi koko historian. Tulkoon sinun voimasi täydelliseksi minun heikkoudessani.”

Thursday, November 12, 2015

EI MITÄÄN PELÄTTÄVÄÄ

Jumala sanoi Israelille: “Te ette uskoneet minua, kun sanoin, ettei teillä ole mitään pelättävää, että minä sodin teidän puolestanne. Te unohditte täysin, että olin kantanut teitä niin kuin lasta ja huolehtinut teistä. Ette koskaan luottaneet minuun, vaikka kuljin edellänne, annoin teille pilven suojaamaan teitä hehkuvalta auringolta, tulen yöllä valaisemaan tietänne ja viemään teidät perille pimeässä yössä. Sen sijaan te ilmaisitte ääneen epäilynne, halvensitte minua ja teitte minusta valehtelijan”(ks.5 Moos.1:27- 35).

Voit olla pelastunut, Hengellä täyttynyt ja vaellat pyhänä Jumalan edessä, ja kuitenkin syyllistyt epäuskoon. Ajattelet ehkä: ”En minä ole epäuskoinen”, mutta huolestutko, kun asiat näyttävät kääntyvän huonoon suuntaan? Pelkäätkö Jumalan hylkäävän sinut? Oletko levoton, peloissasi tulevaisuudesta?

Uskova, jolla on ehdoton usko Jumalan lupauksiin, nauttii täyttä lepoa. Mikä on luonteenomaista tälle levolle? Se, että luottaa täysin Jumalan sanaan ja riippuu Hänen uskollisuudestaan tuolle Sanalle. Lepo on oikeastaan todiste uskosta.

Ihmettelet ehkä: Miten epäusko voi paaduttaa uskovan sydämen? Näemme tästä järkyttävän kuvauksen Markuksen evankeliumin 6. luvussa. Opetuslapset olivat menossa laivalla Beetsaidaan, purjehtien pimeässä. Yhtäkkiä Jeesus ilmestyi näkyviin kävelleen veden pinnalla. Kaikki he kaksitoista luulivat Häntä aaveeksi ja tärisivät pelosta. Kristus vakuutti heille: ”Olkaa turvallisella mielellä, minä se olen; älkää peljätkö"(Mark.6:50). Sitten Hän astui veneeseen ja tuuli asettui.

Seuraava jae kertoo kaiken opetuslapsien sydämistä sillä hetkellä: ”Ja hän astui venheeseen heidän tykönsä, ja tuuli asettui. Niin he hämmästyivät ylen suuresti sydämessään. Sillä he eivät olleet noista leivistäkään päässeet ymmärrykseen, vaan heidän sydämensä oli paatunut” (Mark.6:51- 52). (Kreikankielen sana, joka merkitsee paatumista, merkitsee: ”kivettynyt, sokea, uppiniskainen uskossaan”). Meitä muistutetaan siitä, että nämä miehet olivat juuri kokeneet uskomattoman ihmeen. He olivat nähneet Jeesuksen ruokkivan viisituhatta ihmistä viidellä leivällä ja kahdella kalalla. Hän oli lisäksi käyttänyt heitä kahtatoista sen tekemiseen. Kun Markus kertoo, etteivät opetuslapset ”pitäneet” sitä ihmeenä, hän tarkoittaa: ”He eivät käsittäneet sitä”.

Paatuminen seuraa siitä, kun poistat yliluonnollisesta alkuosan yli-. Näillä miehillä ei ollut kykyä uskoa sitä, minkä olivat juuri nähneet Jeesuksen tekevän. Kahdessakymmenessäneljässä tunnissa he olivat kadottaneet yliluonnollisen osan Jeesuksen ihmeellisestä ruokkimisesta. He pitivät sitä nyt vain luonnollisena tapahtumana. He edelleenkin epäilivät Kristuksen yliluonnollista voimaa.

Wednesday, November 11, 2015

LUOTA SIIHEN, MITÄ HÄN SANOO

Muistat ehkä Vanhan Testamentin kertomuksen israelilaisten vakoilijoista, jotka lähetettiin tarkkailemaan Luvattua Maata. He tulivat takaisin sanoen: ”Kyllä, se on maa, joka vuotaa maitoa ja hunajaa. Se on myös täynnä jättiläisiä ja muurein suojattuja kaupunkeja. Me emme mahda heille mitään. Heihin nähden me olimme pelkkiä heinäsirkkoja”(ks.4 Moos.13).

No, eiväthän nämä miehet syyttäneet Jumalaa. Eivät he sanoneet: ”Jumala ei pysty. Hän ei ole tarpeeksi vahva”. Sen sijaan he keskittyivät itseensä sanoen: ”Me emme pysty, olemme niin kuin pieniä itikoita vihollistemme silmissä”.

Tuo ei ole nöyryyttä. Eikä se ole viatonta, harmitonta puhetta. Pikemminkin se on Hänen loukkaamistaan, joka sanoo olevansa maailman Valo. Hän tahtoo meidän uskovan: ”Kaikki minä voin Hänessä, joka minua vahvistaa”(Fil.4:13).

Kun valitat omaa taidottomuuttasi ja heikkouttasi, et halveksi itseäsi. Sinä halveksit Herraasi. Miten? Kieltäydyt uskomasta ja vaeltamasta Hänen sanansa mukaan. Se on syntiä Valoa kohtaan. Se tuo esiin pimeyden.

Israelilaiset vakoojat keskittyivät niin omaan kyvyttömyyteensä, että he olivat valmiit heittämään pyyhkeen kehään. He puhuivat palaamisesta Egyptiin. Mitä Jumala vastasi heidän pelkoonsa ja epäuskoonsa? ”Ja Herra sanoi Moosekselle: ’Kuinka kauan tämä kansa pitää minua pilkkanaan eikä usko minuun, huolimatta kaikista tunnusteoista, jotka minä olen tehnyt sen keskuudessa’ ” (4 Moos.14:11). Jumala moitti heitä ainoastaan yhdestä synnistä: epäuskosta.

Tänään Herra kysyy kansaltaan saman kysymyksen: ”Milloin aiot uskoa lupauksiini? Sanoinhan, että minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa. Sinun ei tule luottaa oman lihasi voimaan. Sanoin, että käyttäisin maailman silmissä heikkoja ja köyhiä, halveksittuja hämmästyttämään viisaita. Minä olen Jahve, ikuinen voima. Minä teen sinusta vahvan omalla voimallani, Hengelläni. Niin, miten aiot suhtautua tähän? Aiotko luottaa siihen, mitä Minä sanon sinulle?”

Tuesday, November 10, 2015

HELLUNTAIN TODISTUS

Useimmat saarnat Helluntaista keskittyvät apostolien tekemiin tunnustekoihin ja ihmeisiin. Tai ne korostavat niitä kolmeatuhatta, jotka pelastuivat yhtenä päivänä. Tai tulenliekkejä kuin kieliä, jotka ilmestyivät heidän päälleen. Me vain emme kuule yhdestä tapahtumasta, josta tuli kaikkein suurin. Se lähetti ihmisjoukot takaisin omiin maihinsa todistamaan siitä, kuinka lähtemättömän vaikutuksen Jeesus teki heihin.

Olet kuullut tunnusmerkeistä ja ihmeistä. Haluan kertoa sinulle kertomuksen ”tunnusmerkistä”. Yön yli ilmestyy talojen eteen ”myytävänä”-kylttejä joka puolella Jerusalemia ja ympäröivällä alueellakin. Raamattu sanoo: ”Ja kaikki, jotka uskoivat, olivat yhdessä ja pitivät kaikkea yhteisenä, ja he myivät maansa ja tavaransa ja jakelivat kaikille, sen mukaan kuin kukin tarvitsi. … Ei myöskään ollut heidän seassaan ketään puutteenalaista; sillä kaikki, joilla oli maatiloja tai taloja, myivät ne ja toivat myytyjen hinnan ja panivat apostolien jalkojen juureen; ja jokaiselle jaettiin sen mukaan, kuin hän tarvitsi”(Ap.t.2:44 -45, 4:34 – 35).

Voitko kuvitella, miltä Jerusalemissa näytti? Yhtäkkiä lukuisia taloja, tavaroita ja maatiloja tuli myyntiin. Taloustavaroita oli myös myynnissä: huonekalua, vaatteita, käsitöitä, kattiloita ja pannuja, taide-esineitä. Kaduilla, toreilla ja kaupungin joka portilla oli varmaan satoja kylttejä, joissa luki ”myytävänä”. Se oli varmaan suurin kirpputorimyynti koko Jerusalemin historiassa.

Missään ei Raamatussa kerrota, olivatko myynnissä olevat talot omistajiensa ensisijaisia asuinpaikkoja. Ei myöskään mainita mitään yhteisasumista. Jos sitä tapahtui, se olisi ollut seurakunnalle kestämätön taakka. Jumalan Sana selvästi käski heitä huolehtimaan perheistään ja lapsistaan. Nämä uskovat eivät voineet täyttää noita käskyjä, jos heillä ei olut omaa kotia. Sitä paitsi, me luemme, että he menivät toinen toisensa kotiin kotijumalanpalvelukseen, ”murtamaan leipää kodeissa”(Ap.t.2:46). Selvästikin nämä ihmiset edelleen omistivat kodin.

He myivät ainoastaan sellaista omaisuutta, joka jäi yli heidän oman tarpeensa, tavaroita, jotka eivät olleet välttämättömiä elämiseen. Muutamissa tapauksissa tavarat oli pantu omistajiensa sydämelle. Niin myytiin tavaroita, muutettiin ne rahaksi ja annettiin seurakunnan leskille, orvoille ja asunnottomille.

Tämä oli Helluntain todistus. Maailma näki, että rohkaistuneet uskovat rakastivat toinen toistaan, myivät tavaroitaan ja antoivat tarvitseville. Juuri tätä Pyhä Henki halusi heiltä. Hän halusi antaa maailmalle elävän todisteen Jumalan rakkaudesta. He julistivat Kristuksen evankeliumia omilla teoillaan.

Monday, November 9, 2015

TOTINEN VIINIPUU by Gary Wilkerson

Oli Jeesuksen viimeinen ilta opetuslasten kanssa, ja Hän tiesi aikansa olevan lyhyt. He olivat juuri päättäneet aterian, ja Kristus halusi antaa heille vielä viimeisen opetuksen maan päällä. Hän kehotti heitä: ”Nouskaa, lähtekäämme täältä”(Joh.14:31) ja lähti heidän edellään. Matkalla Hän kertoi tämän vertauksen:

”Minä olen totinen viinipuu, ja minun Isäni on viinitarhuri. Jokaisen oksan minussa, joka ei kanna hedelmää, hän karsii pois; ja jokaisen, joka kantaa hedelmää, hän puhdistaa, että se kantaisi runsaamman hedelmän. Te olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka minä olen teille puhunut.

Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Niin kuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsestään, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa. Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä”(Joh.15:1 -5).

Eikö olekin ihana kuva suhteestamme Poikaan ja Isään. Jeesus on viinipuu ja me olemme Hänestä lähtevät oksat. Hän on elämän lähde, joka virtaa meihin. Kaiken tämän valvojana toimii meidän Taivaallinen Isämme, puutarhuri, joka huolehtii kasvustamme. Voisiko olla enää sopivampaa kuvaa elämästämme Kristuksessa?

Tässä Raamatunkohdassa on paljon avattavaa, ja vakuutan, että se kaikki on hyvää. Mieleeni tulee meidän armollisen, myötätuntoisen ja rakastavan puutarhurimme käyttämä veitsi. Tässä jäähyväissanomassa, jonka Herra antoi seurakunnalleen, on kaunis sisältö,. Ensimmäinen avain sen ymmärtämiseen on tässä kohdassa Jeesuksen käyttämä sanonta ”totinen viinipuu”.

Kristus kertoo meille, että Hän on meille enemmän kuin vain elämänlähde, Hän on itse elämänlähde. Muut ”viinipuut” saattavat luvata elämää, mutta mikään niistä ei sisällä totista elämää niin kuin Hän. Jotkut uskovat hakevat elämää muista viinipuista, lähteistä, jotka tuhoavat elämän eivätkä kuulu yhdellekään uskovalle. Muut etsivät lähteitä, jotka näyttävät hyviltä ja kelvollisilta: intohimo ja himo, menestys ja mukava elämä, mutta nämä viinipuut itsessään eivät ole eläviä. Ne eivät pysty tuottamaan totista elämää. Jeesus haluaa meidän olevan kiinnitettyinä lujasti Häneen niin, että voimme nauttia syvästi Hänen yltäkylläistä elämäänsä joka päivä.

Saturday, November 7, 2015

JUMALASSA ON MEIDÄN VARUSTUKSEMME by Carter Conlon

Muistan, kuinka jätin maallisen ammattini ruvetakseni täyspäiväiseksi Jumalan valtakunnan työntekijäksi. Laitoin silloin määrätyn summan rahaa pankkiin eläkkeelle jäämistäni ajatellen. Mietin, että minulla olisi ainakin pieni potti rahaa, jolla alkaa uudestaan, jos työntekoni ei onnistuisikaan. Eräänä päivänä ystävä, joka oli myös Jumalan valtakunnan työntekijä, tuli minun toimistooni ja sanoi: ”Pastori, en tiedä, mitä pitäisi tehdä. Autoni moottori hajosi juuri, eikä minulla ole rahaa. En edes tiedä, miten pääsen kirkkoon.”

Tiesin, että hänen tarpeensa oli laillinen, ja tiesin myös, että minulla oli tarpeeksi rahaa pankissa uuden auton ostamista varten. Yhtäkkiä rupesin hyvin hengelliseksi ja sanoin: ”No, rukoillaan. Jumalalla on tuhansilla vuorilla karjaa, ehkä Hän voi antaa siitä. Daavidhan sanoi: ’Olen ollut nuori ja olen vanhaksi tullut, mutta en ole nähnyt vanhurskasta hyljättynä enkä hänen lastensa kerjäävän leipää”(Ps.37:25).

Kun hän istui siinä toisella puolella pöytää, minä painoin pään, ja me aloimme rukoilla, vaikka minun suuni oli täynnä maapähkinävoita. Saatoin tuskin rukoilla, sillä koko ajan pieni ääni takanani sanoi: ”Senkin teeskentelijä! Jos joku näkee veljensä olevan puutteessa, mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan rakkaus saattaa pysyä hänessä? (ks. 1 Joh.3:17). Yritin työntää sitä pois mielestäni rukouksen aikana, kunnes en enää kestänyt ja sanoin: “Minulla on rahaa pankissa, jos tarvitset.”

Niinpä lopulta ostin hänelle uuden auton. Vähän sen jälkeen minun oman autoni moottori sanoi sopimuksen irti, ja siinä vaiheessa sanoin: “No niin, Herra, minä tottelin sinua. En voi sanoa muuta”.

Jonkin aikaa sen jälkeen me remontoimme kirkkoa, jonka olimme ostaneet maaseudulla. Olin ylhäällä rakennustelineillä auttamassa katon maalausta, kun yhtäkkiä joku tuli sanoen: ”Sinulle soitetaan, kuulostaa kiireiseltä!” Kun pääsin puhelimeen asti, mies toisessa päässä yhteyttä esitteli itsensä paikallisen autoliikkeen myyntimieheksi. Sitten hän sanoi: ”Eräs herrasmies tuli tänne tänä aamuna ja osti sinulle upouuden auton. Sinun ei tarvitse kuin tulla ja allekirjoittaa”. Kysyin miehen henkilöllisyyttä, mutta myyjä sanoi, että hän oli päättänyt jäädä tuntemattomaksi.

Ymmärrä nyt, en yritä sanoa sinulle, että saat aina uuden auton, jos ostat ystävällesi sellaisen. Tarkoitan vain, että Jumala antaa meille omat tarpeemme ja pitää meistä huolen, kun teemme asioita Jumalan tavalla, emmekä pihtaile nähdessämme aidon tarpeen silmiemme edessä.

__________

Carter Conlon tuli mukaan Times Square Churchin työhön vuonna 1994 perustajamme, David Wilkersonin kutsusta. Hänet asetettiin vanhemman pastorin virkaan vuonna 2001. Vahvana, tunnollisena johtajana, hän on usein puhujana työntekijäkonferensseissa, joita World Challenge pitää kaikkialla maailmassa.

Friday, November 6, 2015

EPÄUSKO SAA AIKAAN TUHOA

Luulemme tekevämme hallaa vain itsellemme, kun epäonnistumme luottamuksessa Jumalaan jokapäiväisissä tilanteissa. Luulemme, että jäämme paitsi vain Hänen siunauksestaan. Se ei kuitenkaan ole koko totuus. Ensinnäkin me loukkaamme ja vihastutamme siunatun Herramme. Hän varoittaa: ”Jos te ette luota Minuun, sydämenne kovettuu.”

Luemme Hebrealaiskirjeessä: ”Älkää paaduttako sydämiänne, niin kuin teitte katkeroituksessa, kiusauksen päivänä erämaassa, jossa teidän isänne minua kiusasivat ja koettelivat, vaikka olivat nähneet minun tekojani neljäkymmentä vuotta; sen tähden minä vihastuin tähän sukupolveen ja sanoin: 'Aina he eksyvät sydämessään'; mutta he eivät oppineet tuntemaan minun teitäni; ja niin minä vihassani vannoin: 'He eivät pääse minun lepooni"(Hebr.3:8- 11).

Mistä syystä Jumalan kansa ei pääse Hänen lepoonsa? Olisiko se aviorikos, kateus, juoppous? Ei, vaan pelkästään epäuskon tähden. Tässä on kansa, joka sai kokea neljänkymmenen vuoden ajan ihmeitä, yliluonnollisia ihmeitä, jotka Jumala teki heidän hyväkseen. Mitään kansaa ei maan päällä ole rakastettu eikä hellästi huolehdittu. He saivat ilmestyksen toisensa perään Herran hyvyydestä ja vakavuudesta. He kuulivat säännöllisesti Mooseksen, heidän johtajaprofeettansa saarnaamaa tuoretta sanaa.

He vain eivät koskaan yhdistäneet uskoa siihen sanaan. Siksi kuuleminen ei hyödyttänyt heitä. Kaikkien siunauksien keskellä he eivät edelleenkään luottaneet Jumalan uskollisuuteen. Ajan pitkään epäusko sai sijaa. Siitä kohtaa eteenpäin pimeys peitti heidän erämaavaelluksensa. Epäusko on perimmäinen syy kaiken sydämen kovettumisen takana. Hebrealaiskirje kysyykin:

”Mutta keihin hän oli vihastunut neljäkymmentä vuotta? Eikö niihin, jotka olivat syntiä tehneet, joiden ruumiit kaatuivat erämaahan?” (Hebr.3:17.) Kreikan sana vihastunut ilmaisee tässä suuttumusta, raivoa, vihastumista. Yksinkertaisesti ilmaistuna kansan epäusko sytytti Jumalan vihan heitä kohtaan. Pikemminkin se paatui jatkuvan epäuskon kehän takia: ”Katsokaa, veljet, ettei vain kenelläkään teistä ole paha, epäuskoinen sydän, niin että hän luopuu elävästä Jumalasta, ettei teistä kukaan synnin pettämänä paatuisi”(Hebr.3:12 - 13).

Epäusko on kaikkien syntien äiti. Se oli ensimmäinen synti, johon langettiin Eedenin paratiisissa ja se on kaiken katkeruuden, kapinan ja kylmyyden juuri. Siksi juuri Hebrealaiskirjeen 3. luku on osoitettu uskoville (”Katsokaa, veljet”). Kirjoittaja lisää nämä hyytävät sanat: ”Ja keille hän vannoi, etteivät he pääse hänen lepoonsa? Eikö tottelemattomille? Ja niin me näemme, että he epäuskon tähden eivät voineet siihen päästä”(Hebr.3:18).

Thursday, November 5, 2015

PUHDISTA MINUN SUUNI, KORVANI JA SILMÄNI

Vähän aikaa sitten tapasin työntekijän, jonka olen tuntenut useita vuosia. Joka kerta, kun olen kohdannut hänet aiemmin, olen sanonut jälkeenpäin vaimolleni: ”Tuo mies on niin ontto. Sillä tavalla hänen pitää kerskua. En tiedä, miten Jumala koskaan siunaa häntä.” Tapasin miehen sen jälkeen, kun Pyhä Henki oli puhunut minulle toisten tuomitsemisesta. Tällä kertaa Henki sanoi minulle: ”Rakasta häntä. Ole hiljaa ja kuuntele häntä. Sitten rukoile hänen puolestaan.”

Tottelin. Rakastin miestä, kuuntelin hänen puhettaan ja sitten otin häntä kädestä ja rukoilin hänen puolestaan. Niin pian kuin olimme eronneet, minulle tapahtui kummallinen asia: yhtäkkiä murhe valtasi minut. Järkytyin, todella järkytyin siitä, mitä olin tehnyt tälle miehelle vuosien saatossa. Näin oman äärettömän syntisyyteni, kun olin solvannut häntä.

Daavid huudahtaa: ”Kelvatkoot sinulle minun suuni sanat ja minun sydämeni ajatukset sinun edessäsi, Herra, minun kallioni ja lunastajani”(Ps.19:14). Apostoli Paavali lisää erään asian: ”Kaikki katkeruus ja kiivastus ja viha ja huuto ja herjaus, kaikki pahuus olkoon kaukana teistä.Olkaa sen sijaan toisianne kohtaan ystävällisiä, hyväsydämisiä, anteeksiantavaisia toinen toisellenne, niin kuin Jumalakin on Kristuksessa teille anteeksi antanut”(Ef.4:31 - 32).

”Mikään rietas puhe älköön suustanne lähtekö, vaan ainoastaan sellainen, mikä on rakentavaista ja tarpeellista ja on mieluista niille, jotka kuulevat. Älkääkä saattako murheelliseksi Jumalan Pyhää Henkeä, joka on teille annettu sinetiksi lunastuksen päivään saakka”(Ef.4:29 -30).

Rakas pyhä, ei kukaan tätä lukeva ole liian pyhä ottamaan siitä vaarin ja tekemään muutoksen. Itse puolestani tunnen Jumalan murheen kaikkea sitä kohtaan, millä olen väärin tuominnut ihmisiä vuosien varrella, joko tahattomasti ja tahallani. Kehotan sinua rukoilemaan sydämeni tavalla:

”Oi, Herra, miksi en kuunnellut näitä sanoja aiemmin? Miksi en ole käsitellyt tätä asiaa ennen kuin nyt? Haluan julistaa sinun evankeliumiasi, julistaa sinun sukupolveasi. Jeesus, anna minulle anteeksi. Puhdista minun saastainen suuni, saastaiset korvani, saastaiset silmäni. Uudista sydämeni. En halua minkään estävän elämääni olemasta täydellistä ilmestystä siitä, kuka sinä olet.”

Kuulkoon Herra meidän rukouksemme ja tulkoon nopeasti tekemään meistä uusia. Hän antaa meille voimaa panna pois kaiken pahan etsimisen, kuuntelemisen ja järjen arvioinnin. Sitten me voimme paremmin pitkittää Herran päiviä.

Wednesday, November 4, 2015

MITEN JEESUS PERUSTAISI SEURAKUNNAN?

Miten luulisit Jeesuksen perustavan seurakunnan kaupunkiisi?

Ensimmäinen asia olisi kulkea itkien läpi koko alueesi. Raamattu kertoo meille: ”Ja kun hän tuli lähemmäksi ja näki kaupungin, itki hän sitä ja sanoi: ’Jospa tietäisit sinäkin tänä päivänä, mikä rauhaasi sopii! Mutta nyt se on sinun silmiltäsi salattu’ ”(Luuk.19:41 -42).

Mikä sai Jeesuksen itkemään? Se alkoi sydäntä särkevällä vaelluksella ympäri kaupunkia. Hän oli surun vallassa nähdessään ns. uskonnolliset ihmiset, joilla ei olut rauhaa. Nämä ihmiset olivat vaihtaneet totuuden satuihin, ja nyt he seurasivat kuollutta muoto uskontoa. He olivat lampaita, joilla ei ollut todellista Paimenta.

En nyt lähde tuomitsemaan ketään seurakunnan työntekijää, mutta haluan kysyä jokaiselta tätä lukevalta: Voitko kuvitella, että sinun seurakuntasi pastori ajaisi kaupunkisi läpi ja itkisi sitä? Miten erilaiselta Jeesuksen antama kuva näyttääkään nykyajan monien seurakuntia perustavien juonijoiden ja suunnittelijoiden rinnalla. Tänä päivänä kuljetaan ovelta ovelle haastattelemassa ihmisiä, kysyen, mitä he haluavat seurakunnalta: ”Miten pitkästä saarnasta pitäisit? Varttitunnin? Kymmenen minuuttia?”

Jeesus kohtasi tämän muotoihin takertuneen uskonnon omana aikanaan. Kulkiessaan temppelin läpi Hän näki rahanvaihtajien, työntekijöiden pöytiä, jotka kauppasivat Jumalan tavaroita. Ei siellä ollut todellista rukousta, ei Herran pelkoa. Kristus itki siksi huutaen: "Kirjoitettu on: 'Minun huoneeni on oleva rukoushuone', mutta te olette tehneet siitä ryövärien luolan’" (Luuk.19:46.)

Kysyn nyt sinulta: itkisikö Jeesus sitä, mitä Hän näkee seurakunnassasi tänään? Löytäisikö Hän pastorisi ahdistuneena kadotettujen sielujen takia? Löytäisikö Kristus kansansa rukoilemassa vai löytäisikö Hän heidät kiireisinä ja ohjelmissaan, keskittyneinä omiin kiinnostuksen kohteisiinsa?

Kun Jeesus päättäisi itkukierroksensa sinun kaupungissasi, kehuisiko Hän kansaansa? Vai antaisiko Hän tämän varoituksen: ”Olette sokeita ajallenne. Tuomio on ovella, mutta te vain näytätte maailmallisemmilta kuin koskaan ennen. Miksi ette rukoile, etsi minua saadaksenne voimaa ja viisautta ottaa vaarin ajasta?”

Tuesday, November 3, 2015

VOIMAKKAITA HENGEN SANOJA

Jos olet Jeesuksen seurakunnassa, silloin Pyhältä Hengeltä on tuleva vahvoja sanomia. Miksi? Siksi, että Henki rukoilee meissä kaikkea lihan ajatusta, sanaa tai tekoa vastaan. Jeesus sanoo: ”Sillä sydämestä lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, haureudet, varkaudet, väärät todistukset, jumalanpilkkaamiset”(Matt.15:19).

Jokaisen todellisen Jeesuksen seuraajan tuntomerkki on, että hän antautuu Kristuksen sanan alle. Tämä palvelija rakastaa kuritusta siksi, mitä se tuottaa hänen sydämessään. Hän näkee muutoksen, jonka se tuo, ja hän tietää sen olevan elämäksi.

Tämä on syvimmältään syy siihen, että syntinen tulee Jumalan huoneeseen. Ei ainoastaan, että hänet huomattaisiin yhtenä henkilönä suuressa seurakunnassa. Hän haluaa Jumalan löytävän hänet, koska hän sydämessään tietää olevansa kadotettu. Hänen sielunsa ei saa rauhaa, ja hänellä on ollut liian monta unetonta yötä. Hän haluaa saada vastauksen, totuuden, todellisen muutoksen, koska hän kokee olevansa matkalla helvettiin.

Meille on opetettu, että Kristus on seurakuntansa kulmakivi. Paavali sanoo, että tämä kivi on kompastuksen kallio: ”Niin kuin kirjoitettu on: ’Katso, minä panen Siioniin loukkauskiven ja kompastuksen kallion, ja joka häneen uskoo, se ei häpeään joudu’ "(Room.9:33). Pietarikin kutsuu Jeesusta loukkauskiveksi: ”On se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, tullut kulmakiveksi" ja "kompastuskiveksi ja loukkauskallioksi". Koska he eivät tottele sanaa, niin he kompastuvat”(1 Piet.2:7 -8).

Pietari voisi kertoa sinulle, mitä tapahtuu, kun yrität välttää ristin sanomaa. Hän loukkaantui, koska Jeesus kertoi opetuslapsille etukäteen kuolemastaan. ”Silloin Pietari otti hänet erilleen ja rupesi nuhtelemaan häntä sanoen: ’Jumala varjelkoon, Herra, älköön se sinulle tapahtuko’” Matt.16:22).

Mutta Jeesus vastasi hänelle näillä pistävillä sanoilla: "Mene pois minun edestäni, saatana; sinä olet minulle pahennukseksi, sillä sinä et ajattele sitä, mikä on Jumalan, vaan sitä, mikä on ihmisten"(Matt.16:23).

Tässä on esimerkki siitä, miten saatana istuttaa petosta jopa hurskaan, Kristusta rakastavan paimenen mieleen. Lyönpä vetoa, ettei Pietari koskaan unohtanut Mestarinsa sanoja. Samoin tänä päivänä jokaisen pastorin ja uskovan tulisi ottaa vaarin Kristuksen varoituksesta: ”Minun ristini ja vereni voivat loukata sinua, mutta jos häpeät sanomaani tai yrität vesittää sitä, silloin sinä loukkaat minua. Silloin et edusta sanaani tai seurakuntaani.”

Monday, November 2, 2015

JUMALAN TUNTEMINEN by Gary Wilkerson

Jokainen uskovien sukupolvi on velvollinen tarkistamaan, onko sen missio ja toiminta Jumalan kunniaksi. Meidän tulee jatkuvasti kysyä itseltämme: “Palvelemmeko vielä Herraa ja lähimmäistämme uskollisesti, uhrautuen? Vai olemmeko ajautuneet ”siunaa minua” – mielenlaatuun?”

Kristus tiesi tarkasti, missä ihmisjoukkojen sydän oli, kun he alkoivat seurata Häntä: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ette te minua sen tähden etsi, että olette nähneet tunnustekoja” (Joh.6:26). Miksi Jeesus viittaa tässä ”tunnustekoihin”? Mitä ne vaikuttavat? Ne osoittavat johonkin, joka ei ole itse asia. Kun tienviitassa lukee “Denver, 60 mailia”, tiedämme, ettemme ole Denverissä, vaan tiellä sinne. Samalla tavalla Jeesus antoi opetuslasten ymmärtää, etteivät leivät ja kalat olleet pääasia. Ne ilmaisivat taivaallisen Isän rakastavaa huolenpitoa. Tunnusteot ovat merkkejä Hänen huolenpidostaan meitä kohtaan.

Kansanjoukon vastaus ilmaisi heidän sisimpänsä. ”Hän (Mooses) antoi leipää taivaasta heille syötäväksi" (Joh.6:31). He vetivät Mooseksen esimerkiksi Jeesusta vastaan. Se oli pakottava ele, niin kuin lapsen, joka menee vuorotellen kummankin vanhempansa luo saadakseen, mitä haluaa. Etsimmekö keskuudessamme Jumalaa vai vain Hänen lahjojaan? Ollaanpa nyt rehellisiä, usein me rukoillessamme haluamme vastauksen nyt, tänään, tällä hetkellä. Se on valitettava tartunta, jonka olemme saaneet tämän maailman ”haluan kaikki, nyt” – kulttuurista. Hengellisessä mielessä meiltä puuttuu valtava arvo, jota ”suurin sukupolvi” piti rakkaana: tietää, että uskon kautta näemme lopulta suurimmat siunaukset.

Uskovalle Jumalan tunteminen ei ole vain ”siunauksen saamista, nyt”. Herra ei taivu meidän himoihimme, antamaan meille kaiken, mitä haluamme, kun haluamme sitä. Hänen halunsa on olla meidän kanssamme, jatkuvassa, pitkäaikaisessa suhteessa, joka kantaa pysyvää hedelmää. Niinpä Hänen siunauksensa eivät ole suhteen lopettamista, vaan Hänen uskollisuutensa ja laupeutensa merkkejä, lahjoja, joita jokainen meistä kadehtisi suhteessa. Kristuksen tunnusteot ovat todisteita kauniista lahjoista.