Tuesday, March 29, 2016

PORTIN ULKOPUOLELLA

Aabraham joutui kovaan uskonkoetukseen, kun hän kuuliaisena Jumalalle uhrasi poikansa. Se merkitsi testin lisäksi vieraantumista tästä maailmasta. Tämän todisti se, että hän oli valmis uhraamaan Iisakin. Hänellä oli usko, että siihen liittyi korkeampi tarkoitus, kuin mitä hän itse pystyi näkemään. Tässä oli todella mies, joka oli maailmassa mutta ei o maailmasta, vaan hän näki olevansan toisen maailman kansalainen.

Mieti nyt, mitä Hebrealaiskirje sanoo Kristuksesta: ”Sentähden myös Jeesus… kärsi portin ulkopuolella”(Hebr.13:12). Jeesus kärsi ulkopuolisena, aina muodollisen uskonnon, hyväksytyn yhteiskunnan ulkopuolella. Kristus tosin oli myös ”ulkopuolella” siinä mielessä, ettei Hänellä ollut paikkaa, mihin päätänsä kallistaa tässä maailmassa. Kaikessa, mitä Jeesus teki, Hän katsoi aina taivasta kohti.

Niin kuin Vapahtajamme ja esi-isämme Aabraham ”ei meillä ole täällä pysyväistä kaupunkia, vaan tulevaista me etsimme”(Hebr.13:14). Me elämme ja toimimme tämän maan päällä, mutta olemme muukalaisia. Meidän todellinen kotimaamme on Uudessa Jerusalemissa., Niin Hebrealaiskirje kehottaa meitä: ”Niin menkäämme siis hänen tykönsä ’ulkopuolelle leirin’, hänen pilkkaansa kantaen”(Hebr.13:13). Niin kauan kuin emme ole ”ulkopuolella” leirin, tämän maailman himojen ja aineellisuuden ulkopuolella, emme ole siellä, missä Ylkämme on.

Minä asun kauniissa kodissa ja ajan mukavaa autoa. Kuitenkin yritän jatkuvasti suojautua sellaisilta aineellisilta asioilta ja otan sydämestäni vaarin. On totta, että sinulla voi olla mahtava usko muttei kuitenkaan ikävää Kristuksen puoleen. ”Vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi”(1 Kor.13:2).

Surkeata, että katsoessani ympärilleni tänään näen joukoittain uskovia, joilla on suuri usko, mutta ei minkäänlaista halua olla Jeesuksen kanssa. Sen sijaan he ovat kiinnittäneet silmänsä tämän maailman asioihin ja siihen, miten pääsisivät käsiksi niihin. Sellaiset ihmiset eivät halua keskittyä taivaaseen tai vieraantua tästä maailmasta. Heille sellainen sanoma merkitsee poikkeamista ”hyvästä elämästä”, jota he nauttivat täällä.

Kiitos Jumalalle, että Hänellä on ihania tapoja työntää meitä ulkopuolelle portin. Hän sanoo meille: ”Jos aion antaa Poikani sinulle aviopuolisoksi, ei sinulla pidä olla mitään muuta viehätystä elämässäsi. Haluan olla varma, että en himoitse mitään etkä ketään muuta kuin Kristusta yksin. Jännittävin haaveesi, syvin veto sydämessäsi, on olla Kristuksen kanssa.”