JATKA YLISTYSTÄ

Mooseksella oli ennakkoajatus - niin kuin meillä useimmilla on tänäkin päivänä - siitä, mikä olisi se ainoa oikea tie voittoon hänen kohdallaan. Hän keskusteli jatkuvasti Herran kanssa: ”Herra puhutteli Moosesta kasvoista kasvoihin, niin kuin mies puhuttelee toista” ( 2 Moos.33:11). Uskon, että pyhyyden salaisuus on hyvin yksinkertainen: Pysy lähellä Jeesusta! Katso hänen kasvojaan, kunnes tulet hänen kuvansa kaltaiseksi.

Eräänä iltana hysteerinen nainen pysäytti minut kadulla ja vuodatti epätoivoisen synnintunnustuksen. ”Herra Wilkerson”, hän huusi, ”elän elämäni synkimpiä hetkiä enkä tiedä, mihin suuntaan tulisi kääntyä. Aviomieheni jätti minut ja se on ihan minun vikani! Olen pettänyt Jumalan ja perheeni. Mitä ihmettä minun pitäisi tehdä?”

Liikutuin kertoessani hänelle: ”Ystäväni, nosta kätesi taivaan puoleen tässä kadun kulmassa ja alta ylistää Herraa. Kerro hänelle, että tiedät olevasi petturi, mutta rakastat häntä silti. Mene sitten kotiin ja käy polvillesi. Älä pyydä Jumalalta mitään, nosta vain kätesi ja sydämesi ja ylistä häntä.”

Jätin naisen seisomaan kadulle kädet kohotettuina taivasta kohti. Kyyneleet valuivat poskia pitkin, mutta hän ylisti Herraa ja maistoi jo sitä voittoa, joka oli palaamassa hänen elämäänsä. ”Sinä olet Pyhä, jonka istuin on Israelin kiitosvirtten keskellä”(Ps.22:3). Herra asettuu majaksi niiden keskuuteen, jotka ylistävät häntä. Missä Herra on, siellä on voitto.

Kristus sanoo: ”Sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos” (Joh 6:37).

”Tulkaa minun tyköni, kaikki työtä tekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon”(Matt. 11:28).

Älä pelkää epäonnistumista. Jatka siitä huolimatta. Ylistä Jumalaa, kunnes voitto tulee! Tämä saattaa kuulostaa ”yliyksinkertaistamiselta”, mutta tie epäonnistumisen ohi on oikeastaan yksinkertainen.