Friday, August 28, 2015

ÄÄNETÖN HUUTO

Juuri ennen kuin Jeesus paransi kuuron miehen Markuksen 7. luvussa, me luemme: ”ja hän katsahti ylös taivaaseen, huokasi”(Mark.7:34). Alkukielen jakeessa sana huokasi tarkoittaa kuuluvaa ääntelemistä. Ilmeisesti Jeesus irvisti, ja huokaus tuli Hänen sydämestään. Tietenkään mies ei voinut kuulla sitä, koska hän oli kuuro, mutta mistä tässä huokauksessa on kysymys?

Olen lukenut monia Raamatun selityksiä tästä tapahtumasta. Mikään niistä ei tue sitä, mitä minä uskon Jumalan Hengen kertovan minulle. Olen aivan vakuuttunut, että Jeesus katsoi taivaaseen ja kommunikoi Isän kanssa. Hän itki ääneti sielussaan kahta asiaa. Ensinnäkin Hän itki jotakin, jonka vain Hän saattoi nähdä tässä miehessä. Toiseksi Hän itki jotakin, minkä Hän näkee tänään, niin monen ihmisen, erityisesti nuorten sydämeen kätkettynä.

Mitä Jeesus näki sekä silloin että nyt? Mitä Hän kuuli sekä kuuron miehen että tämän päivän ihmisjoukkojen sydämessä? Kuuliko Hän äänettömän huudon? Hän kuuli sydämen huudon, sydämen, joka oli lukittu, kykenemätön ilmaisemaan mitään. Nyt Kristus itse huokaisi huudolla, jota ei voinut lausua. Hän antoi äänen kaikille, jotka eivät voi huutaa.

Mieti niitä monia öitä, jolloin kuuro mies oli itkenyt itsensä uneen, koska kukaan ei ymmärtänyt häntä. Ei edes hänen äitinsä tai isänsä voinut ymmärtää, mitä hän sanoi. Kuinka usein hän yrittikään selittää, miltä hänestä tuntui, kaikki tuli ulos kivuliaina, kummallisina äänteinä. Hän varmaan ajatteli: ”Jos vain voisin puhua, edes kerran. Jos kieleni pääsisi vapaaksi yhdeksi minuutiksi, voisin kertoa jollekulle, mitä sielussani liikkuu. Minä kiljuisin, etten ole tyhmä. En ole kirottu. Enkä minä pakene Jumalaa. Minulla on ongelmia, mutta kukaan ei voi kuulla niitä.”


Kuitenkin Jeesus kuuli tämän turhautuneen miehen sydämen ajatukset. Hän ymmärtää jokaisen ihmisen sisäisen huokauksen, jota ei voi ilmaista. Raamattu kertoo, että Herraamme sattuu meidän sairautemme. Hän tunsi myös tämän kuuron ja mykän miehen kivun. 

Thursday, August 27, 2015

MERKKIKIELI

Mitä Jeesus teki ensimmäiseksi, kun kuuro mies tuotiin Hänen luokseen? “Niin hän otti hänet erilleen kansasta”(Mark.7:33). Kristus tiesi heti, mitä kuuro mies halusi. Hän toivoi Jeesuksen kosketusta, omaa kokemusta siitä. Hänelle ei riittänyt ”heidän” löytämänsä – siitä piti tulla todellista hänelle itselleen. Hän halusi Jeesuksen avaavan hänen korvansa ja päästävän hänen kielensä vapaaksi. Sen piti tapahtua kahden kesken.

Jos olet palvellut Jumalaa vuosikaudet, haluan kysyä sinulta: Voitko katsoa taaksepäin aikaan, jolloin itse koit yliluonnollisen kohtaamisen Jeesuksen kanssa? Hän kosketti sinua, ja sinä tiesit sen. Et saanut kokemusta joltakulta toiselta. Sitä ei vaikuttanut joku kuulemasi puhe. Sinun piti kokea Kristus itseksesi. Siksi olet varma siitä, mitä sinulla on Hänessä.

Jeesus tiesi, että kuuro mies tarvitsi erityistä kohtaamista. Niinpä Hän puhui miehelle tämän kielellä, merkkikielellä. ”Hän pisti sormensa hänen korviinsa, sylki ja koski hänen kieleensä” (Mark.7:33).

Voitko kuvitella, mitä tapahtui kuuron miehen mielessä? Hän varmaan ajatteli: ”Hän ei kysele eikä syyttele minua. Hän tietää aivan tarkkaan, mitä olen käynyt läpi. Hän tietää, etten ole hyljännyt Häntä. Hän tietää, että haluan kuulla Hänen äänensä ja puhua suoraan Hänelle. Hän tietää, että minun sydämeni mielii ylistää Häntä. En voi kuitenkaan tehdä sitä, jollei Hän koske minuun ihmeellisellä kosketuksellaan. Hänen täytyy tietää, että haluan sitä.”

Vapahtajamme tietää pelastumattomien läheistemme sisäiset tunteet. Hän ei saata ketään pilkan kohteeksi. Mieti, kuinka kärsivällisesti ja huolella Hän käsitteli Saulus Tarsolaista. Tämänkin kuuluisan miehen piti saada kohdata ihmeellinen Jeesus. Kristus olisi voinut tulla hänen luokseen milloin hyvänsä. Oikeastaan Hän olisi voinut lyödä Sauluksen maahan silloin, kun Stefanusta kivitettiin ihmisjoukon edessä. Hän olisi voinut tehdä Sauluksen kääntymisestä hyvän esimerkin, mutta Hän ei tehnyt niin (ks. Ap.t.9:1-9).

Wednesday, August 26, 2015

HÄNEN AINOA TOIVONSA

Mykän miehen ainoa toivo oli, että Jeesus parantaisi(Mark.7:31 -35). Hänen piti saada tavata Hänet henkilökohtaisesti.

Huomautan tässä, että tuo mies ei ollut samanlainen, kuin Paavalin kuvaama: ”Sillä aika tulee, jolloin he … kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin”(2 Tim.4:3-4). Eikä tämän miehen ollut niin kuin: ’Jumala on antanut heille uneliaisuuden hengen, silmät, etteivät he näkisi, ja korvat, etteivät he kuulisi, tähän päivään asti" (Room.11:8). Eikä hän ollut niiden kaltainen, joita kuvataan Ap.t.28:27:ssä: ”Sillä paatunut on tämän kansan sydän, ja korvillaan he työläästi kuulevat, ja silmänsä he ovat ummistaneet, että he eivät näkisi silmillään, eivät kuulisi korvillaan”. Eikä hän ollut niiden kaltainen, jotka olivat läsnä Stefanuksen kivittämisessä ja ”tukkivat korvansa”(Ap.t.7:57).

On totta, että tämä mies halusi kuulla. Hän halusi epätoivoisesti tulla parannetuksi. Kuitenkin luemme: ”Ja hänen tykönsä tuotiin kuuro”(Mark.7:32, kursiivi kirjoittajan). Mies ei päässyt Jeesuksen luokse omillaan, vaan hänet piti tuoda. Selvästi hän tiesi, kuka Jeesus oli, ja että Hänellä oli valta parantaa. Pikemminkin tämä mies tiesi, kuinka kommunikoida joko merkkikielellä tai kirjoituksella. Silti hän ei pystynyt kulkemaan yksin. Ei hän ollut tehnyt yritystäkään tulla Jeesuksen luo itse – ”heidän” piti tuoda hänet.

Keitä ”he” olivat tässä jakeessa? Voi aavistaa ainoastaan, että he olivat miehen perhettä tai häntä rakastavia ystäviä, jotka välittivät hänestä tarpeeksi tuodakseen hänet Jeesuksen luo. Uskon, että tässä tilanteessa on paljon samaa kuin nuorten elämässä tänään. He eivät pääse omillaan Jeesuksen luo. Heidän vanhempansa tai heidän ystävänsä, seurakuntaperheen jäsenten pitää tuoda heidät. Meidänkin pitää tuoda lapsemme ja rakkaamme Kristukselle samalla tavoin kuin kuuron miehen vanhempien. Miten? Jokapäiväisen rukouksen kautta.

Siinä on ainoa parantuminen, ainoa toivo, lapsillemme ja rakkaillemme, että he kuulevat totuuden ja tulevat henkilökohtaisesti kohtaamaan Jeesuksen itse. ”Ja he pyysivät häntä panemaan kätensä hänen päälleen”(Mark.7:32).


Alkukielen sana pyysivät tarkoittaa anoa, rukoilla. Nämä vanhemmat kerjäsivät Kristusta: ”Ole hyvä, kosketa poikaamme. Laita kätesi hänen päälleen.”

Tuesday, August 25, 2015

OPETUKSIA MEILLE

Markuksen evankeliumin 7. luvussa Jeesus tekee suuren ihmeen. Koko tapahtuma on kerrottu viidessä jakeessa: ”Ja hän lähti jälleen Tyyron alueelta ja kulkien Siidonin kautta tuli Galilean järven ääreen Dekapolin alueen keskitse. Ja hänen tykönsä tuotiin kuuro, joka oli melkein mykkä, ja he pyysivät häntä panemaan kätensä hänen päälleen. Niin hän otti hänet erilleen kansasta, pisti sormensa hänen korviinsa, sylki ja koski hänen kieleensä ja katsahti ylös taivaaseen, huokasi ja sanoi hänelle: "Effata", se on: aukene. Niin hänen korvansa aukenivat, ja hänen kielensä side irtautui, ja hän puhui selkeästi”(Mark.7:31 -35).

Kuvittele tämä tapahtuma. Kun Jeesus saapui Dekapoliin rannikolle, hän kohtasi miehen, joka oli sekä kuuro että mykkä. Mies kyllä pystyi puhumaan, mutta hänen puhettaan ei voinut ymmärtää. Kristus otti miehen syrjemmälle, pois ihmisjoukosta. Kun Hän seisoi miehen edessä, Hän pani sormensa hänen korviinsa. Sitten Jeesus sylki ja koski hänen kieltään, lausuen kaksi sanaa: ”Ole auki”, ja heti paikalla mies kuuli ja kykeni puhumaan selvästi.

Juuri ennen tätä kohtaamista Jeesus oli vapauttanut erään naisen riivaajien vallassa olleen tyttären. Sanoen vain sanan Hän ajoi pahan hengen ulos tytöstä. Miksi nämä kaksi kertomusta on otettu mukaan Raamattuun? Onko ne lisätty vain, jotta meillä olisi vielä kaksi kertomusta Herran maallisesta vaelluksesta?

Suuri kristittyjen enemmistö uskoo, että sellaiset kertomukset on säilytetty Raamatussa, koska ne antavat meille niin paljon meille. Niiden on tarkoitus osoittaa, että Jumalalla on valta yli Saatanan ja sairauden. Niiden on määrä olla todisteita Kristuksen jumaluudesta, että Hän oli tosi Jumala, ihmiseksi tulleena. Niiden on määrä myös rohkaista meidän uskoamme, osoittaa meille, että meidän Jumalamme voi tehdä ihmeitä.

Uskon, että nämä kertomukset oli talletettu näistä syistä ja paljon enemmänkin. Jeesus kertoo meille, että jokainen Hänen sanansa tuli Isältä. Hän ei sanonut eikä tehnyt mitään itsestään, vaan Isänsä johtamana. Paljon enemmän jokainen tapahtuma Kristuksen elämässä sisältää opetuksen meitä varten (ks.1 Kor.10:11).

Monday, August 24, 2015

MAAILMAN VALO by Gary Wilkerson

Oli pääsiäisaika, ja Jeesus opetti temppelissä. Suuri joukko kuunteli Häntä, koska Hänellä oli rakkauden sanojen ja Jumalan tekojen suorittamisen maine. Heti, kun tavalliset ihmiset kokoontuivat, tulivat myös uskonnolliset johtajat paikalle.

”Silloin kirjanoppineet ja fariseukset toivat hänen luoksensa aviorikoksesta kiinniotetun naisen, asettivat hänet keskelle”(Joh.8:3). Nämä johtajat näkivät Jeesuksessa uhan heidän auktoriteetilleen. He toivat esiin uuden ilmiön, jonka opetukset paljastivat heidän tiukan, omavanhurskaan käytäntönsä. Nyt ”he sanoivat kiusaten häntä, päästäkseen häntä syyttämään”(Joh.8:6). He kysyivät Häneltä, pitäisikö nainen kivittää lain mukaan.

Tapahtui dramaattinen käänne: ”Jeesus kumartui alas ja kirjoitti sormellaan maahan. Mutta kun he yhä edelleen kysyivät häneltä, ojensi hän itsensä ja sanoi heille: "Joka teistä on synnitön, se heittäköön häntä ensimmäisenä kivellä". Ja taas hän kumartui alas ja kirjoitti maahan. Kun he tämän kuulivat ja heidän omatuntonsa todisti heidät syyllisiksi, menivät he pois, toinen toisensa perästä, vanhimmista alkaen viimeisiin asti; ja siihen jäi ainoastaan Jeesus sekä nainen, joka seisoi hänen edessään. Ja kun Jeesus ojensi itsensä eikä nähnyt ketään muuta kuin naisen, sanoi hän hänelle: "Nainen, missä ne ovat, sinun syyttäjäsi? Eikö kukaan ole sinua tuominnut?" Hän vastasi: "Herra, ei kukaan". Niin Jeesus sanoi hänelle: "En minäkään sinua tuomitse; mene, äläkä tästedes enää syntiä tee"(Joh.8:6- 11).

Mikä voimallinen hetki! Jeesus ei ollut ainoastaan purkanut tuota jännitteistä tilannetta, vaan Hän oli pelastanut yhden henkilön elämän. Jokainen paikalla ollut muuttui tapahtuman kautta, ei vain syytetty, vaan myös syyttäjät ja jopa katsojat. Jeesus käytti hetken antaakseen kuuluisimman opetuksensa: ”Minä olen maailman valkeus; joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on oleva elämän valkeus"(Joh.8:12). Jumalan valo muutti kaiken tuossa hetkessä.

Saturday, August 22, 2015

MINNE OLEMME MENOSSA? by Claude Houde

Uskon kautta Abraham totteli Jumalan kutsua ja lähti kohti maata, jonka hän perisi lupauksen mukaan. Hän lähti ja vaelsi uskossa, eikä tiennyt, minne hän oli saapuva ( ks.1 Moos.12:1).

Voitko kuvitella keskustelun, joka varmaan käytiin Aabrahamin ja hänen ihanan vaimonsa Saaran välillä, kun tämä villi seikkailu alkoi? Aabraham oli menestynyt, rikas ja hyvin korkeassa asemassa omassa yhteiskunnassaan. Hän ja Saara olivat tehneet ahkerasti työtä ja nauttivat nyt työnsä hedelmiä. Olihan se hyvin ansaittua, vai mitä?

Kun Saara katsoi aviomiestään eräänä iltana, hän huomasi, että tämä näytti mietteliäältä ja jotenkin surulliselta. Hän ei ollut sanonut sanaakaan kotiin tultuaan.

”Mikä on vinossa? Sinä tiedät, että voit kertoa minulle ihan mitä vain”, Saara kuiskasi.
Aabraham avautui: ”Olen rukoillut monta kuukautta tätä asiaa ja olen syvästi varma siitä, etten voi saada pois mielestäni ajatusta lähtemisestä, isäni kodin kaiken sen jättämisestä, minkä tunnemme. Tunnen, että kun teemme niin ja tottelemme Jumalaa, Hän siunaa meitä.”

Jos olet naimisissa, voit kuvitella tämän kohtauksen ja melkein kuulla keskustelun, joka seurasi! ”Mitä oikein tarkoitat lähtemisellä? Me olemme onnellisia täällä! Olemme turvassa! Minusta täällä on mukavaa! Tiedät, niin kuin minäkin, mitä kauheuksia tapahtuu pakanakaupungeissa tässä meidän lähistössämme!”

Aabraham vastasi parhaalla taidollaan: ”Jumala johtaa meitä, Saara. Tiedän sen. Olen rakentanut alttarin Hänelle ja olen tosissani. Meidän pitää lähteä!”

Kun Aabraham toisti toistamistaan: “Meidän pitää lähteä, meidän pitää”, yhtäkkiä Saara kysyi: “Minne olemme menossa?” Hiljaisuus. Sitten Aabraham vastasi lammasmaisesti: ”No, sehän tässä on jännittävää. Jumala ei ole vielä kertonut”.


Uskon isä vaelsi eteenpäin, vaikka ei tíetänyt, mihin oli menossa.

__________

Claude Houde, johtava pastori Eglise Nouvelle Vie (Uuden Elämän Seurakunnassa) Montrealissa, Canadassa on usein puhujana Expect Church Leadership-konferensseissa, joita World Challenge vetää kaikkialla maailmassa. Hänen johdossaan Uuden Elämän Seurakunta on kasvanut kourallisesta ihmisiä enempään kuin 3 500 seurakuntalaiseen siinä osassa Canadaa, jossa on vähän protestanttisia seurakuntia.

Friday, August 21, 2015

RAJATONTA!

Rakas ystävä, Jumalan anteeksiantamuksella ei ole rajoja. Jeesus kertoi opetuslapsilleen; ”Jos hän seitsemän kertaa päivässä tekee syntiä sinua vastaan ja seitsemän kertaa kääntyy sinun puoleesi ja sanoo: 'Minä kadun', niin anna hänelle anteeksi" (Luuk.17:4).

Voitko uskoa tällaisen asian? Seitsemän kertaa päivässä tämä ihminen tekee tahallisesti syntiä minun silmieni edessä ja sitten sanoo: ”Minä kadun”. Minä annan hänelle anteeksi uudestaan ja uudestaan? Kyllä, ja kuinka paljon enemmän taivaallinen Isämme antaa lapsilleen anteeksi, kun he tulevat Hänen luokseen tehden parannusta. Älä yritä järkeillä sen syytä! Älä kysy, miten ja miksi Hän antaa anteeksi niin vapaasti. Ota se vain vastaan!

Jeesus ei sanonut: ”Anna veljellesi anteeksi kerran tai kahdesti, sitten sano hänelle, että hän joutuu pois sinun yhteydestäsi, jos hän vielä kerran tekee sen! Sano hänelle, että hänen tapansa on syntinen”. Ei! Jeesus julisti rajatonta, ehdotonta anteeksiantamusta.

Jumalan luontoon kuuluu se, että Hän antaa anteeksi. Daavid sanoi: ”Sillä sinä, Herra, olet hyvä ja anteeksiantavainen, suuri armossa kaikille, jotka sinua avuksensa huutavat”(Ps.86:5). Jumala odottaa juuri nyt, että Hän voisi vuodattaa olemukseesi anteeksiantamuksen ilon. Sinun tarvitsee vain avata kaikki sielusi ovet ja ikkunat ja antaa Hänen Henkensä vuodattaa sinulle anteeksiantamusta.

Puhuen kristittynä Johannes kirjoitti: ”Ja hän on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien”(1 Joh.2:2).

Johanneksen mukaan jokaisen uskovan päämäärä on ”olla tekemättä syntiä”. Se tarkoittaa, että uskova ei ole kallistunut syntiin päin, vaan nojaa pikemminkin Jumalaan päin. Mitä tapahtuu silloin, kun Jumalaan nojaava lapsi tekee syntiä?

”Jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas… Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä”(1 Joh.2:1, 1:9).

Laske maahan syyllisyytesi, ystäväni. Sinun ei tarvitse kantaa sitä taakkaa enää yhtään minuuttia. Avaa sydämesi ovet ja ikkunat ja anna Jumalan rakkauden tulla sisään. Hän antaa sinulle anteeksi uudestaan ja uudestaan! Hän antaa sinulle voiman nähdä taistelusi voitosta käsin. Jos pyydät, jos kadut, saat anteeksi. Hyväksy se, nyt!