VOITON LAULU

Meillä on lempeä, rakastava Isä jota koskettaa meidän heikkouden tunteemme. Jopa Jeesus itse itki koetuksen hetkellä. Hän tuntee omakohtaisesti meidän kipumme ja Hän on lähettänyt Pyhän Henkensä lohduttamaan meitä ja tuomaan toivoa ja rauhaa meidän sielullemme.
Maailma seuraa meitä mielenkiinnolla, kun kohtaamme haasteellisia tilanteita, odottaen että me pystymme laulamaan ylistystä keskellä vaikeimpia hetkiämme. Näemme tästä esimerkin Jumalan Sanassa.
”Baabelin virtain vierillä - siellä me istuimme ja itkimme, kun Siionia muistelimme. Pajuihin, joita siellä oli, me ripustimme kanteleemme. Sillä vangitsijamme vaativat meiltä siellä lauluja ja orjuuttajamme iloa: ”Veisatkaa meille Siionin virsiä”” (Ps.137:1-4).
Tämä Psalmi kuvaa Babylonialaisten vangitsemaa Israelia, kun Jumalan kansa oli menettänyt kaiken, mukaan lukien kotimaansa. Silti, heidän vangitsijansa halusivat kuulla voiton laulun josta Israelilaiset olivat olleet tunnettuja. ”Laulakaa meille! Olemme kuulleet mahtavista voiton lauluista joita laulatte Jumalallenne, joten laulakaa niitä meille!” En usko että tässä vaatimuksessa oli kyse pelkästään Jumalan pilkkaamisesta; Babylonialaiset kaipasivat vilpittömästi kuulla todistuksen. Heidän oma uskontonsa oli jättänyt heidät tyhjiksi, kuiviksi ja toivottomiksi.
Samoin, nykyinen maailma haluaa kuulla Jumalan ihmisten voiton laulun. Se mitä he todella haluavat tietää on, ”Kuinka reagoit nykyisen kriisin keskellä? Olemme kuulleet että pidät Jumalaasi uskollisena ja voimallisena. Joten luotatko Häneen tällaisissa tilanteissa? Olivatko hyvinä hetkinä lauletut pelastuksen laulut kuten lasten kuvitelmat? Vai kestääkö uskosi todella kun vaikeat ajat tulevat?”
Yhteiskuntamme yrittää epätoivoisesti löytää toivoa ja rauhaa näinä vaikeina aikoina. He kaipaavat tietää totuuden Jesaja 26:3 ” Vakaamieliselle sinä talletat rauhan, rauhan, sillä hän turvaa sinuun.” Ja he katsovat Jumalan lapsiin nähdäkseen todistuksen siitä.