NUHRAANTUNUT MAJESTEETTI

Kun Mooses tuli alas vuorelta kädessään Kymmenen Käskyn taulut, hän kuuli kansan huutavan ja näki heidän tanssivan ja juhlivan.
”Kun Mooses näki, että kansa oli kurittomuuden vallassa, koska Aaron oli päästänyt heidät kurittomuuden valtaan, vahingoniloksi heidän vihollisillensa”(2 Moos.32:25). Tässä käytetty heprean sana kurittomuudesta on para, mikä tarkoittaa ”irrotella, paljastaa, hyljätä kaikki estot”.  Se viittaa myös ”uuteen alkuun”.
Israelilaiset sanoivat: ”Nyt asiat eivät ole niin, kuin niiden pitäisi olla. Olemme väsyneitä tähän taisteluun, väsyneitä odottamaan Jumala. Niinpä aiomme nyt juhlia. Hylkäämme vanhan! Haluamme vapautta, uutta alkua ja me haluamme sen nyt.”
Kurittomuus (engl. paljaus) merkitsee myös sitä, ettei taistelussa ole kilpeä. Jokainen ilman kilpeä oli kuin alaston. Totta on, että nämä israelilaiset olivat todella paljaita, alasti ja tanssimassa kultaisen vasikan edessä. He olivat myös luopuneet valppaudestaan.
Voitko kuvitella heidän vihollisiaan, amalekilaisia, katsomassa ympäröiviltä vuorilta tätä villiä menoa? He kerran vapisivat jo nähdessään israelilaiset. Jumala oli pannut kauhun heidän sydämiinsä omaa kansaansa kohtaan, mutta nyt he näkivät Israelin riisuvan varustuksensa heittävän päältään vaatteensa.
Amalekilaiset alkoivat nauraa ja pilkata: ”Katsokaa nyt heitä. He ovat meidän kaltaisiamme! Heidän Jumalallansa ei ole voimaa ja ilmeisesti he eivät edes luota Häneen. Katsokaa! He luopuvat tiukoista tavoistaan. He haluavat irstailla ja juhlia ja olla niin kuin me muutkin. Tuollaista pyhyyttä! Tuollaista ulkokultaisuutta!”
Yhdellä paljauden teolla Israel vähätteli Jumalaansa jumalattomien silmien edessä. He saivat Herran näyttämään sydämettömältä, välinpitämättömältä, avuttomalta. He tahrasivat Hänen kunniansa, majesteettinsa ja kaikkivaltiutensa. He eivät enää olleet esimerkkinä maailmalle.
Juuri näin me teemme, kun riisumme päältämme uskon vaatteen ja hylkäämme uskomme Jumalaan. Ilman lapsenomaista luottamusta Jumalaan uskovat ovat paljaita maailman edessä. alttiita kaikelle epäilylle, pelolle ja epäuskolle.