TARKISTA ELINTOIMINNOT by Jim Cymbala
Rukous on uskovan elämän lähde, uskovan elämäntapa. On kuin pitäisi vauvaa sylissä ja pukisi hänet kauniisti, vaikka hän ei hengittäisi. Mitä hyötyä olisi hienoista vaatteista, palauta vauvan elontoiminnot. Ei hyödytä puhua kenellekään, joka makaa koomassa. Sitä varten opetuksella on tänä päivänä olla erityisen merkittävä sija seurakunnassa, vaikka se rajoittaakin tuloksia. Opetus on hyvä vain siellä, missä on elämää kanavoitavaksi. Jos kuulijat ovat hengellisessä koomassa, emme voi opettaa heille mitään, vaikka julistuksemme olisi kuinka hienoa ja puhdasoppista.
Pastorit ja seurakunnat täytyy saada rehellisesti sanomaan: ”Me emme ole Uuden Testamentin uskovia, koska meillä ei ole rukouselämää”. Tämä julistus kyllä saa meidät kiemurtelemaan, mutta miten muutoin voisi saada tulosta Jumalalle?
Jos todella ajattelemme, mitä Ap.t.2:42 sanoo: ”Ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa”, voimme nähdä, että rukous on oikeastaan todiste seurakunnan normaaliudesta. Herran nimen avuksi huutaminen on listan neljännellä sijalla. Jos seurakunta ei rukoile, meidän ei pitäisi kerskua oikeaoppisuudestamme tai sunnuntain jumalanpalveluksien kävijämäärästä.
Vaimoni Carol ja minä, olemme sanoneet toisillemme useammin kuin kerran, että tiedämme olevamme suurissa vaikeuksissa silloin, kun sydämen särkyneisyys tai Jumalan avuksi huutaminen veltostuu Brooklyn Tabernaclessa.
Monien tiistai-iltojen rukouskokouksissa huomaan olevani rukouksien ja esirukouksien pyhien äänien ympäröimänä. Se vuotaa jokaisen läsnä olevan sydämestä. Kun tilaisuus lähenee loppuaan, kuulen äitien rukoilevan tieltä pois joutuneitten lastensa puolesta, miehien pyytävän apua työnhaussa ja toisten kiittävän äskettäisistä rukousvastauksista. Silloin ajattelen: ”Tämä on niin lähellä taivasta kuin ikinä elämässäni voin päästä. En tahdo lähteä tästä. Jos minut olisi kutsuttu Valkoiseen Taloon tapaamaan jotakin arvohenkilöä, en saisi siitä samanlaista rauhaa ja syvää iloa, jota aistin tässä näiden ihmisten rukoillessa Herraa.”
__________
Jim Cymbala aloitti Brooklyn Tabernaclessa alle kahdenkymmenen seurakuntalaisen kanssa pienessä, surkeassa rakennuksessa kaupungin vaikeassa osassa. Koska hän oli paljasjalkainen brooklynilainen, hänestä on tullut sekä David että Gary Wilkersonin pitkäaikainen ystävä. Hän puhuu säännöllisesti World Challengen tukemissa työntekijäkonferensseissa ympäri maailmaa.
Pastorit ja seurakunnat täytyy saada rehellisesti sanomaan: ”Me emme ole Uuden Testamentin uskovia, koska meillä ei ole rukouselämää”. Tämä julistus kyllä saa meidät kiemurtelemaan, mutta miten muutoin voisi saada tulosta Jumalalle?
Jos todella ajattelemme, mitä Ap.t.2:42 sanoo: ”Ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa”, voimme nähdä, että rukous on oikeastaan todiste seurakunnan normaaliudesta. Herran nimen avuksi huutaminen on listan neljännellä sijalla. Jos seurakunta ei rukoile, meidän ei pitäisi kerskua oikeaoppisuudestamme tai sunnuntain jumalanpalveluksien kävijämäärästä.
Vaimoni Carol ja minä, olemme sanoneet toisillemme useammin kuin kerran, että tiedämme olevamme suurissa vaikeuksissa silloin, kun sydämen särkyneisyys tai Jumalan avuksi huutaminen veltostuu Brooklyn Tabernaclessa.
Monien tiistai-iltojen rukouskokouksissa huomaan olevani rukouksien ja esirukouksien pyhien äänien ympäröimänä. Se vuotaa jokaisen läsnä olevan sydämestä. Kun tilaisuus lähenee loppuaan, kuulen äitien rukoilevan tieltä pois joutuneitten lastensa puolesta, miehien pyytävän apua työnhaussa ja toisten kiittävän äskettäisistä rukousvastauksista. Silloin ajattelen: ”Tämä on niin lähellä taivasta kuin ikinä elämässäni voin päästä. En tahdo lähteä tästä. Jos minut olisi kutsuttu Valkoiseen Taloon tapaamaan jotakin arvohenkilöä, en saisi siitä samanlaista rauhaa ja syvää iloa, jota aistin tässä näiden ihmisten rukoillessa Herraa.”
__________
Jim Cymbala aloitti Brooklyn Tabernaclessa alle kahdenkymmenen seurakuntalaisen kanssa pienessä, surkeassa rakennuksessa kaupungin vaikeassa osassa. Koska hän oli paljasjalkainen brooklynilainen, hänestä on tullut sekä David että Gary Wilkersonin pitkäaikainen ystävä. Hän puhuu säännöllisesti World Challengen tukemissa työntekijäkonferensseissa ympäri maailmaa.