IHMEELLINEN RAUHA!

Jeesus antaa meille enemmän kuin yhden syyn siihen, miksi tarvitsemme hänen rauhaansa. Kristus sanoo opetuslapsilleen Joh.14:30:ssä: "Maailman ruhtinas tulee." Missä asiayhteydessä hän tämän sanoi? Hän oli juuri kertonut kahdelletoista opetuslapselleen: "En minä enää puhu paljoa teidän kanssanne" (14:30). Sitten hän kertoo, miksi: "Sillä maailman ruhtinas tulee."

Jeesus tiesi Saatanan toimivan juuri sillä hetkellä. Paholainen oli jo saanut Juudaksen pettämään hänet. Kristus tiesi Jerusalemin uskonnollisen hierarkian olevan helvetin voimien vallassa. Hän myös oli tietoinen siitä, että paholaisen innoittama joukkio oli tulossa piakkoin ottamaan hänet vangikseen. Silloin Jeesus sanoi opetuslapsilleen: "Saatana, pahanilkinen on tulossa. Joten en enää puhu kanssanne paljoa."

Jeesus tiesi tarvitsevansa aikaa Isänsä kanssa ollakseen valmiina tulevaan taisteluun. Hän joutuisi pahojen miesten käsiin juuri, niin kuin hän oli sanonut. Hän ties, että Saatana tekisi kaikkensa järkyttääkseen hänen rauhaansa. Paholainen tulisi häiritsemään ja yrittämään lannistaa häntä, jotta Kristuksen usko Isään pettäisi. Hän tekisi kaikkensa saadakseen hänet välttämään ristin.

Saatat olla sekasortoisessa tilassa ja ajattelet: "Kaikki on ohi. En selviä tästä." Mutta Jeesus sanoo: "Minä tiedän, mitä olet käymässä läpi. Tule ja juo minun rauhaani."

Saatat olla juuri nyt käymässä läpi elämäsi vaikeinta aikaa. Ehkä et oikein hallitse elämääsi, ja kaikki näyttää toivottomalta. Ulospääsytietä ei näy, ja yrityksesi päästä pois tilanteesta tuo vain lisää stressiä, hämmennystä ja uupumusta.

Mitä oletkin käymässä läpi, se ei merkitse mitään. Kenties elämäsi näyttää siltä, kuin tornado olisi iskenyt siihen. Saatat olla käymässä läpi koettelemuksia, jotka saavat toiset katsomaan sinun niin kuin nykypäivän Jobia. Kaikkien vaikeuksiesi keskellä, huudat Pyhää Henkeä kastamaan sinut Kristuksen rauhaan ja hän tekee sen.

Ihmiset osoittavat sinua sormellaan ja sanovat: "Tuon ihmisen maailma on täysin hajalla, mutta hän on päättänyt turvata Jumalan Sanaan, elämässä tai kuolemassa. Kuinka hän voi tehdä niin? Miten hän voi jatkaa eteenpäin? Hänen olisi pitänyt antaa periksi aikoja sitten, vaan näin ei ole. Koko aikana hän ei ole tehnyt kompromissia missään asiassa, mihin hän uskoo. Miten ihmeellinen rauha! Se käy yli ymmärryksen."