SUURIN VAARA

Suurin kohtaamamme vaara on kyvyttömyys nähdä Jeesusta ongelmiemme keskellä. Sen sijaan näemme aaveita. Suurimman pelon hetkellä, kun yö on pimeimmillään ja myrsky vihaisimmillaan, Jeesus tulee meidän luoksemme. Hän ilmaisee itsensä tulvien Herrana, Vapahtajana myrskyissä. "Herra istui valtaistuimellaan, ja vedenpaisumus tuli. Herra istuu kuninkaana iankaikkisesti" (Ps.29:10).

Matteuksen evankeliumin 14. luvussa Jeesus käski opetuslapsensa astua veneeseen, joka oli menossa kohti myrskyä. Raamattu kertoo, että hän suorastaan pakotti heitä nousemaan siihen. Se oli matkalla kohti rauhattomia vesiä. Se joutuisi riepoteltavaksi kuin ylös - alas pomppiva koho. Missä Jeesus oli? Hän oli vuorella katsellen tilannetta. Hän oli siellä, rukoilemassa heidän puolestaan, etteivät he epäonnistuisi edessään olevassa koetuksessa.

Luulisi, että edes yksi opetuslapsista olisi huomannut, mitä oli tapahtumassa ja sanonut: ”Hei ystävät, Jeesus sanoi, ettei hän ikinä jätä tai hylkää meitä. Hän lähetti meidät tähän tehtävään. Me täytämme juuri hänen tahtoaan. Hän sanoi, että hän edeltä valmistaa vanhurskaan askeleet. Katsokaa uudestaan. Hän on meidän Herramme! Hän on vierellämme! Me emme ole olleet hetkeäkään pois hänen silmistään."

Kukaan opetuslapsista ei silti tunnistanut häntä. He eivät odottaneet hänen olevan mukana myrskyssä. He eivät ikimaailmassa odottaneet hänen olevan heidän kanssaan, tai edes lähellä heitä, myrskyssä! Mutta hän tuli, kulkien veden päällä.

Oli opittava vain yksi asia, yksi ainut. Se opetus oli yksinkertainen, ei mikään sen syvällisempi, mystisempi, tai maata järisyttävämpi. Jeesus halusi vain, että he luottaisivat häneen Herranaan, elämänsä jokaisessa myrskyssä. Hän halusi ainoastaan, että he pysyisivät iloisina ja varmoina, koetuksen pimeimpänäkin. Siinä kaikki.