JUMALAN KIRKKAUDEN TÄYTTÄMÄNÄ by Gary Wilkerson
”Miten voin täyttyä Jumalan kirkkaudella?” Monet Vanhan Testamentin uskovat kysyivät tätä, ja Mooses huusi aivan ääneen sitä. Englanninkielinen Pyhän Jaakon käännös ilmaisee Mooseksen kaipuun hyvin selvästi: ”Silloin hän anoi: ’Anna siis minun nähdä sinun kirkkautesi’(2 Moos.33:18). Tämä ”anominen” ilmaisee pyytämistä, sielun valitusta, sen tarpeen ilmaisemista, joka vain pitää saada tyydytetyksi.
Jumalaa on selvästi miellyttänyt Mooseksen pyyntö, koska hän suostuu näyttämään kirkkautensa. Hän neuvoi Moosesta piiloutumaan kiven taakse ja kurkistamaan lyhyesti, kun Jumala meni ohi. Jumala tiesi, ettei edes Mooses pystyisi katsomaan hänen kirkkautensa loistoa. Niinpä Mooses katseli Jumalan kirkkautta vain pieneltä osalta. Kuitenkin se pieni pilkahdus vaikutti häneen voimakkaasti.
Useimmille meistä on opetettu, että Mooseksen piti peittää kasvonsa, koska ne säteilivät. Raamattu sanoo oikeastaan: ”Ja kun Mooses oli lakannut puhumasta laskeuduttuaan alas vuorelta heidän kanssaan, pani hän peitteen kasvoillensa”(2 Moos.34:33). Mooses siis peitti kasvonsa puhuttuaan kansalle. Mitä se oikein merkitsee?
Paavali selittää tätä kirjeessään korinttolaisille: ”Mooses … pani peitteen kasvoillensa, etteivät Israelin lapset näkisi sen loppua, mikä on katoavaista” (2 Kor.3:13). Paavalin rohkea väite, että Jumalan kirkkauden muoto itse asiassa loppuu, viittaa Mooseksen kasvojen kirkkauteen. Jumalan läsnäolon loistava kirkkauskin lopulta katoaa.
Silti Paavali sanoo, että on olemassa sellaista Jumalan kirkkautta, joka ei katoa. ”Jos sillä, mikä on katoavaista, oli kirkkaus, niin vielä paljoa enemmän on sillä, mikä on pysyväistä, oleva kirkkautta”(2 Kor.3:11). Paavali puhuu tässä Jumalan kirkkaudesta, jonka ruumiillistuma on vain Jeesuksessa. ”Koska meillä siis on tämmöinen toivo, niin me olemme aivan rohkeat emmekä tee niin kuin Mooses, joka pani peitteen kasvoillensa”(2 Kor.3:12- 13). Kristuksen kirkkauden tähden meitä rohkaistaan tavalla, jota ei annettu edes Moosekselle. Paavali selittää: ”Kun heidän sydämensä kääntyy Herran tykö, otetaan peite pois. Sillä Herra on Henki, ja missä Herran Henki on, siinä on vapaus. Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niin kuin muuttaa Herra, joka on Henki”(2 Kor.3:16- 18).
Kristuksessa meidän sisimmässämme on katoamaton kirkkaus. Sen tähden meidän rohkeutemme ylittää Mooseksen rohkeuden, koska meitä vahvistaa Kristuksen oma Henki. Herran kirkkaus oli Mooseksen yllä hänen viettämästään ajasta Herran läsnäolossa. Se on kuitenkin erilainen kuin meidän kirkkautemme. Jeesuksen tähden Jumalan kirkkaus on meissä katoamattomana. Se muuttaa meitä jatkuvasti ”kirkkaudesta kirkkauteen”. Meillä on pysyvä, muuttumaton, katoamaton kirkkaus!
Jumalaa on selvästi miellyttänyt Mooseksen pyyntö, koska hän suostuu näyttämään kirkkautensa. Hän neuvoi Moosesta piiloutumaan kiven taakse ja kurkistamaan lyhyesti, kun Jumala meni ohi. Jumala tiesi, ettei edes Mooses pystyisi katsomaan hänen kirkkautensa loistoa. Niinpä Mooses katseli Jumalan kirkkautta vain pieneltä osalta. Kuitenkin se pieni pilkahdus vaikutti häneen voimakkaasti.
Useimmille meistä on opetettu, että Mooseksen piti peittää kasvonsa, koska ne säteilivät. Raamattu sanoo oikeastaan: ”Ja kun Mooses oli lakannut puhumasta laskeuduttuaan alas vuorelta heidän kanssaan, pani hän peitteen kasvoillensa”(2 Moos.34:33). Mooses siis peitti kasvonsa puhuttuaan kansalle. Mitä se oikein merkitsee?
Paavali selittää tätä kirjeessään korinttolaisille: ”Mooses … pani peitteen kasvoillensa, etteivät Israelin lapset näkisi sen loppua, mikä on katoavaista” (2 Kor.3:13). Paavalin rohkea väite, että Jumalan kirkkauden muoto itse asiassa loppuu, viittaa Mooseksen kasvojen kirkkauteen. Jumalan läsnäolon loistava kirkkauskin lopulta katoaa.
Silti Paavali sanoo, että on olemassa sellaista Jumalan kirkkautta, joka ei katoa. ”Jos sillä, mikä on katoavaista, oli kirkkaus, niin vielä paljoa enemmän on sillä, mikä on pysyväistä, oleva kirkkautta”(2 Kor.3:11). Paavali puhuu tässä Jumalan kirkkaudesta, jonka ruumiillistuma on vain Jeesuksessa. ”Koska meillä siis on tämmöinen toivo, niin me olemme aivan rohkeat emmekä tee niin kuin Mooses, joka pani peitteen kasvoillensa”(2 Kor.3:12- 13). Kristuksen kirkkauden tähden meitä rohkaistaan tavalla, jota ei annettu edes Moosekselle. Paavali selittää: ”Kun heidän sydämensä kääntyy Herran tykö, otetaan peite pois. Sillä Herra on Henki, ja missä Herran Henki on, siinä on vapaus. Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niin kuin muuttaa Herra, joka on Henki”(2 Kor.3:16- 18).
Kristuksessa meidän sisimmässämme on katoamaton kirkkaus. Sen tähden meidän rohkeutemme ylittää Mooseksen rohkeuden, koska meitä vahvistaa Kristuksen oma Henki. Herran kirkkaus oli Mooseksen yllä hänen viettämästään ajasta Herran läsnäolossa. Se on kuitenkin erilainen kuin meidän kirkkautemme. Jeesuksen tähden Jumalan kirkkaus on meissä katoamattomana. Se muuttaa meitä jatkuvasti ”kirkkaudesta kirkkauteen”. Meillä on pysyvä, muuttumaton, katoamaton kirkkaus!