TULOSSA ON UUSI MAAILMA

Raamattu sanoo, että viimeisinä päivinä ilmestyy vouhottajia, jotka väittävät, ettei Jeesus Kristus olekaan tulossa perustamaan uutta valtakuntaa. Halveksijat sanovat: ”Missä Jeesus on? En näe mitään todistetta siitä, että hän tulisi. Kaikkihan jatkuu aivan kuin alussa.”

Jos sinun pitäisi todistaa näille vouhottajille, että Jeesus on tulossa puhdistamaan maailman tulella ja asettamaan ikuisen vanhurskauden valtakunnan, he pitäisivät sinua hulluna. Monet naureskelevat jo Jeesuksen paluun ajatustakin. Silti nämä samat tyypit samassa hetkessä kääntyvät ympäri ja väittävät, että on tulossa ”uusi maailmanjärjestys”!

He ovat joutuneet helvetin valheen kietomaksi. Saatana tuottaa jatkuvasti oikeitten tulevien asioitten vastakohtia. Hän näet tietää, että Kuningas Jeesus on tulossa takaisin ja hänen uusi valtakuntansa on ovella. Paholainen tahtoo pettää omia lapsiaan esittämällä fantasiamaailmaa, jossa on kaikenlaista väärää toivoa. Nyt hän siis keittänyt kokoon uuden, demonisen opin Uuden Ajan (New Age) tulemisesta, jotta saisi ihmiset olemaan hyväksymättä Kristuksen toisen tulemisen todellisuutta!

Äskettäisin New Agen ilmentymä oli Vesimiehen aika. Yhdennentoista tähtikuvion piti liikkua kohti loppua, New Age -valtakuntaa, joka tulisi tunnetuksi ”uutena maailmanjärjestyksenä”.

New Age -väki sanoo tämän uuden maailmanjärjestyksen olevan pilkottamassa. He ennustavat kauhean tuhon tulemista ja uuden maailmanjärjestyksen nousemista kaaoksesta, rakkaudenyhteisön, ymmärtämisen ja maailmanrauhan tuojana. Kaikki sairaudet parantuvat. Sodat lakkaavat. Köyhyyttä ei ole enää. Ainoa Kristus, joka on olemassa, on vain Kristuksen tunteminen maailmanlaajuisena veljeyden asenteena. Itserakkaus on oleva kuningas, ja kaikkien keskipisteessä on oleva nautinto.

Tämä on huono sanoma kaikille New Age -vouhottajille. Olen pahoillani, mutta paholainen on vetänyt teitä nenästä. Ei ole olemassa mitään fantasiamaailmaa, jota hän tarjoilee viimeisten päivien ihmiskunnalle.

Uusi maailma on kyllä tulossa, mutta siinä ei ole ”uutta maailmanjärjestystä” tai New Agea. Kaikki maailman valtakunnat tulevat pian Herran omaisuudeksi ja kaikki hänen vihollisensa joutuvat hänen astinlaudakseen. Kristus tulee takaisin perustamaan pyhää valtakuntaansa ja kellään vouhottajalla ei ole siinä osaa: ”Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu”(2 Piet. 3:13).