VAIKEUKSIEN KESKELLÄ PAAVALI OPPI SUURIA ASIOITA

Paavalin vaikeuksien keskellä oppimista asioista kaikkein merkittävin oli se, että hänen piti kääntyä Herran ja hänen liittonsa lupauksien puoleen. Hän tiesi, ettei enää voisi luottaa omaan lihaansa, kykyihinsä tai tahtoonsa. Hän kirjoittaa: ”Itse me jo luulimme olevamme kuolemaan tuomitut, ettemme luottaisi itseemme, vaan Jumalaan, joka kuolleet herättää”(2 Kor. 1:9).

Paavali koetus oli vienyt hänet oman kestokykynsä loppuun. Hän tiesi, ettei hänellä ollut enää voimaa jäljellä taistella pimeyden voimia vastaan. Niinpä hän tuomitsi oman lihansa kuolemaan. Jumala pelasti hänet ihmeellisesti: ”Ja hän pelasti meidät niin suuresta kuolemanvaarasta, ja yhä pelastaa, ja häneen me olemme panneet toivomme, että hän vielä vastakin pelastaa”( jae 10).

Miten hän pelasti Paavalin? Siihen kuului monta asiaa: Ensinnäkin, hän oli valtava rukouksen mies ja toiseksi, hänellä oli suuri luottamus Herraan. Paavali tiesi, että Jumala pitäisi liittonsa lupaukset. Hän saattoi sanoa: ”Niin kuin Herra pelasti minut aiemmin, niin hän pelastaa minut tästä nykyisestäkin koetuksesta. Kuolinpäivääni asti elän Hänen pelastavan voimansa alla.”

Paavalin tavoin meillekin suodaan näitä vaikeuksien aikoja, niin että luottamuksemme inhimilliseen taitoon kuolee varmasti. Herra antaa meidän murskautua, tulla avuttomiksi ja heikoiksi. Silloin hän saa meidät vakuuttumaan siitä, ettemme voi voittaa vihollista vain lihan ponnistuksilla.

Kun vertaamme omaa elämäämme Paavalin elämään, saatamme joutua kiusaukseen ajatella: ” En koskaan pääse kokemaan sellaista pelastusta kuin tämä mies. Hän oli hyvin oppinut Raamatuissa ja sai vielä suuria ilmestyksiä Herralta Jeesuksesta, evankeliumista ja Uudesta Liitosta.

”Paavali julisti Pyhän Hengen voimassa ja ilmestyksessä. Hän yksinään järkytti kaupunkeja ja kansoja. Häntä ei paholainen pystynyt tappamaan, edes kivityksien jälkeen, kansanjoukkojen hyökkäyksissä, kolmessa haaksirikossa. Jumala käytti häntä jopa kuolleiden herättämiseen, Tämä mies oli historian suurimpia Jumalan voitelemia miehiä. Hän oli niin hengellinen.”

Ei niin, Paavalin mukaan. Apostoli tekee selväksi, että hänen pelastumiseensa oli toisia tärkeitä syitä: rukoilevien ystävien voimallinen esirukous. ”Kun tekin autatte meitä rukouksillanne, että monesta suusta meidän tähtemme kohoaisi runsas kiitos siitä armosta, joka on osaksemme tullut”(jae 11). Tässä Paavali siis sanoi: ”Uskon, että Jumala pelastaa minut. Te autatte sen tapahtumista rukouksillanne.”