VEDEN AMMENTAMINEN HERRAN LÄHTEESTÄ
Yksi Amerikan suurista ihmeistä on uskomaton New Yorkin vesijohto. Se on rakennettu tiilistä, on kokonaan maan alla kilometrien pituisena ja tuo vettä tähän suurkaupunkiin. Mitä tapahtuisi, jos se katkaistaisiin eikä vettä enää virtaisi? New Yorkista tulisi ”poudan polttama paikka… asuttamaton suolamaa”(Jer.17:6). Voimme tulla toimeen ilman polttoainetta mutta emme ilman vettä.
Sama tapahtuu omassa elämässämme! Kun ihmiset menettävät toivonsa, he eivät juokse Herran luokse, vaan he sulkevat kuorensa ja juoksevat sisäänpäin. He kääriytyvät sisimpäänsä ja luopuvat toivosta. Heidän sydämestään tulee poudan polttama paikka, suolamaa.
Tänä päivänä uskovat kokevat äärimmäistä epätoivoa, aivan sellaista, jota juuri kuvailin. Jumala sanoo kansalleen: ”Te olette epätoivoisia, koska ette luota Minuun. Te käännytte lääkäreiden, ystävien, sielunhoitajien, lääkkeiden ja talousasiantuntijoiden puoleen. Minun lupaukseni eivät kohota mieltänne. Teistä tuntuu kuivalta, tyhjältä ja yksinäiseltä, koska ette ammenna vettä Minun lähteestäni.”
Jer.18: 13- 14:ssa Jumala osoittaa, miten hirveää syntiä Hänen oma kansansa tekee: ”Sen tähden, näin sanoo Herra: ’Kysykää kansojen keskuudessa, kuka on tämänkaltaista kuullut? Ylen kauhistuttavia tekoja on tehnyt neitsyt Israel. Luopuuko aukealta kalliolta Libanonin lumi? Ehtyvätkö kaukaa virtaavat vedet, kylmät, kuohuvaiset?”
Mikä tämä Jumalan kansan tekemä hirveä teko on?
Samoin kuin sulavasta lumesta virtaa kylmää, virvoittavaa vettä, Jumala antaa kansalleen ehtymättömän voimavarauksen. Tämä vesi on voiman vettä, aina otettavissa ja loputon. Kuitenkin Jumalan ihmiset usein jatkavat omaan tapaansa, kuivina, tyhjinä ja surkeina sanoen: ”Meidät on jätetty oman onnemme nojaan. Mennään siis omaa tietämme, kun meitä ei haluta”.
Tässä on kuva toivottomista uskovista, jotka ovat unohtaneet Jumalan lupaukset. He istuvat Jumalan rakkauden joen äärellä ja ajattelevat: ”Herra ei toimi minun elämässäni. Minun pitää vain kiristellä hampaitani ja tehdä parhaani. Ei kannata toivoa enempää. On oma asiani, miten pysyn elossa.”
Sama tapahtuu omassa elämässämme! Kun ihmiset menettävät toivonsa, he eivät juokse Herran luokse, vaan he sulkevat kuorensa ja juoksevat sisäänpäin. He kääriytyvät sisimpäänsä ja luopuvat toivosta. Heidän sydämestään tulee poudan polttama paikka, suolamaa.
Tänä päivänä uskovat kokevat äärimmäistä epätoivoa, aivan sellaista, jota juuri kuvailin. Jumala sanoo kansalleen: ”Te olette epätoivoisia, koska ette luota Minuun. Te käännytte lääkäreiden, ystävien, sielunhoitajien, lääkkeiden ja talousasiantuntijoiden puoleen. Minun lupaukseni eivät kohota mieltänne. Teistä tuntuu kuivalta, tyhjältä ja yksinäiseltä, koska ette ammenna vettä Minun lähteestäni.”
Jer.18: 13- 14:ssa Jumala osoittaa, miten hirveää syntiä Hänen oma kansansa tekee: ”Sen tähden, näin sanoo Herra: ’Kysykää kansojen keskuudessa, kuka on tämänkaltaista kuullut? Ylen kauhistuttavia tekoja on tehnyt neitsyt Israel. Luopuuko aukealta kalliolta Libanonin lumi? Ehtyvätkö kaukaa virtaavat vedet, kylmät, kuohuvaiset?”
Mikä tämä Jumalan kansan tekemä hirveä teko on?
Samoin kuin sulavasta lumesta virtaa kylmää, virvoittavaa vettä, Jumala antaa kansalleen ehtymättömän voimavarauksen. Tämä vesi on voiman vettä, aina otettavissa ja loputon. Kuitenkin Jumalan ihmiset usein jatkavat omaan tapaansa, kuivina, tyhjinä ja surkeina sanoen: ”Meidät on jätetty oman onnemme nojaan. Mennään siis omaa tietämme, kun meitä ei haluta”.
Tässä on kuva toivottomista uskovista, jotka ovat unohtaneet Jumalan lupaukset. He istuvat Jumalan rakkauden joen äärellä ja ajattelevat: ”Herra ei toimi minun elämässäni. Minun pitää vain kiristellä hampaitani ja tehdä parhaani. Ei kannata toivoa enempää. On oma asiani, miten pysyn elossa.”