USKON HYPPY
Meidän on mahdollista herätellä itseämme, jotta kysyisimme: “Miksi olen niin pelokas? Miksi kuljen ylös- ja alaspäin epätoivon vuoristoradalla? Miksi tulevaisuus saattaa sieluni paniikkiin?”
Tämä tapahtuu, koska emme ole kokonaan antaneet elämäämme, perhettämme, terveyttämme, työpaikkaamme, kotiamme Jumalan uskollisiin käsiin. Emme ole tehneet uskon hyppyä, joka päättää: ”Herra on totinen ja uskollinen. Vaikka minä olen langennut lukemattomia kertoja, Hän ei ole koskaan hyljännyt minua. Tulkoon, mitä tulleekin, minä annan elämäni ja tulevaisuuteni Hänen hoitoonsa”.
Kuinka pystymme tekemään sen? Ottamalla vastaan sanan, jonka Hän on antanut meille: ”Näin sanoo sinun Herrasi, Herra sinun Jumalasi, joka ajaa kansansa asian: Katso, minä otan sinun kädestäsi päihdyttävän maljan, vihani pikarin; ei tarvitse sinun siitä enää juoda”(Jes.51:22). Lyhyesti sanottuna: ”En minä nuku. Olen sama Jumala, joka halkaisin Punaisen Meren, joka herättää kuolleita ja joka on varannut sinulle paljon. Kansani ei ole tarkoitettu elämään pelon siteissä.”
Juovuttava malja otetaan pois, kun heräämme tarpeeseemme hyväksyä Jumalan Sana. Kun otamme asemamme uskossa, kohtaamme yhtäkkiä pelon häilähdyksiä. Meidän pitää vastustaa noita pelkoja, panna luottamuksemme Jumalan lupauksiin ja suostua siihen, että Hän pystyy pitämään huolta kaikesta, minkä olemme antaneet Hänelle. Sitten emme enää juo epätoivon maljasta.
On totta, että mitä pimeämmiksi päivät tulevat, sitä enemmän Jumalan kansan pitää elää uskosta. Muutoin teemme Jumalasta valehtelijan aina, kun joudumme pelon tai paniikin valtaan. Kerran Newsweek- lehdessä kerrottiin, miten eräs teinityttö osoitti, mitä sellainen usko on. Lentokone lensi Newark’ista Pariisiin ja joutui kovaan turbulenssiin. Matkustajat olivat paniikissa ja alkoivat kiljua. Kaiken keskellä tämä kuusitoistavuotias tyttö istui paikallaan turvavyö kiinnitettynä ja luki hiljaa Raamattuaan. Myöhemmin häneltä kysyttiin, miksei hän pelännyt, kun kaikki ympärillä vapisivat pelosta. Hän vastasi: ”Raamattuni lupaa minulle, että Jumala pitää minusta huolen. Niinpä vain rukoilin ja luotin”.
Tämä tapahtuu, koska emme ole kokonaan antaneet elämäämme, perhettämme, terveyttämme, työpaikkaamme, kotiamme Jumalan uskollisiin käsiin. Emme ole tehneet uskon hyppyä, joka päättää: ”Herra on totinen ja uskollinen. Vaikka minä olen langennut lukemattomia kertoja, Hän ei ole koskaan hyljännyt minua. Tulkoon, mitä tulleekin, minä annan elämäni ja tulevaisuuteni Hänen hoitoonsa”.
Kuinka pystymme tekemään sen? Ottamalla vastaan sanan, jonka Hän on antanut meille: ”Näin sanoo sinun Herrasi, Herra sinun Jumalasi, joka ajaa kansansa asian: Katso, minä otan sinun kädestäsi päihdyttävän maljan, vihani pikarin; ei tarvitse sinun siitä enää juoda”(Jes.51:22). Lyhyesti sanottuna: ”En minä nuku. Olen sama Jumala, joka halkaisin Punaisen Meren, joka herättää kuolleita ja joka on varannut sinulle paljon. Kansani ei ole tarkoitettu elämään pelon siteissä.”
Juovuttava malja otetaan pois, kun heräämme tarpeeseemme hyväksyä Jumalan Sana. Kun otamme asemamme uskossa, kohtaamme yhtäkkiä pelon häilähdyksiä. Meidän pitää vastustaa noita pelkoja, panna luottamuksemme Jumalan lupauksiin ja suostua siihen, että Hän pystyy pitämään huolta kaikesta, minkä olemme antaneet Hänelle. Sitten emme enää juo epätoivon maljasta.
On totta, että mitä pimeämmiksi päivät tulevat, sitä enemmän Jumalan kansan pitää elää uskosta. Muutoin teemme Jumalasta valehtelijan aina, kun joudumme pelon tai paniikin valtaan. Kerran Newsweek- lehdessä kerrottiin, miten eräs teinityttö osoitti, mitä sellainen usko on. Lentokone lensi Newark’ista Pariisiin ja joutui kovaan turbulenssiin. Matkustajat olivat paniikissa ja alkoivat kiljua. Kaiken keskellä tämä kuusitoistavuotias tyttö istui paikallaan turvavyö kiinnitettynä ja luki hiljaa Raamattuaan. Myöhemmin häneltä kysyttiin, miksei hän pelännyt, kun kaikki ympärillä vapisivat pelosta. Hän vastasi: ”Raamattuni lupaa minulle, että Jumala pitää minusta huolen. Niinpä vain rukoilin ja luotin”.