TÄYSI LUOTTAMUS KRISTUKSEEN

Kun puhun täydellisestä luottamuksesta Kristukseen, en tarkoita ainoastaan luottamusta hänen pelastavaan, vaan hänen varjelevaan voimaansa.

Ennen olit vieraantunut, pahojen tekojesi takia leikattu pois Jumalan yhteydestä. Minkä hyvän työsi tähden sinut on siis sovitettu hänen kanssaan? Ei minkään! Kukaan ei koskaan ole pystynyt pyhittämään itseään. Pikemminkin pääsemme Kristuksen pyhyyteen ainoastaan uskon kautta, kun otamme vastaan Jumalan sanan: ”Sillä kirjoitettu on: ’Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä’ "(1 Piet.1:16).

Hän siis odottaa sinun jokapäiväisen käytännön elämäsi olevan oikeassa suhteessa uskon vaellukseesi. Kuitenkin on totta, että meidän pitää luottaa häneen tässäkin asiassa. Meidän tulee uskoa, että hän antaa lupauksensa mukaan meille Pyhän Hengen ja muuttaa meitä Kristuksen kaltaisuuteen päivittäisessä vaelluksessamme.

”Teidätkin, jotka ennen olitte vieraantuneet ja mieleltänne hänen vihamiehiänsä pahoissa teoissanne, hän nyt on sovittanut Poikansa lihan ruumiissa kuoleman kautta, asettaakseen teidät pyhinä ja nuhteettomina ja moitteettomina eteensä, jos te vain pysytte uskossa, siihen perustuneina ja siinä lujina, horjahtamatta pois sen evankeliumin toivosta, jonka olette kuulleet, jota on julistettu kaikessa luomakunnassa taivaan alla ja jonka palvelijaksi minä, Paavali, olen tullut”(Kol.1:21- 23).

”Jos vain pysytte uskossa”. Huomaa tämä Jeesuksen lause: ”Jatka vain luottamuksessa minuun, elä uskossa ja minä asetan sinut puhtaana ja moitteettomana, pyhänä Isän eteen”. Tässä on kyse Pyhän Hengen pyhittävästä vaikutuksesta.

Kukaan uskova ei ole toistaan pyhempi, koska pyhyydessä ei ole asteita, vain kypsyydessä Kristuksessa on. Voit olla ihan vauva Kristuksessa ja silti täysin pyhä Jeesuksessa. Meitä mitataan ainoastaan yhdellä mitalla, Kristuksen pyhyydellä. Jos olemme Kristuksessa, hänen pyhyytensä on yhtä paljon meidän omamme.

Älä koskaan katso toista kristittyä johtajaa tai maallikkoa ja sano: ”Voi, kunpa olisin yhtä pyhä kuin hän”. Ehkä sinulla ei ole samanlaista rukouselämää kuin hänellä. Saatat tehdä enemmän virheitä kuin hän, mutta Isä ei hyväksy häntä yhtään enemmin kuin sinua. Sinun ei pidä verrata itseäsi kehenkään muuhun, koska kukaan ei ole yhtään sen enempää rakastettu Isän silmissä kuin sinä!