VIE SE RISTILLE
Vanhan Liiton aikana vaadittiin ehdotonta tottelemista. Jumalan laki ei sallinut pienintäkään tottelemattomuutta. Yksienkertaisesti lausuttuna syntiä tekevä sielu kuoli.
Nuo käskyt ilmoitettiin selvästi kuvaten täydellistä kuuliaisuutta, jota pyhä Jumala vaatii. Laki ei kuitenkaan antanut lihalle mitään varustusta tällaiselle tottelevaisuudelle ja niin ihminen huomasi, että hän oli täysin kykenemätön pitämään lain vaatimuksia. Paavali sanoo lain olevan: ”… ikeen, jota eivät meidän isämme emmekä mekään ole jaksaneet kantaa” (Ap.t. 15:10).
Silti Paavali sanoo, että laki on “kasvattaja Kristukseen, että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme” Gal.3:24). Laki paljastaa sydämemme, opettaa meitä heikkotahtoisia, avuttomia kuin vauvat, Vapahtajaa tarvitsevia.
Tässä kohden ehkä ihmettelet: ”Miksi Jumala vaatii meiltä täydellistä kuuliaisuutta, vaikkei varusta meitä siihen tarvittavalla voimalla?” Raamattu sanoo selvästi: ”Jumalan täytyi saattaa meidät tilaan, jossa tajuamme olevamme kykenemättömiä pääsemään synnistämme”.
Israelilta meni neljäsataa vuotta orjuudessa sen oppimiseen, etteivät he voineet vapahtaa itse itseään. He eivät pystyneet irrottamaan itseään käskijöistään omin neuvoin. Heille piti tulla pelastaja, Jumala, joka kurottuisi alas ja vapauttaisi heidät heidän kahleistaan.
Kului vuosisatoja aina Sakariaan aikaan asti, ennen kuin Israel tunnisti vapahtajan tarpeensa. Lopulta he vakuuttuivat siitä, että he tarvitsivat Vapahtajan, joka olisi ”tulimuuri sen ympärillä ja kunnia sen keskellä”(Sak.2:5). Jumala itse olisi tuli heidän ympärillään ja kunnia heidän keskellään!
Tämän päivän uskovatkaan eivät ole oppineet tätä läksyä. He elävät lain alla, kiusaavat lihaansa, tekevät lupauksia Jumalalle, yrittävät päästä vapaaksi synnistään. He heräävät joka päivä sanoen: ”Tämä on se päivä, Herra! Uskon tänään pystyväni löytämään voiman ja tahdon murtaa nämä kahleet. Vähän enemmän yritystä ja olen vapaa!”
Ei! Sitä ei tapahdu koskaan. Siinä joutuu vain vielä syvemmälle syyllisyyden tuntoon. Laki on annettu ajamaan meidät ristin luo tunnustamaan avuttomuutemme, Vapahtajan tarpeemme.
Nuo käskyt ilmoitettiin selvästi kuvaten täydellistä kuuliaisuutta, jota pyhä Jumala vaatii. Laki ei kuitenkaan antanut lihalle mitään varustusta tällaiselle tottelevaisuudelle ja niin ihminen huomasi, että hän oli täysin kykenemätön pitämään lain vaatimuksia. Paavali sanoo lain olevan: ”… ikeen, jota eivät meidän isämme emmekä mekään ole jaksaneet kantaa” (Ap.t. 15:10).
Silti Paavali sanoo, että laki on “kasvattaja Kristukseen, että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme” Gal.3:24). Laki paljastaa sydämemme, opettaa meitä heikkotahtoisia, avuttomia kuin vauvat, Vapahtajaa tarvitsevia.
Tässä kohden ehkä ihmettelet: ”Miksi Jumala vaatii meiltä täydellistä kuuliaisuutta, vaikkei varusta meitä siihen tarvittavalla voimalla?” Raamattu sanoo selvästi: ”Jumalan täytyi saattaa meidät tilaan, jossa tajuamme olevamme kykenemättömiä pääsemään synnistämme”.
Israelilta meni neljäsataa vuotta orjuudessa sen oppimiseen, etteivät he voineet vapahtaa itse itseään. He eivät pystyneet irrottamaan itseään käskijöistään omin neuvoin. Heille piti tulla pelastaja, Jumala, joka kurottuisi alas ja vapauttaisi heidät heidän kahleistaan.
Kului vuosisatoja aina Sakariaan aikaan asti, ennen kuin Israel tunnisti vapahtajan tarpeensa. Lopulta he vakuuttuivat siitä, että he tarvitsivat Vapahtajan, joka olisi ”tulimuuri sen ympärillä ja kunnia sen keskellä”(Sak.2:5). Jumala itse olisi tuli heidän ympärillään ja kunnia heidän keskellään!
Tämän päivän uskovatkaan eivät ole oppineet tätä läksyä. He elävät lain alla, kiusaavat lihaansa, tekevät lupauksia Jumalalle, yrittävät päästä vapaaksi synnistään. He heräävät joka päivä sanoen: ”Tämä on se päivä, Herra! Uskon tänään pystyväni löytämään voiman ja tahdon murtaa nämä kahleet. Vähän enemmän yritystä ja olen vapaa!”
Ei! Sitä ei tapahdu koskaan. Siinä joutuu vain vielä syvemmälle syyllisyyden tuntoon. Laki on annettu ajamaan meidät ristin luo tunnustamaan avuttomuutemme, Vapahtajan tarpeemme.