HÄN EI UHANNUT
Tässä on Kristuksen kärsimykseen yhdistetty ihmeellinen totuus: “Joka häntä herjattaessa ei herjannut takaisin, joka kärsiessään ei uhannut”(1 Piet.2:23).
Mikä ihmeellinen lause: ”Kun hän kärsi, hän ei uhannut.” Hän ei koskaan puolustautunut niitä vastaan, jotka kohtelivat häntä väärin. Hän ei rankaissut ketään eikä kostanut kenellekään.
Me olemme erilaisia! Me uhkaamme, kun kärsimys käy sietämättömäksi. Me puolustaudumme, suojelemme oikeuksiamme ja mainettamme. Pahinta kaikesta, me uhkaamme Jumalaa. Se on aika paha juttu, eikä useimmat meistä edes huomaa tekevänsä niin. Kun rukouksiimme ei tule vastausta, kun vaikeudet ja odottamattomat tapahtumat kohtaavat elämäämme, kun Herra näyttää hyljänneen meidät ja meistä tulee yksinäisiä ja kivun kalvamia, me peräydymme Jumalan luota. Me laiskistumme rukoilemisessa ja Raamatun lukemisessa. Silti rakastamme häntä, mutta annamme intomme laskea. Me alamme ajelehtia ja uskomme tylsistyy, passivoituu. Näillä tavoin juuri uhkaamme Herraa.
Joka kerta, kun peräydymme etsimästä Herraa kaikesta sydämestämme, me uhkaamme häntä. Se on inhottava tapa sanoa: ”Herra, minä tein parhaani, mutta sinä hylkäät minut”.
Jumalalla on loputtomasti kärsivällisyyttä niitä kohtaan, joilla on kipuja. Hän odottaa rakastaen, kunnes palaamme hänen hellään hoitoonsa. Jumalan uskollisuuden uhkaamisesta voi kuitenkin tulla elämäntapa, jos emme suostu heräämään ja uudistumaan uskossamme ja toivossamme häneen. Jotkut meistä pettyvät niin, että he antavat himoilleen ja haluilleen vallan. He tyydyttävät halujaan, koska taistelu näyttää niin toivottomalta. Sillä tavoin he sanovat: ”Mitä kannattaa? Me pyydämme Jumalaa auttamaan, vapahtamaan, mutta apua ei tule. Edelleenkin minussa on jäljellä sama, kaikkien kyyneleiden ja rukousten jälkeen.”
Lopulta päädymme tähän: ”Minulla on oikeus tehdä se, koska minua on satutettu niin pahasti.” Tämä taas on uhkaus Jumalalle, tapa päästä hänen kanssaan tasoihin, koska hänkään ei vastannut rukouksiimme aikanaan.
Rakas lukija, on vielä toivoa! Sotajoukkojen Jumala on kanssamme! Hän yksin on varjelijamme. Hän ei anna lastensa liukastua tai langeta. Hän pitää meitä kämmenellään.
Tehkäämme, niin kuin Kristus teki. Hän ”jätti asiansa sen haltuun, joka oikein tuomitsee” (1Piet.2:23). ”Jättää asiansa” tarkoittaa, että annamme elämämme kokonaan hänen käsiinsä. Lopeta taistelusi, lakkaa yrittämästä suorittaa mitään omassa voimassasi. anna ruumiisi ja sielusi varjeleminen kokonaan Sotajoukkojen Jumalan haltuun!
Mikä ihmeellinen lause: ”Kun hän kärsi, hän ei uhannut.” Hän ei koskaan puolustautunut niitä vastaan, jotka kohtelivat häntä väärin. Hän ei rankaissut ketään eikä kostanut kenellekään.
Me olemme erilaisia! Me uhkaamme, kun kärsimys käy sietämättömäksi. Me puolustaudumme, suojelemme oikeuksiamme ja mainettamme. Pahinta kaikesta, me uhkaamme Jumalaa. Se on aika paha juttu, eikä useimmat meistä edes huomaa tekevänsä niin. Kun rukouksiimme ei tule vastausta, kun vaikeudet ja odottamattomat tapahtumat kohtaavat elämäämme, kun Herra näyttää hyljänneen meidät ja meistä tulee yksinäisiä ja kivun kalvamia, me peräydymme Jumalan luota. Me laiskistumme rukoilemisessa ja Raamatun lukemisessa. Silti rakastamme häntä, mutta annamme intomme laskea. Me alamme ajelehtia ja uskomme tylsistyy, passivoituu. Näillä tavoin juuri uhkaamme Herraa.
Joka kerta, kun peräydymme etsimästä Herraa kaikesta sydämestämme, me uhkaamme häntä. Se on inhottava tapa sanoa: ”Herra, minä tein parhaani, mutta sinä hylkäät minut”.
Jumalalla on loputtomasti kärsivällisyyttä niitä kohtaan, joilla on kipuja. Hän odottaa rakastaen, kunnes palaamme hänen hellään hoitoonsa. Jumalan uskollisuuden uhkaamisesta voi kuitenkin tulla elämäntapa, jos emme suostu heräämään ja uudistumaan uskossamme ja toivossamme häneen. Jotkut meistä pettyvät niin, että he antavat himoilleen ja haluilleen vallan. He tyydyttävät halujaan, koska taistelu näyttää niin toivottomalta. Sillä tavoin he sanovat: ”Mitä kannattaa? Me pyydämme Jumalaa auttamaan, vapahtamaan, mutta apua ei tule. Edelleenkin minussa on jäljellä sama, kaikkien kyyneleiden ja rukousten jälkeen.”
Lopulta päädymme tähän: ”Minulla on oikeus tehdä se, koska minua on satutettu niin pahasti.” Tämä taas on uhkaus Jumalalle, tapa päästä hänen kanssaan tasoihin, koska hänkään ei vastannut rukouksiimme aikanaan.
Rakas lukija, on vielä toivoa! Sotajoukkojen Jumala on kanssamme! Hän yksin on varjelijamme. Hän ei anna lastensa liukastua tai langeta. Hän pitää meitä kämmenellään.
Tehkäämme, niin kuin Kristus teki. Hän ”jätti asiansa sen haltuun, joka oikein tuomitsee” (1Piet.2:23). ”Jättää asiansa” tarkoittaa, että annamme elämämme kokonaan hänen käsiinsä. Lopeta taistelusi, lakkaa yrittämästä suorittaa mitään omassa voimassasi. anna ruumiisi ja sielusi varjeleminen kokonaan Sotajoukkojen Jumalan haltuun!