LAULUA VAIKEIDEN AIKOJEN KESKELLÄ
”Sillä vangitsijamme vaativat meiltä siellä lauluja ja orjuuttajamme iloa: ’Veisatkaa meille Siionin virsiä’. Kuinka me voisimme veisata Herran virsiä vieraalla maalla?”(Ps.137:3-4).
Jumalan kansa oli elämänsä vaikeimmassa paikassa. Kun heitä vietiin pois, heidän vangitsijansa vaativat heitä laulamaan. Heissä ei ollut enää mitään elämää, vain masennusta, epätoivoa, toivottomuutta.
Tänään uskovien joukot ovat samassa tilanteessa. Ehkä olet joutunut olosuhteittesi ansaan tai paholainen tulee luoksesi vanhojen kiusausten kanssa. Olet melkein antamassa periksi ajatellen: ”En pysty siihen. Kaikista rukouksistani ja huudoistani huolimatta vanha side vainoaa minua ikuisesti!”
Kun Israel joutui pakkosiirtolaisuuteen Babyloniaan, heidän vangitsijansa huusivat heille: ”Laulakaa meille! Soittakaa meille! Olemme kuulleet teistä kaiken. Myös sen, mitä Jumala teki teille. Ottakaa nyt tamburiininne, ottakaa esiin harppunne. Soittakaa meille laulu. Näyttäkää ilonne Jumalassanne!”
En usko, että tämä pyyntö esitettiin vain pilkkana. Uskon, että siinä oli mukana sääliä. Babylonian jumalat eivät antaneet heille mitään, vaan olivat tyhjiä ja kuivia. Heillä ei ollut toivoa. He olivat kuulleet Israelin laulavan Jumalalleen, joka oli vienyt heidät läpi mahdottomien olosuhteiden. He sanoivat: ”Näillä on Jumala, joka voi avata meren heidän kulkea läpi. Hänen tulensa tulee alas taivaasta, ja hän seisoo heidän vihollisiansa vastassa. Heidän Jumalassaan on oltava jotakin erityistä”.
Niin kuin koko maailma, hekin halusivat nähdä kansan, joka oli kärsinyt samoja ongelmia kuin he itse ja kohdannut samoja taisteluja kuin he. Kuitenkin nämä lauloivat ja huusivat ja pysyivät uskossaan pimeimpänä hetkenä! Babylonialaiset vaativat laulua, koska jokaisen ihmisen sydämessä on jotakin, mikä huutaa: ”Mikä maailmassa voi panna sinut laulamaan, vaikka olet menettänyt kaiken?” He halusivat todisteen! Jumalan lapsille on tärkeätä laulaa Siionin lauluja aikana minä hyvänsä: ”Jumala, luotan sinuun, tapahtui mitä tahansa.”
Maailma huutaa meille: ”Voitteko näyttä jonkin ihmeen! Ei meitä vakuuta Punaisen meren halkaiseminen. Eikä sokean silmien avautuminen tai ramman parantaminen. Meille riittää todisteeksi vain se, että voit nähdä elämäsi pimeimmän hetken, tilanteen, joka on toivoton kaiken inhimillisen mittapuun mukaan, ja kuitenkin hymyillä ilosta, laulaen ylistystä Jumalalle. Se on ihme, jonka haluamme nähdä”.
Jumalan kansa oli elämänsä vaikeimmassa paikassa. Kun heitä vietiin pois, heidän vangitsijansa vaativat heitä laulamaan. Heissä ei ollut enää mitään elämää, vain masennusta, epätoivoa, toivottomuutta.
Tänään uskovien joukot ovat samassa tilanteessa. Ehkä olet joutunut olosuhteittesi ansaan tai paholainen tulee luoksesi vanhojen kiusausten kanssa. Olet melkein antamassa periksi ajatellen: ”En pysty siihen. Kaikista rukouksistani ja huudoistani huolimatta vanha side vainoaa minua ikuisesti!”
Kun Israel joutui pakkosiirtolaisuuteen Babyloniaan, heidän vangitsijansa huusivat heille: ”Laulakaa meille! Soittakaa meille! Olemme kuulleet teistä kaiken. Myös sen, mitä Jumala teki teille. Ottakaa nyt tamburiininne, ottakaa esiin harppunne. Soittakaa meille laulu. Näyttäkää ilonne Jumalassanne!”
En usko, että tämä pyyntö esitettiin vain pilkkana. Uskon, että siinä oli mukana sääliä. Babylonian jumalat eivät antaneet heille mitään, vaan olivat tyhjiä ja kuivia. Heillä ei ollut toivoa. He olivat kuulleet Israelin laulavan Jumalalleen, joka oli vienyt heidät läpi mahdottomien olosuhteiden. He sanoivat: ”Näillä on Jumala, joka voi avata meren heidän kulkea läpi. Hänen tulensa tulee alas taivaasta, ja hän seisoo heidän vihollisiansa vastassa. Heidän Jumalassaan on oltava jotakin erityistä”.
Niin kuin koko maailma, hekin halusivat nähdä kansan, joka oli kärsinyt samoja ongelmia kuin he itse ja kohdannut samoja taisteluja kuin he. Kuitenkin nämä lauloivat ja huusivat ja pysyivät uskossaan pimeimpänä hetkenä! Babylonialaiset vaativat laulua, koska jokaisen ihmisen sydämessä on jotakin, mikä huutaa: ”Mikä maailmassa voi panna sinut laulamaan, vaikka olet menettänyt kaiken?” He halusivat todisteen! Jumalan lapsille on tärkeätä laulaa Siionin lauluja aikana minä hyvänsä: ”Jumala, luotan sinuun, tapahtui mitä tahansa.”
Maailma huutaa meille: ”Voitteko näyttä jonkin ihmeen! Ei meitä vakuuta Punaisen meren halkaiseminen. Eikä sokean silmien avautuminen tai ramman parantaminen. Meille riittää todisteeksi vain se, että voit nähdä elämäsi pimeimmän hetken, tilanteen, joka on toivoton kaiken inhimillisen mittapuun mukaan, ja kuitenkin hymyillä ilosta, laulaen ylistystä Jumalalle. Se on ihme, jonka haluamme nähdä”.