KATSAHDUS JEESUKSEN SYDÄMEEN

”Jos jollakin teistä on palvelija kyntämässä tai paimentamassa, sanooko hän tälle tämän tullessa pellolta: 'Käy heti aterialle'? Eikö hän pikemminkin sano hänelle: 'Valmista minulle ateria, vyöttäydy ja palvele minua, sillä aikaa kuin minä syön ja juon; ja sitten syö ja juo sinä'?”(Luuk 17:7-8).

Meidän ei ole vaikeata samaistua palvelijaan täyttämässä isäntänsä antamia tehtäviä. Meidän ei ole vaikeata laittaa esiliinaa päällemme ja palvella Herraa ylistyksen täydessä pöydässä, palvonnan hyvässä juhlassa. Meistä on ihanaa tarjoilla Herrallemme! Se on meidän suurin ilomme, täyttymyksen täyttymys.

Vaikeata sen sijaan on täyttää sitä Herran osaa. ”Sitten syö ja juo sinä”. Sitä meidän on mahdotonta käsittää. Emme osaa istuutua sen jälkeen, kun olemme palvelleet häntä, ja antaa hänelle samaa iloa, minkä olemme saaneet palvellessamme häntä! Me ryöstämme Herraltamme ilon palvella meitä!

Me luulemme, että Herramme saa riittävästi iloa siitä, mitä me teemme hänelle, mutta on paljon enemmän. Hän vastaa uskoomme: hän iloitsee, kun teemme parannusta. Hän puhuu Isälle meistä, hän iloitsee meidän lapsenomaisesta luottamuksestamme. Olen kuitenkin varma siitä, että hänen suurin tarpeensa on päästä aivan henkilökohtaiseen yhteyteen niiden kanssa, jotka jäivät häneltä tänne maan päälle. Enkelit taivaassa eivät voi täyttää tuota tarvetta. Jeesus haluaa puhua niiden kanssa, jotka ovat taistelukentällä.

Mistä sain päähäni, että Kristus on yksinäinen ja tarvitsee puhekumppania? Katsokaamme hänen ylösnousemuksensa päivää. Kaksi opetuslasta oli kulkemassa Jerusalemista Emmaukseen, hyvin murheellisina siitä, että heidän Herransa oli kuollut. Sitten kun hän tuli lähelle, he eivät tunnistaneet häntä. Hän halusi jutella, hänellä oli niin paljon sanottavaa heille: ”Ja heidän keskustellessaan ja tutkistellessaan tapahtui, että Jeesus itse lähestyi heitä ja kulki heidän kanssansa… Ja hän alkoi Mooseksesta ja kaikista profeetoista ja selitti heille, mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu”(Luuk.24:15 ja 27).

Noiden opetuslasten ei olisi ollut mahdollista saada hienompaa kokemusta (ks. jae 32): "Eikö sydämemme ollut meissä palava, kun hän puhui meille tiellä?” Me ajattelemme opetuslasten iloa, mutta entä sitten Jeesuksen ilo? Näen ylösnousseen Herran, ja kyynelten virtaavan hänen kirkasteluilla poskillaan, ilon täyttäessä hänen sydämensä. Hän oli saanut tyydytyksen, hänen tarpeensa oli tyydytetty. Näen Jeesuksen ylitsevuotavan iloisena. Hän oli palvellut. Kirkastetussa muodossaan hän oli kokenut ensimmäisen molemminpuolisen yhteyden. Hän oli tyhjentänyt yksinäisen sydämensä, saanut kosketuksen. Myös hänen tarpeensa oli tullut tyydytetyksi.