MASENTUNUT JA LANNISTUNUT
Väsyneisyys, särkyneisyys, huolet, murhe, kaikki nämä masensivat Daavidin hengen. Hän tunsi itsessä kuivaksi, suuntaa ilman olevaksi, ikään kuin ei olisi oppinut yhtään mitään menneistä vuosistaan. ”Minun sydämeni värisee, minun voimani on minusta luopunut, minun silmieni valo - sekin on minulta mennyt”(Ps.38:10). Daavid itse asiassa tarkoitti: ”Olen kadottanut hengellisen ymmärrykseni. En ylety Jumalaan, niin kuin ennen.”
Tiedän, miltä Daavidista tuntui. Olen vetänyt evankelioimistapahtumia, joissa tuhannet ovat tulleet yhdellä kertaa Kristuksen luo. Olen auttanut johtamaan huumeriippuvaisten ja alkoholistien joukkoja vapauteen Jeesuksessa. Elämäni on ollut täynnä rikkaita siunauksia. Usein muutama päivä näiden tapahtumien jälkeen olen joutunut lannistumisen hengen vaikutukseen ja lopulta ajatellut: ”Herra, en ole saanut mitään aikaan sinulle.”
Tässä toimii Saatanan lähettämä lannistumisen henki. Se tekee miestä helvetin voimien kohteita ollessamme lähellä suurimpia hengellisiä voittojamme!
Tämä raskas, demoninen henki saattoi Daavidin niin alas, että hän ei saanut sanaa suustaan Jumalan läsnäolossa. ”Mutta minä olen kuin kuuro, en mitään kuule, kuin mykkä, joka ei suutansa avaa. Minä olen kuin mies, joka ei mitään kuule ja jonka suussa ei vastausta ole” (Ps.38:13- 14).
Jakeen loppu ”jonka suussa ei vastausta ole” merkitsee hepreankielellä: ”Mies, jolla ei ole enää vastauksia eikä perusteluita”. Daavid sanoi siis: ”Herra, olen niin lannistettu, etten pysty edes nostamaan kättäni sinun puoleesi. En pysty rukoilemaan, koska olen liian sekaisin puhuakseni. Voimani on valunut loppuun, olen tyhjä eikä minulla ole mitään sanomista.”
Daavid ilmaisee tässä aivan yleisen, vanhurskaan sielun rukouksen, kun hän on joutunut lannistumisen hyökkäyksen alle: ”Sillä minä olen kaatumaisillani, ja minun tuskani on aina edessäni”(Ps.38:17). Daavid sanoi Jumalalle: ” En pysty tähän, Herra. Olen aivan lopussa ja kaatumaisillani.”
Kun voimme puhua Jumalalle kaikesta, mitä haluamme, tunteistamme ja epäonnistumisistamme. Me voimme kertoa hänelle epätoivostamme syntimme tähden ja tyhmistä erehdyksistämme. Emme kuitenkaan saa koskaan helliä ajatusta, että hän olisi hyljännyt meidät.
Daavid on esimerkkimme ihmisestä, joka lannistui, mutta piti uskonsa. Kaikkein surkeimmillaan ollessaan hän ei antanut itsensä vajota epäuskoon. Hän rukoili: ”Sillä sinua, Herra, minä odotan, sinä vastaat, Herra, minun Jumalani”(Ps.38:15).
Tiedän, miltä Daavidista tuntui. Olen vetänyt evankelioimistapahtumia, joissa tuhannet ovat tulleet yhdellä kertaa Kristuksen luo. Olen auttanut johtamaan huumeriippuvaisten ja alkoholistien joukkoja vapauteen Jeesuksessa. Elämäni on ollut täynnä rikkaita siunauksia. Usein muutama päivä näiden tapahtumien jälkeen olen joutunut lannistumisen hengen vaikutukseen ja lopulta ajatellut: ”Herra, en ole saanut mitään aikaan sinulle.”
Tässä toimii Saatanan lähettämä lannistumisen henki. Se tekee miestä helvetin voimien kohteita ollessamme lähellä suurimpia hengellisiä voittojamme!
Tämä raskas, demoninen henki saattoi Daavidin niin alas, että hän ei saanut sanaa suustaan Jumalan läsnäolossa. ”Mutta minä olen kuin kuuro, en mitään kuule, kuin mykkä, joka ei suutansa avaa. Minä olen kuin mies, joka ei mitään kuule ja jonka suussa ei vastausta ole” (Ps.38:13- 14).
Jakeen loppu ”jonka suussa ei vastausta ole” merkitsee hepreankielellä: ”Mies, jolla ei ole enää vastauksia eikä perusteluita”. Daavid sanoi siis: ”Herra, olen niin lannistettu, etten pysty edes nostamaan kättäni sinun puoleesi. En pysty rukoilemaan, koska olen liian sekaisin puhuakseni. Voimani on valunut loppuun, olen tyhjä eikä minulla ole mitään sanomista.”
Daavid ilmaisee tässä aivan yleisen, vanhurskaan sielun rukouksen, kun hän on joutunut lannistumisen hyökkäyksen alle: ”Sillä minä olen kaatumaisillani, ja minun tuskani on aina edessäni”(Ps.38:17). Daavid sanoi Jumalalle: ” En pysty tähän, Herra. Olen aivan lopussa ja kaatumaisillani.”
Kun voimme puhua Jumalalle kaikesta, mitä haluamme, tunteistamme ja epäonnistumisistamme. Me voimme kertoa hänelle epätoivostamme syntimme tähden ja tyhmistä erehdyksistämme. Emme kuitenkaan saa koskaan helliä ajatusta, että hän olisi hyljännyt meidät.
Daavid on esimerkkimme ihmisestä, joka lannistui, mutta piti uskonsa. Kaikkein surkeimmillaan ollessaan hän ei antanut itsensä vajota epäuskoon. Hän rukoili: ”Sillä sinua, Herra, minä odotan, sinä vastaat, Herra, minun Jumalani”(Ps.38:15).