“SYVÄKYNTÖ”
“Vai halveksitko hänen hyvyytensä ja kärsivällisyytensä ja pitkämielisyytensä runsautta, etkä tiedä, että Jumalan hyvyys vetää sinua parannukseen?”(Room.2:4).
En hyväksy puritaanien kirjoittajien oppia, mutta pidän kovasti siitä, että he korostavat pyhyyteen pyrkimistä. Nämä Jumalaa pelkäävät saarnaajat nimittivät julistustaan ”syväkynnöksi”. He uskoivat, etteivät voisi kylvää uskon todellista siementä, ennen kuin heidän kuulijoidensa sydämen maaperä oli kynnetty syvältä.
Puritaanit pitivät huolta siitä, että heidän saarnansa meni syvälle, murtaen kuulijoiden sielun kesannoituneen maaperän. Heidän saarnansa tuotti aitoa parannusta seurakunnissa ja tämä tuotti vuosien kuluessa vuorostaan vahvoja, kypsiä, uskollisia uskovia.
Tänä päivänä, kuitenkin suurin osa saarnoista on kaikki vain kylvämistä, eikä kyntämistä. Kuulen tänä päivänä hyvin harvoin julistusta, joka kaivautuu yhtään syvemmälle kuin pintamultaan. Syväkyntö ei vain osoita syntisairautta, se kaivaa syvälle taudin aiheuttajaan. Tänä päivänä kuulemamme saarnat keskittyvät lääkkeeseen, mutta eivät huomioi sairautta. Ne tarjoavat reseptiä ilman leikkauksia.
On surullista, että me saatamme ihmiset ajattelemaan tulleensa parannetuiksi synnistä, vaikkeivät he tienneet edes olevansa sairaita. Me vaatetamme ihmiset vanhurskauden vaatteeseen, vaikkeivät he tienneet edes olevansa alastomia. Me kehotamme heitä luottamaan Kristukseen, kun he eivät tajua edes luottamuksen tarvettaan. Sellaiset ihmiset alkavat ajatella: ”Ei kai siitä mitään haittaa ole, vaikka ottaisin Jeesuksen elämääni.”
C. H. Spurgeon, voimallinen englantilainen saarnaaja sanoi parannuksen tarpeellisuudesta:
”Uskon, että vielä on olemassa murehtivaa katumusta, vaikken olekaan kuullut siitä paljon viime aikoina. Ihmiset näyttävät nykyään hyppäävän hyvin nopeasti uskoon… Toivon, että vanha ystäväni Parannus ei ole vielä kuollut. Olen toivottoman rakastunut parannukseen. Se tuntuu olevan uskon kaksoissisar.
En ymmärrä paljonkaan kuivasilmäisestä uskosta. Tiedän, että tulin itse Kristuksen luokse itkevän ristin kautta… Kun tulin Golgatalle uskon kautta, se tapahtui suuren itkun ja anomisen, syntieni tunnustamisen ja halun kautta löytää pelastus Jeesuksessa ja vain Jeesuksessa.”
En hyväksy puritaanien kirjoittajien oppia, mutta pidän kovasti siitä, että he korostavat pyhyyteen pyrkimistä. Nämä Jumalaa pelkäävät saarnaajat nimittivät julistustaan ”syväkynnöksi”. He uskoivat, etteivät voisi kylvää uskon todellista siementä, ennen kuin heidän kuulijoidensa sydämen maaperä oli kynnetty syvältä.
Puritaanit pitivät huolta siitä, että heidän saarnansa meni syvälle, murtaen kuulijoiden sielun kesannoituneen maaperän. Heidän saarnansa tuotti aitoa parannusta seurakunnissa ja tämä tuotti vuosien kuluessa vuorostaan vahvoja, kypsiä, uskollisia uskovia.
Tänä päivänä, kuitenkin suurin osa saarnoista on kaikki vain kylvämistä, eikä kyntämistä. Kuulen tänä päivänä hyvin harvoin julistusta, joka kaivautuu yhtään syvemmälle kuin pintamultaan. Syväkyntö ei vain osoita syntisairautta, se kaivaa syvälle taudin aiheuttajaan. Tänä päivänä kuulemamme saarnat keskittyvät lääkkeeseen, mutta eivät huomioi sairautta. Ne tarjoavat reseptiä ilman leikkauksia.
On surullista, että me saatamme ihmiset ajattelemaan tulleensa parannetuiksi synnistä, vaikkeivät he tienneet edes olevansa sairaita. Me vaatetamme ihmiset vanhurskauden vaatteeseen, vaikkeivät he tienneet edes olevansa alastomia. Me kehotamme heitä luottamaan Kristukseen, kun he eivät tajua edes luottamuksen tarvettaan. Sellaiset ihmiset alkavat ajatella: ”Ei kai siitä mitään haittaa ole, vaikka ottaisin Jeesuksen elämääni.”
C. H. Spurgeon, voimallinen englantilainen saarnaaja sanoi parannuksen tarpeellisuudesta:
”Uskon, että vielä on olemassa murehtivaa katumusta, vaikken olekaan kuullut siitä paljon viime aikoina. Ihmiset näyttävät nykyään hyppäävän hyvin nopeasti uskoon… Toivon, että vanha ystäväni Parannus ei ole vielä kuollut. Olen toivottoman rakastunut parannukseen. Se tuntuu olevan uskon kaksoissisar.
En ymmärrä paljonkaan kuivasilmäisestä uskosta. Tiedän, että tulin itse Kristuksen luokse itkevän ristin kautta… Kun tulin Golgatalle uskon kautta, se tapahtui suuren itkun ja anomisen, syntieni tunnustamisen ja halun kautta löytää pelastus Jeesuksessa ja vain Jeesuksessa.”