JUMALAN USKOLLISUUDEN MUISTAMINEN
Raamattu osoittaa, että Daavid, Job ja muut Vanhan Testamentin pyhät selvisivät pimeistä ajoistaan muistamalla Jumalan uskollisuutta menneille sukupolville. Daavid kirjoittaa, että sydämensä ollessa tyhjä: ”Minä muistelen muinaisia päiviä, tutkistelen kaikkia sinun töitäsi ja ajattelen sinun kättesi tekoja”(Ps.143:5). Aasaf, joka kirjoitti kaksitoista psalmia, teki samoin: ”Minä muistelen Herran tekoja, minä muistelen sinun entisiä ihmetöitäsi”(Ps.77:11). Aasaf todella sanookin, että kaikki ”Israel muisti, että Jumala oli heidän kallionsa”(Ps.78:35).
On ihmeellinen siunaus muistaa kaikkia menneitä avunsaanteja. Viides Mooseksen kirja sanoo meille: ”Ja muista kaikki, mitä on tapahtunut sillä tiellä, jota Herra, sinun Jumalasi, näinä neljänäkymmenenä vuotena on sinua kuljettanut … Varo, ettet unhota Herraa, sinun Jumalaasi” (5 Moos.8: 2, 11).
Jumalan auttamisen muistaminen oli enemmän kuin siunaus Vanhan Testamentin pyhille. Se oli myös tarpeellinen tapa. Israelilaiset suorittivat kaikenlaisia rituaaleja ja käskyjä muistaakseen Herran hoidon elämässään.
Samoin tänään Jeesuksen Kristuksen seurakunnan pitäisi muistaa Jumalan apu menneisyydessä. Me olemme saaneet muistamiseen keinon, joka on paljon parempi kuin Vanhan Testamentin aikoihin. Daavidin ja Aasafin päivien jälkeen Jumala on vuodattanut Pyhän Henkensä, ja Henki elää nyt ihmisen ruumiissa.
Pyhä Henki lohduttaa meitä pimeinä aikoina ja tuo muistiimme Jumalan aiemman uskollisuuden. Hän tekee enemmänkin. Henki antaa meidän usein ymmärtää tulisten koetustemme takana olevia asioita niin, ettei uskomme sorru.
Kun katsomme Aasafin elämää, näemme, että tämä hurskas mies ei kokemuksiaan meidän kanssamme Psalmissa 77. Yksinkertaisesti sanottuna, me emme tiedä, mitä hänen pimeät hetkensä saivat aikaan hänen elämässään. Ainoa, mitä hän kertoi meille, on: ”Meren halki kävi sinun tiesi, sinun polkusi läpi suurten vetten, eivätkä sinun jälkesi tuntuneet” (Ps.77:19). Aasafin päätelmä oli: ”Jumalan tiet ovat tuntemattomat. En tiedä, miksi Hän salli minun langeta sellaiseen masennukseen ja lannistumiseen. Iloitsen vain siitä, että Hän vapautti minut.”
On ihmeellinen siunaus muistaa kaikkia menneitä avunsaanteja. Viides Mooseksen kirja sanoo meille: ”Ja muista kaikki, mitä on tapahtunut sillä tiellä, jota Herra, sinun Jumalasi, näinä neljänäkymmenenä vuotena on sinua kuljettanut … Varo, ettet unhota Herraa, sinun Jumalaasi” (5 Moos.8: 2, 11).
Jumalan auttamisen muistaminen oli enemmän kuin siunaus Vanhan Testamentin pyhille. Se oli myös tarpeellinen tapa. Israelilaiset suorittivat kaikenlaisia rituaaleja ja käskyjä muistaakseen Herran hoidon elämässään.
Samoin tänään Jeesuksen Kristuksen seurakunnan pitäisi muistaa Jumalan apu menneisyydessä. Me olemme saaneet muistamiseen keinon, joka on paljon parempi kuin Vanhan Testamentin aikoihin. Daavidin ja Aasafin päivien jälkeen Jumala on vuodattanut Pyhän Henkensä, ja Henki elää nyt ihmisen ruumiissa.
Pyhä Henki lohduttaa meitä pimeinä aikoina ja tuo muistiimme Jumalan aiemman uskollisuuden. Hän tekee enemmänkin. Henki antaa meidän usein ymmärtää tulisten koetustemme takana olevia asioita niin, ettei uskomme sorru.
Kun katsomme Aasafin elämää, näemme, että tämä hurskas mies ei kokemuksiaan meidän kanssamme Psalmissa 77. Yksinkertaisesti sanottuna, me emme tiedä, mitä hänen pimeät hetkensä saivat aikaan hänen elämässään. Ainoa, mitä hän kertoi meille, on: ”Meren halki kävi sinun tiesi, sinun polkusi läpi suurten vetten, eivätkä sinun jälkesi tuntuneet” (Ps.77:19). Aasafin päätelmä oli: ”Jumalan tiet ovat tuntemattomat. En tiedä, miksi Hän salli minun langeta sellaiseen masennukseen ja lannistumiseen. Iloitsen vain siitä, että Hän vapautti minut.”