MITÄ ON TODELLINEN HERÄTYS

Ei ole väliä sillä, minkälaisia ilmestyksiä näet niin sanotuissa herätyksissä. Se ei ole todellista Jumalan toimintaa, jollei sen päämääränä ole sadonkorjuu! Pyhän Hengen sateet lankeavat aina tuottamaan sielujen kokoamista.
Jumala vuodatti Henkensä Helluntaina pehmittääkseen ja valmistaakseen maaperää evankeliumin siemen kylvämiselle. Hengellä täytetyt uskovat lähetettiin Yläsalista kaikkeen maailmaan tekemään Jeesuksen Kristuksen opetuslapsia.
Melkein kahdentuhannen vuoden aikana tehdyn kylvötyön ja kasvun jälkeen on nyt sadonkorjuun aika! Kaikki, jotka kuolivat Kristuksessa tähän mennessä edustavat ensimmäisiä hedelmiä tai aikaista sadonkorjuuta. Herra on odottanut kärsivällisesti lopullista, valtavaa sadonkorjuutaan.
”Niin olkaa kärsivällisiä, veljet, Herran tulemukseen asti. Katso, peltomies odottaa maan kallista hedelmää, kärsivällisesti sitä vartoen, kunnes saa syksyisen sateen ja keväisen” (Jaak.5:7).
”Ja minä vuodatan Daavidin suvun päälle ja Jerusalemin asukasten päälle armon ja rukouksen hengen. He katsovat minuun, jonka he ovat lävistäneet” (Sak.12:10). Tämä Raamatunkohta puhuu luvatusta myöhemmästä sateesta, joka edeltää lopullista sadonkorjuuta.
Monet ns. Pyhän Hengen liikkeet ovat hävinneet nopeasti, koska ne olivat ihmiskeskeisiä, kärkikorostuksena lahjat, oman itsensä parantaminen, onnellisuus. Jos jokin liike on oikeasti Pyhän Hengen aikaansaannosta, sen tuloksena on kadotettujen ja kuolevan maailman saavuttamisen nälkä. Itse asiassa Jeesus sitoi sadonkorjuun kadotettuihin sieluihin, kun Hän sanoi: ”Rukoilkaa siis elon Herraa, että hän lähettäisi työmiehiä elonkorjuuseensa" (Matt.9:38). Kaikki todellinen Pyhän Hengen vuodatus keskittyy tähän Jeesuksen rukoukseen. Vain harvat herätykset, joita on nimitetty aidoiksi, ovat saaneet sielujen suuren sadonkorjuun siunauksen. Ei ole olemassa todellista herätystä ilman suurta kadotettujen sielujen kokoontumista.