MITÄ PARANNUKSEN TEKEMINEN ON?
Jotkut uskovat luulevat, että parannuksen tekeminen on vain “kääntymistä ympäri” ja lähtemistä päinvastaiseen suuntaan. Raamattu sanoo kuitenkin meille, että parannus on paljon muutakin kuin tämä.
Uuden Testamentin sanan ”parannus” täysi, kirjaimellinen merkitys on ”tuntea katumusta ja moittia itseään omista synneistään Jumalaa vastaan; olla pahoillaan, haluta muuttaa suuntaa.” Ero näiden sanojen merkityksissä on sanassa ”haluta”. Todellinen parannus sisältää halun muuttua!
Lisäksi pelkkä pahoillaan oleminen ei vielä merkitse parannuksen tekemistä. Paremminkin todellinen murhe johtaa parannukseen. Paavali sanoo: ”Sillä Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen, joka koituu pelastukseksi ja jota ei kukaan kadu; mutta maailman murhe tuottaa kuoleman”(2 Kor. 7:10).
Paavali puhuu tässä murheesta, jossa ei ole katumista, aidosta murheesta, joka ”tarttuu” katuvan ihmisen elämään. Tällainen Jumalan mielen mukainen suru luonnollisesti tuottaa parannuksen, joka sisältää vihan syntiä vastaan, vanhurskaan Jumalan pelon ja halun panna kuntoon kaikki vääryys.
Ei meitä sitten kuuluisi yllättää, että Paavali saarnasi parannusta uskoville. Hän piti voimakkaan parannussaarnaan Korinton kristityille. Korinton uskovat olivat saaneet Jumalalta runsaita siunauksia, kun olivat saaneet istua voimallisten sananopettajien jalkojen juuressa. Silti heidän seurakunnassaan oli paljon syntiä.
Ensin Paavali todistaa korinttolaisille: ”Onhan apostolin tunnusteot teidän keskuudessanne tehty kaikella kestävyydellä, tunnusmerkeillä ja ihmeillä ja voimateoilla”(2 Kor.12:12). Sitten Paavali sanoo heille suoraan: ”Sillä minä pelkään, että tullessani ehkä en tapaa teitä semmoisina, kuin tahdon” (jae 20).
Mitä Paavali sitten pelkäsi? Se oli yksinkertaisesti tätä: ”Kun tulen, Jumalani on taas nöyryyttävä minua teidän tykönänne, ja että joudun suremaan monen tähden, jotka ennen ovat synnissä eläneet eivätkä ole katuneet sitä saastaisuutta ja haureutta ja irstautta, jota ovat harjoittaneet”(jae 21).
Helläsydäminen paimen rakasti kompromissin tehneitä pyhiä Korintossa. Kuitenkin hän tiesi, että heille oli teroitettu synnillisen elämäntavan vääryyttä. Hän sanoi heille: ”Kun tulen, joudutte näkemään minut pää painuksissa murheen tähden. Kyyneleet virtaavat silmistäni ja ääneni valittaa surun tähden.
Jos näen teidän jatkavat saastaisuutta, haureutta ja irstautta, murrun täysin, koska evankeliumi ei ole tehnyt tehtäväänsä sydämissänne. Ette vielä ole katuneet syntejänne. Minä kutsun teitä katumaan äänekkäästi!”(ks. 2 Kor.12:21).
Uuden Testamentin sanan ”parannus” täysi, kirjaimellinen merkitys on ”tuntea katumusta ja moittia itseään omista synneistään Jumalaa vastaan; olla pahoillaan, haluta muuttaa suuntaa.” Ero näiden sanojen merkityksissä on sanassa ”haluta”. Todellinen parannus sisältää halun muuttua!
Lisäksi pelkkä pahoillaan oleminen ei vielä merkitse parannuksen tekemistä. Paremminkin todellinen murhe johtaa parannukseen. Paavali sanoo: ”Sillä Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen, joka koituu pelastukseksi ja jota ei kukaan kadu; mutta maailman murhe tuottaa kuoleman”(2 Kor. 7:10).
Paavali puhuu tässä murheesta, jossa ei ole katumista, aidosta murheesta, joka ”tarttuu” katuvan ihmisen elämään. Tällainen Jumalan mielen mukainen suru luonnollisesti tuottaa parannuksen, joka sisältää vihan syntiä vastaan, vanhurskaan Jumalan pelon ja halun panna kuntoon kaikki vääryys.
Ei meitä sitten kuuluisi yllättää, että Paavali saarnasi parannusta uskoville. Hän piti voimakkaan parannussaarnaan Korinton kristityille. Korinton uskovat olivat saaneet Jumalalta runsaita siunauksia, kun olivat saaneet istua voimallisten sananopettajien jalkojen juuressa. Silti heidän seurakunnassaan oli paljon syntiä.
Ensin Paavali todistaa korinttolaisille: ”Onhan apostolin tunnusteot teidän keskuudessanne tehty kaikella kestävyydellä, tunnusmerkeillä ja ihmeillä ja voimateoilla”(2 Kor.12:12). Sitten Paavali sanoo heille suoraan: ”Sillä minä pelkään, että tullessani ehkä en tapaa teitä semmoisina, kuin tahdon” (jae 20).
Mitä Paavali sitten pelkäsi? Se oli yksinkertaisesti tätä: ”Kun tulen, Jumalani on taas nöyryyttävä minua teidän tykönänne, ja että joudun suremaan monen tähden, jotka ennen ovat synnissä eläneet eivätkä ole katuneet sitä saastaisuutta ja haureutta ja irstautta, jota ovat harjoittaneet”(jae 21).
Helläsydäminen paimen rakasti kompromissin tehneitä pyhiä Korintossa. Kuitenkin hän tiesi, että heille oli teroitettu synnillisen elämäntavan vääryyttä. Hän sanoi heille: ”Kun tulen, joudutte näkemään minut pää painuksissa murheen tähden. Kyyneleet virtaavat silmistäni ja ääneni valittaa surun tähden.
Jos näen teidän jatkavat saastaisuutta, haureutta ja irstautta, murrun täysin, koska evankeliumi ei ole tehnyt tehtäväänsä sydämissänne. Ette vielä ole katuneet syntejänne. Minä kutsun teitä katumaan äänekkäästi!”(ks. 2 Kor.12:21).