JÄNNITTÄVÄ JA YLITSE VUOTAVA, SUURI ILO!

”Sinä teet minulle tiettäviksi elämän tiet, sinä täytät minut ilolla kasvojesi edessä”(Ap.t 2:28).

Oletko koskaan ihmetellyt, millainen Jeesus oli arkena, millainen sydän, asenne Hänelle oli? Näyttikö Hän aivan maahan musertuneelta kaikkien kantamiensa taakkojen alla? Itkikö Hän? Oliko Hänen läsnäolossaan vakava raskaus?

Hän itki ja Hän kantoi raskaita taakkoja. Getsemanessa Hän hikoili verta ja joskus Hän huokaili ihmisten epäuskon takia. Jumalan sana tekee aivan selväksi, että Kristus oli täynnä iloa ja riemua.

”Sillä Daavid sanoo hänestä: 'Minä näen alati edessäni Herran, sillä hän on minun oikealla puolellani, etten horjahtaisi. Sen tähden minun sydämeni iloitsee ja kieleni riemuitsee” (Ap.t.2:25 - 26). Kun Pietari puhuu Suuren Neuvoston edessä, hän siteeraa Psalmia 16. Se on näky Kristuksesta, jolla olisi iloitseva sydän, riemua täynnä oleva kieli ja ulkonäkö täynnä iloa, koska Hän oli Isänsä läsnäolossa.

Meidän tulee iloita, riemuita ja olla täynnä iloa samasta syystä kuin Jeesuskin. Ensimmäinen syy Hänen iloonsa oli tieto siitä, ettei kuolema voisi pitää Häntä. Sama koskee meitäkin! Tämä tietoisuus tuhoaa pahan opin, jonka mukaan Jeesus annettiin pahan käsiin ja Hänen piti taistella itsensä vapaaksi helvetistä. Jeesus tiesi maan päällä, ettei kuolema voisi pitää Häntä, ja niin tiedämme mekin.

Toiseksi Herra on meidän oikealla puolellamme kaikissa vaikeuksissamme. Me voimme levätä toivorikkaina ja odottavin sydämin, koska Hän on aina vierellämme.

Kolmanneksi: ”Sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan”(Ap.t.2:27). Me nousemme uuteen elämään uudessa ruumiissa, uuteen maailmaan. Ja viimeiseksi, Hänen todellinen läsnäolonsa vuotaa meihin iloa! Miten voimme olla huutamatta ilosta ja riemuitsematta, kun meidät on pelastettu helvetistä, meille on luvattu iankaikkinen elämä, annettu Hänen vakuutuksensa kaikissa vaikeuksissa maan päällä, sekä Hänen ilmestyksensä Hänen läsnäolossaan omien silmiemme edessä!