KIRKKAUDEN LEIMAHDUKSESTA SYNTYNEET
Uuden Testamentin seurakunta syntyi kirkkauden leimahduksesta. Pyhä Henki tuli alas sen ylle tulessa, ja ensimmäiset uskovat puhuivat kielillä ja profetoivat. He kokivat järisyttävän hetken ja ihmisjoukot pelastuivat. Jumalan pelko lankesi heidän päälleen ja kaikkien heidät nähneiden päälle. Vankilat eivät pystyneet pidättämään heitä, eivätkä myrskyt upottamaan. Oli merkkejä ja ihmeitä. Rohkeat evankelistat menivät kaikkialle saarnaamaan Sanaa. Kun heidän kulkunsa estettiin, he jatkoivat iloitsemista. Kun heitä kivitettiin, hirtettiin, poltettiin tai ristiinnaulittiin, he vain jatkoivat laulaen ja ylistäen Jumalaa. Se oli voitokas seurakunta, ei pelkoa paholaisesta, välinpitämättöminä epäjumalista, ei heitä liikuttanut rutto eikä vaino. Se oli verellä pesty seurakunta, joka eli ja kuoli voitosta käsin.
Minkälainen tämän hetken seurakunta tulee olemaan? Kuinka seurakunta selviää viimeisestä hetkestään? Onko se lihava, menestyvä, itseään etsivä seurakunta vai onko se kourallinen todellisia uskovia, jotka kestävät, vaikka näkevät kuoleman ja luopumuksen syövän sitä kuin syöpä? Jättääkö kylmyys sen heikoksi, pilkatuksi ja voimattomaksi? Poistuuko seurakunta tästä ajasta täynnä teeskentelyä, saastaisin käsin ja epäpuhtain sydämin uhraten suuriäänisellä ylistyksellä, palvonnalla ja rukouskokouksilla vierasta tulta?
Varmasti tulee suuri lankeemus ja uskosta luopuminen. Kaikkialla tullaan näkemään hengellistä haureutta. Koska synti rehottaa, rakkaus kylmenee monissa sydämissä. Tulee pettäjiä, jotka opettavat demonien oppeja. Korvasyyhyynsä ihmiset kokoontuvat kuulemaan pehmeää julistusta. Petokset käyvät niin pahoiksi, että jopa valittujakin koetellaan vakavasti.
Jeesuksen Kristuksen seurakunta ei kuitenkaan lähde valittamaan tai ontumaan. Se lähtee voittoisana, sanomattomalla ilolla, kulkien rauhan virrassa. Se lähtee vapautettuna kaikista siteistä, jalka paholaisen niskan päällä. Kiusaajan voima murtuu. Uskovat ovat pyhiä ja kukistavat maahan epäjumalat. He ovat aivan yhtä väkeviä Herrassa kuin ensimmäiset kristityt.
”Ja on tapahtuva viimeisinä päivinä, sanoo Jumala, että minä vuodatan Henkeni kaiken lihan päälle”(Ap.t.2:17).
Minkälainen tämän hetken seurakunta tulee olemaan? Kuinka seurakunta selviää viimeisestä hetkestään? Onko se lihava, menestyvä, itseään etsivä seurakunta vai onko se kourallinen todellisia uskovia, jotka kestävät, vaikka näkevät kuoleman ja luopumuksen syövän sitä kuin syöpä? Jättääkö kylmyys sen heikoksi, pilkatuksi ja voimattomaksi? Poistuuko seurakunta tästä ajasta täynnä teeskentelyä, saastaisin käsin ja epäpuhtain sydämin uhraten suuriäänisellä ylistyksellä, palvonnalla ja rukouskokouksilla vierasta tulta?
Varmasti tulee suuri lankeemus ja uskosta luopuminen. Kaikkialla tullaan näkemään hengellistä haureutta. Koska synti rehottaa, rakkaus kylmenee monissa sydämissä. Tulee pettäjiä, jotka opettavat demonien oppeja. Korvasyyhyynsä ihmiset kokoontuvat kuulemaan pehmeää julistusta. Petokset käyvät niin pahoiksi, että jopa valittujakin koetellaan vakavasti.
Jeesuksen Kristuksen seurakunta ei kuitenkaan lähde valittamaan tai ontumaan. Se lähtee voittoisana, sanomattomalla ilolla, kulkien rauhan virrassa. Se lähtee vapautettuna kaikista siteistä, jalka paholaisen niskan päällä. Kiusaajan voima murtuu. Uskovat ovat pyhiä ja kukistavat maahan epäjumalat. He ovat aivan yhtä väkeviä Herrassa kuin ensimmäiset kristityt.
”Ja on tapahtuva viimeisinä päivinä, sanoo Jumala, että minä vuodatan Henkeni kaiken lihan päälle”(Ap.t.2:17).