HALU MÄÄRITTÄÄ PÄÄMÄÄRÄN by Claude Houde

Toimin pastorina Uuden Elämän Seurakunnassa Montrealin South Shore’lla, Kanadassa. Alussa seurakuntaa oli vain kourallinen pienessä huoneessa, rakennuksessa, jonka vuokrasimme koulun johtokunnalta. Tänä päivänä tulee kirkkoon yli 3500 henkeä joka viikko. Sitä ei ole koskaan tapahtunut Quebecissä. Vähemmän kuin kaksi prosenttia väestöstä on evankelikaalisia. Tämä tyypillinen evankelikaalinen seurakunta maassamme on ollut olemassa yli viisikymmentä vuotta. Siinä on osallistujia keskimäärin vähemmän kuin kahdeksankymmentä henkeä.

Kuinka me selitämme näin epätavallisen sadon? Miksi meitä on siunattu yli kahden vuosikymmenen pituisella kasvun ajalla mitä vihamielisimmässä ja maallisimmassa Pohjois-Amerikan ympäristössä? Meillä ei ole evankelioimistempauksia emmekä me käytä nykyaikaisen kirkkokasvun gurujen viimeisimpiä metodeja ja strategioita. Meillä on ollut rakennusprojekti toisensa perään. Me pidämme sunnuntaisin useampia jumalanpalveluksia. Kuitenkin kasvamme potentiaalisesti vuosi vuoden jälkeen. Miksi? Yksinkertaisesti siksi, että kaikenikäiset miehet ja naiset kaikista mahdollisista etnisistä ryhmistä ja sosiaalitaustoista ovat kokeneet päättäväisen uskon muuttavan voiman. Satoja on kastettu joka vuosi, kun he todistavat armosta, rohkeudesta ja sovituksesta, ihmeellistä, kauniita tarinoita, jotka ovat täysin selittämättömiä, jolleivät ne ole ”Jumalan työtä”! He kutsuvat ystäviään, naapureitaan, sukuaan, työ- tai opiskelukavereitaan: ”Maistakaa ja katsokaa, kuinka Herra on hyvä. Autuas se mies, joka häneen turvaa!”(Ps.34:8). Näin Jumala moninkertaistaa seurakunnan.

Nykyajan maallistuneessa ja kyynisessä, ranskankielisessä Quebecissä, niin kuin kaikkialla maailmassa, päättäväinen usko sytyttää herätyksen tulia ja muuttaa elämää. Tuhannet ”Danielit” kokevat läpimurtoja ja vapautuksia, joita ei voi väittää valheeksi. Ei meillä ole ”tähtiä”, ei kummallisia salaisuuksia, kiillotettua ammattimaisuutta eikä mitään temppuja. On vain nykyajan ”Danieleita”, miehiä ja naisia, jotka elävät joka päivä uskon valossa ja vapaudessa, voimassa ja mahdollisuuksissa päättäväisinä. He ymmärtävät, että halu määrittää päämäärän ja vaikka tämä on ihmiselle mahdotonta, Jumalan kanssa kaikki on mahdollista.

__________
Claude Houde, johtava pastori Eglise Nouvelle Vie (Uuden Elämän Seurakunnassa) Montrealissa, Canadassa on usein puhujana Expect Church Leadership-konferensseissa, joita World Challenge vetää kaikkialla maailmassa. Hänen johdossaan Uuden Elämän Seurakunta on kasvanut kourallisesta ihmisiä enempään kuin 3 500 seurakuntalaiseen siinä osassa Canadaa, jossa on vähän protestanttisia seurakuntia.