JUMALAN TEMPPELI MAAN PÄÄLLÄ by Gary Wilkerson
Me olemme Jumalan temppeli maan päällä, meidän ruumiimme on Hänen Pyhän Henkensä asuinsija(ks. 1 Kor.6:19). Jotkut asiat eivät kuulu meidän temppeliimme, sellaiset, jotka saattaisivat viedä meiltä pois rakkauden Häneen.
Kun Jeesus kaatoi pöytiä temppelissä (ks. Joh.2:13 -17), Hän kumosi enemmän kuin rahanvaihtajien kaupan. Hän pani nurin uskonnollisen järjestelmän, joka oli tuhannen vuoden ajan luottanut eläinuhreihin Jumalan suosion saamiseksi. Kristus julisti lyhyesti sanottuna: ”Teidän suhteenne Isään ei enää voi perustua lampaiden ja vuohien ja kyyhkysten uhraamiseen. Se perustuu tästä lähin minun kertakaikkiseen uhriini teidän edestänne.”
Tapahtuma temppelissä on vastaa kuvaa meidän ajastamme. Monet seurakunnat tänään ovat täynnä ääntä ja toimintaa. Monet ohjelmat ovat paikoillaan, lähetysmatkoista paikallistyöhön, kaksi tusinaa pienryhmää. Ylistyspalvelukset voivat olla täynnä kirkkaita valoja, voimakasta musiikkia ja ihmeellistä voimaa. Kuitenkin, joskus kaiken tämän eloisan toiminnan keskeltä tuntuu puuttuvan jotakin: Jeesus itse.
Jos Kristus ei ole toimintamme keskipisteenä, seurakuntamme ovat kuolleita. Ei mitään hyötyä siitä, kuinka ahkerasti teemme asioita, jotka palvelevat ja antavat kunnian Hänen nimelleen. Mikään meidän ”uhreistamme” ei voi päästä todellisen valtakunnan tuloksiin. Ulkoapäin yhteytemme saattaa näyttää vanhurskaalta, mutta kirkkomme ovat täynnä kuolleiden luita, jollemme pidä jatkuvasti Jeesusta keskipisteenä.
Eläinuhrit eivät olleet koskaan Jumalan ensimmäinen tarkoitus esittää Hänen sovintoaan syntisen ihmiskunnan kanssa. Samoin kuin Israelin kuninkuusajatus oli vain epätäydellinen järjestelmä, vaikka Jumala salli sen, käyttäen sitä vertauskuvallisesti osoittamaan johonkin korkeampaan ja parempaan.
Jumala näytti tämän Aabrahamissa. Vanhaan aikaan itäisissä kulttuureissa uhrattiin eläimiä ja jopa lapsia lepyttämään jumalia. Kun Jumala käski Aabrahamia ottamaan poikansa, viemään hänet vuorelle ja uhraamaan hänet alttarilla, Aabraham totteli vastaan panematta. Se reaktio näyttää meistä tänä päivänä oudolta, mutta se viittaa siihen vapisevaan pelkoon, joka entisajan ihmisillä oli jumaliaan kohtaan. Kun sinun jumalasi puhui, sinä hyppäsit, muutoin joutuisit nälänhädän tai tuhoeläinten kohteeksi. Se tottelevaisuus perustui pelkoon.
Aabraham koki Jumalansa erilaiseksi. Tosiaankin, Jumala näytti Aabrahamille, ettei Hän ollut niin kuin Moolok, jolle ihmiset uhrasivat lapsiaan. Kun Aabraham kohotti veitsen Iisakin päälle, Jumala pysäytti hänet (ks. 1 Moos.22:11- 12). Jumala oli varannut oinaan uhriksi. Hän julisti palvelijalleen ja jokaiselle uskovalle kaikkina aikoina: ”En tarvitse teidän uhrejanne. Minä uhraan teidän puolestanne.” Jumala käänsi pöydät täysin nurin päin, niin kuin Jeesuskin, kun Hän meni sisälle temppeliin.
Kun Jeesus kaatoi pöytiä temppelissä (ks. Joh.2:13 -17), Hän kumosi enemmän kuin rahanvaihtajien kaupan. Hän pani nurin uskonnollisen järjestelmän, joka oli tuhannen vuoden ajan luottanut eläinuhreihin Jumalan suosion saamiseksi. Kristus julisti lyhyesti sanottuna: ”Teidän suhteenne Isään ei enää voi perustua lampaiden ja vuohien ja kyyhkysten uhraamiseen. Se perustuu tästä lähin minun kertakaikkiseen uhriini teidän edestänne.”
Tapahtuma temppelissä on vastaa kuvaa meidän ajastamme. Monet seurakunnat tänään ovat täynnä ääntä ja toimintaa. Monet ohjelmat ovat paikoillaan, lähetysmatkoista paikallistyöhön, kaksi tusinaa pienryhmää. Ylistyspalvelukset voivat olla täynnä kirkkaita valoja, voimakasta musiikkia ja ihmeellistä voimaa. Kuitenkin, joskus kaiken tämän eloisan toiminnan keskeltä tuntuu puuttuvan jotakin: Jeesus itse.
Jos Kristus ei ole toimintamme keskipisteenä, seurakuntamme ovat kuolleita. Ei mitään hyötyä siitä, kuinka ahkerasti teemme asioita, jotka palvelevat ja antavat kunnian Hänen nimelleen. Mikään meidän ”uhreistamme” ei voi päästä todellisen valtakunnan tuloksiin. Ulkoapäin yhteytemme saattaa näyttää vanhurskaalta, mutta kirkkomme ovat täynnä kuolleiden luita, jollemme pidä jatkuvasti Jeesusta keskipisteenä.
Eläinuhrit eivät olleet koskaan Jumalan ensimmäinen tarkoitus esittää Hänen sovintoaan syntisen ihmiskunnan kanssa. Samoin kuin Israelin kuninkuusajatus oli vain epätäydellinen järjestelmä, vaikka Jumala salli sen, käyttäen sitä vertauskuvallisesti osoittamaan johonkin korkeampaan ja parempaan.
Jumala näytti tämän Aabrahamissa. Vanhaan aikaan itäisissä kulttuureissa uhrattiin eläimiä ja jopa lapsia lepyttämään jumalia. Kun Jumala käski Aabrahamia ottamaan poikansa, viemään hänet vuorelle ja uhraamaan hänet alttarilla, Aabraham totteli vastaan panematta. Se reaktio näyttää meistä tänä päivänä oudolta, mutta se viittaa siihen vapisevaan pelkoon, joka entisajan ihmisillä oli jumaliaan kohtaan. Kun sinun jumalasi puhui, sinä hyppäsit, muutoin joutuisit nälänhädän tai tuhoeläinten kohteeksi. Se tottelevaisuus perustui pelkoon.
Aabraham koki Jumalansa erilaiseksi. Tosiaankin, Jumala näytti Aabrahamille, ettei Hän ollut niin kuin Moolok, jolle ihmiset uhrasivat lapsiaan. Kun Aabraham kohotti veitsen Iisakin päälle, Jumala pysäytti hänet (ks. 1 Moos.22:11- 12). Jumala oli varannut oinaan uhriksi. Hän julisti palvelijalleen ja jokaiselle uskovalle kaikkina aikoina: ”En tarvitse teidän uhrejanne. Minä uhraan teidän puolestanne.” Jumala käänsi pöydät täysin nurin päin, niin kuin Jeesuskin, kun Hän meni sisälle temppeliin.