JUMALAN TUNTEMINEN by Gary Wilkerson
Jokainen uskovien sukupolvi on velvollinen tarkistamaan, onko sen missio ja toiminta Jumalan kunniaksi. Meidän tulee jatkuvasti kysyä itseltämme: “Palvelemmeko vielä Herraa ja lähimmäistämme uskollisesti, uhrautuen? Vai olemmeko ajautuneet ”siunaa minua” – mielenlaatuun?”
Kristus tiesi tarkasti, missä ihmisjoukkojen sydän oli, kun he alkoivat seurata Häntä: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ette te minua sen tähden etsi, että olette nähneet tunnustekoja” (Joh.6:26). Miksi Jeesus viittaa tässä ”tunnustekoihin”? Mitä ne vaikuttavat? Ne osoittavat johonkin, joka ei ole itse asia. Kun tienviitassa lukee “Denver, 60 mailia”, tiedämme, ettemme ole Denverissä, vaan tiellä sinne. Samalla tavalla Jeesus antoi opetuslasten ymmärtää, etteivät leivät ja kalat olleet pääasia. Ne ilmaisivat taivaallisen Isän rakastavaa huolenpitoa. Tunnusteot ovat merkkejä Hänen huolenpidostaan meitä kohtaan.
Kansanjoukon vastaus ilmaisi heidän sisimpänsä. ”Hän (Mooses) antoi leipää taivaasta heille syötäväksi" (Joh.6:31). He vetivät Mooseksen esimerkiksi Jeesusta vastaan. Se oli pakottava ele, niin kuin lapsen, joka menee vuorotellen kummankin vanhempansa luo saadakseen, mitä haluaa. Etsimmekö keskuudessamme Jumalaa vai vain Hänen lahjojaan? Ollaanpa nyt rehellisiä, usein me rukoillessamme haluamme vastauksen nyt, tänään, tällä hetkellä. Se on valitettava tartunta, jonka olemme saaneet tämän maailman ”haluan kaikki, nyt” – kulttuurista. Hengellisessä mielessä meiltä puuttuu valtava arvo, jota ”suurin sukupolvi” piti rakkaana: tietää, että uskon kautta näemme lopulta suurimmat siunaukset.
Uskovalle Jumalan tunteminen ei ole vain ”siunauksen saamista, nyt”. Herra ei taivu meidän himoihimme, antamaan meille kaiken, mitä haluamme, kun haluamme sitä. Hänen halunsa on olla meidän kanssamme, jatkuvassa, pitkäaikaisessa suhteessa, joka kantaa pysyvää hedelmää. Niinpä Hänen siunauksensa eivät ole suhteen lopettamista, vaan Hänen uskollisuutensa ja laupeutensa merkkejä, lahjoja, joita jokainen meistä kadehtisi suhteessa. Kristuksen tunnusteot ovat todisteita kauniista lahjoista.
Kristus tiesi tarkasti, missä ihmisjoukkojen sydän oli, kun he alkoivat seurata Häntä: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ette te minua sen tähden etsi, että olette nähneet tunnustekoja” (Joh.6:26). Miksi Jeesus viittaa tässä ”tunnustekoihin”? Mitä ne vaikuttavat? Ne osoittavat johonkin, joka ei ole itse asia. Kun tienviitassa lukee “Denver, 60 mailia”, tiedämme, ettemme ole Denverissä, vaan tiellä sinne. Samalla tavalla Jeesus antoi opetuslasten ymmärtää, etteivät leivät ja kalat olleet pääasia. Ne ilmaisivat taivaallisen Isän rakastavaa huolenpitoa. Tunnusteot ovat merkkejä Hänen huolenpidostaan meitä kohtaan.
Kansanjoukon vastaus ilmaisi heidän sisimpänsä. ”Hän (Mooses) antoi leipää taivaasta heille syötäväksi" (Joh.6:31). He vetivät Mooseksen esimerkiksi Jeesusta vastaan. Se oli pakottava ele, niin kuin lapsen, joka menee vuorotellen kummankin vanhempansa luo saadakseen, mitä haluaa. Etsimmekö keskuudessamme Jumalaa vai vain Hänen lahjojaan? Ollaanpa nyt rehellisiä, usein me rukoillessamme haluamme vastauksen nyt, tänään, tällä hetkellä. Se on valitettava tartunta, jonka olemme saaneet tämän maailman ”haluan kaikki, nyt” – kulttuurista. Hengellisessä mielessä meiltä puuttuu valtava arvo, jota ”suurin sukupolvi” piti rakkaana: tietää, että uskon kautta näemme lopulta suurimmat siunaukset.
Uskovalle Jumalan tunteminen ei ole vain ”siunauksen saamista, nyt”. Herra ei taivu meidän himoihimme, antamaan meille kaiken, mitä haluamme, kun haluamme sitä. Hänen halunsa on olla meidän kanssamme, jatkuvassa, pitkäaikaisessa suhteessa, joka kantaa pysyvää hedelmää. Niinpä Hänen siunauksensa eivät ole suhteen lopettamista, vaan Hänen uskollisuutensa ja laupeutensa merkkejä, lahjoja, joita jokainen meistä kadehtisi suhteessa. Kristuksen tunnusteot ovat todisteita kauniista lahjoista.