JUMALAN LOHDUTTAMANA
Joka kerran, kun osoitat armahtavaa mieltä, olet ystävällinen ja mukava toiselle uskovalle, sinä annat lohdutusta.
Vähän aikaa sitten eräs seurakuntalaisemme pysäytti minut tilaisuuden jälkeen ja sanoi: ”Veli Wilkerson, kerronpa sinulle, miksi käyn tässä seurakunnassa. Yhdeksänkymmentävuotias äitini kuoli äskettäin. Viimeiset neljä vuotta hän oli vuoteen omana ja minä pidin hänestä huolta.
Siinä seurakunnassa, jossa minulla oli tapana käydä, minun täytyi lähteä kesken tilaisuuden hoitamaan äitiä. Jonkin ajan kuluttua pastori kyllästyi siihen ja sanoi minulle koko seurakunnan kuullen: ’Jos aiot lähteä, tee se nyt, ennen kuin alan saarnata.’
Täällä teidän seurakunnassa ei kukaan ole koskaan sanonut sanaakaan minun poistumisestani ennen loppua. Tämä on sinulle ehkä pikkuseikka, mutta minulle suuri juttu. Täällä minun ei tarvitse selittää kenellekään, että lähden kotiin kesken tilaisuuden hoitamaan äitiäni.”
Armahtamista pitää näyttää tavallisissa, jokapäiväisissä asioissa. Joskus se voi olla vain hymy, joka välittää ymmärtämystä tai käsivarren kietominen toisen harteille. Se voi olla jopa sitä, että näyttää sympaattiselta tai sanoo sanan jollekulle, jolla on kipua.
Et voi koskaan tarjota armoa, jos ajattelet koko ajan vain itseäsi: ”Jumala on varmaan vihainen minulle. Taas varmaan lankean, tiedän sen.” Miten voisit lohduttaa toisia, jos et ole oppinut saamaan lohdutusta Jumalan armossa sinua kohtaan? ”Että me sillä lohdutuksella, jolla Jumala meitä itseämme lohduttaa, voisimme lohduttaa niitä, jotka kaikkinaisessa ahdistuksessa ovat…jos taas saamme lohdutusta, niin tapahtuu sekin teille lohdutukseksi”(2 Kor.1:4,6).
Armahtavat uskovat ovat Herran lohduttajia. He voivat osoittaa ja puhua armoa ja myötätuntoa, koska he ovat itse kokeneet uskomatonta lohdutusta Jumalan armosta heitä kohtaan.
Vähän aikaa sitten eräs seurakuntalaisemme pysäytti minut tilaisuuden jälkeen ja sanoi: ”Veli Wilkerson, kerronpa sinulle, miksi käyn tässä seurakunnassa. Yhdeksänkymmentävuotias äitini kuoli äskettäin. Viimeiset neljä vuotta hän oli vuoteen omana ja minä pidin hänestä huolta.
Siinä seurakunnassa, jossa minulla oli tapana käydä, minun täytyi lähteä kesken tilaisuuden hoitamaan äitiä. Jonkin ajan kuluttua pastori kyllästyi siihen ja sanoi minulle koko seurakunnan kuullen: ’Jos aiot lähteä, tee se nyt, ennen kuin alan saarnata.’
Täällä teidän seurakunnassa ei kukaan ole koskaan sanonut sanaakaan minun poistumisestani ennen loppua. Tämä on sinulle ehkä pikkuseikka, mutta minulle suuri juttu. Täällä minun ei tarvitse selittää kenellekään, että lähden kotiin kesken tilaisuuden hoitamaan äitiäni.”
Armahtamista pitää näyttää tavallisissa, jokapäiväisissä asioissa. Joskus se voi olla vain hymy, joka välittää ymmärtämystä tai käsivarren kietominen toisen harteille. Se voi olla jopa sitä, että näyttää sympaattiselta tai sanoo sanan jollekulle, jolla on kipua.
Et voi koskaan tarjota armoa, jos ajattelet koko ajan vain itseäsi: ”Jumala on varmaan vihainen minulle. Taas varmaan lankean, tiedän sen.” Miten voisit lohduttaa toisia, jos et ole oppinut saamaan lohdutusta Jumalan armossa sinua kohtaan? ”Että me sillä lohdutuksella, jolla Jumala meitä itseämme lohduttaa, voisimme lohduttaa niitä, jotka kaikkinaisessa ahdistuksessa ovat…jos taas saamme lohdutusta, niin tapahtuu sekin teille lohdutukseksi”(2 Kor.1:4,6).
Armahtavat uskovat ovat Herran lohduttajia. He voivat osoittaa ja puhua armoa ja myötätuntoa, koska he ovat itse kokeneet uskomatonta lohdutusta Jumalan armosta heitä kohtaan.