JUMALAN VARASTOT JA HÄNEN EHDOTON RAKKAUTENSA
Tuhlaajapoikavertaus kertoo kahdesta pojasta. Toinen huomaa päätyneensä umpikujaan omassa varassaan ja toinen ei halua pitää isänsä omaisuutta omanaan. Vertaus kertoo myös isän ehdottomasta rakkaudesta ja voimavaroista, jotka ovat hänen kodissaan.
Nuorempi poika meni isänsä luo ja sanoi: ”Isä, anna minulle se osa tavaroista, mikä minulle on tuleva'. Niin hän jakoi heille omaisuutensa. (Luuk. 15:12). Se osa, minkä hän sai ja tuhlasi, edustaa hänen omia kiinnostuksen kohteitaan: lahjojansa, kykyänsä, kaikkea sitä, minkä turvin hän aikoi kohdata elämän ja kaikki sen ongelmat. Hän sanoi: ”Minulla on älyä, nokkeluutta, hyvä tausta. Minä voin lähteä ja elää omillani”.
Nuoremman pojan asenne kuvaa uskovia tänä päivänä. Kuinka nopeasti meiltä loppuvatkaan omat keinot, kun asiat alkavat mennä vinoon. Kuinka nopeasti panemmekaan likoon kaiken, mitä meissä on! Saatamme keksiä ulospääsyn joistakin ongelmista ja löydämme sisäistä voimaa joihinkin koettelemuksiin, mutta tulee aika, jolloin nälänhätä iskee sieluumme!
Löydät itsesi tiesi päässä, etkä enää tiedä, mihin kääntyä. Ystäväsi eivät voi auttaa sinua. Jäät yksin tyhjänä, kipeänä, eikä sisälläsi ole enää mitään, johon voisi turvata. Olet tuhlannut itsesi. Olet mennyttä miestä! Sinulle on jäänyt jäljelle vain pelko, masennus, tyhjyys ja toivottomuus!
Vieläkö roikut paholaisen sikolätissä, velloen tyhjyydessä, nääntymässä kuolemaan? Niin tapahtui tuhlaajapojalle. Hänelle ei jäänyt mitään, mihin olisi turvannut. Hän oli käyttänyt kaikki omat varansa loppuun ja tajusi, minne omahyväinen itseriittoisuus oli hänet vienyt. Mikä hänet sitten lopulta sai menemään itseensä? Se tapahtui, kun hän muisti runsauden isänsä kodissa! Hän sanoi: ”Näännyn täällä nälkään. Isäni kodissa on tarpeeksi leipää!” Hän päätti lähteä takaisin ja ottaa käyttöön isänsä runsaat varastot!
Mikään tässä vertauksessa ei osoita tuhlaajapojan palanneen isäänsä kohtaan tuntemansa rakkauden tähden. Hän kyllä katui. Itse asiassa hän meni polvilleen ja rukoili: ”Isä, olen pahoillani! Olen tehnyt syntiä sinua ja taivasta vastaan. En ole sen arvoinen, että voisin tulla taloosi.” Hän ei sanonut: ”Isä, tulin takaisin, koska rakastan sinua!”
Tästä siis käy ilmi, että Jumalan rakkaudessa meitä kohtaan ei ole ehtoja. Se ei riipu meidän rakkaudestamme häntä kohtaan. Totuus on, että hän rakasti meitä, vaikka meidän sydämemme oli kaukana hänestä. Sellaista on ehdoton rakkaus!