SALAISEN SYNNIN TAAKKA
Kokonaisen vuoden ajan kannettu salainen synti maksoi kuningas Daavidille paljon. Se mursi hänen terveytensä, piinasi hänen mieltänsä ja haavoitti hänen henkeään. Se aiheutti sekasortoa hänen kodissaan, epäluottamuksen Jumalan kansassa, halveksuntaa jumalisten joukossa. Lopulta hän huudahti: ”Sillä minä olen kaatumaisillani, ja minun tuskani on aina edessäni”(Ps.38:17). Hän tarkoitti sanoa: ”Minä melkein kaadun murheen raskaan taakan alla”.
Jotkut meistä saattavat katsoa Daavidia tässä tilanteessa ja ajatella: ”Minkä tragedian Saatana pystyi tuomaan Daavidin päälle. Kuinka tämä kerran niin herkkä psalminlaulaja saattoi joutua lankeamisen partaalle? Jumala oli varmaan hirvittävän vihainen hänelle.”
Ei! Ei paholainen sitä syntiä niin raskaaksi tehnyt Daavidille, vaan Jumala sen teki. Suuressa armossaan hän antoi tämän miehen vajota syvyyksiin, koska tahtoi tämän näkevän syntinsä valtavuuden. Hän teki Daavidin tunnustamattoman synnin niin raskaaksi, ettei tämä enää kyennyt kantamaan sitä. Siten hänet ajettiin katumukseen.
On totta, että ainoastaan niin vanhurskas mies kuin Daavid saattoi saada niin kovan kolauksen synnistään. Hänen omatuntonsa näet oli edelleen herkkä, ja hän tunsi terävän pistoksen, kun Jumala lähetti hänen sydämeensä tuomion nuolia. Siksi Daavid sanookin: ”Minun syntini on aina minun edessäni.”
Tässä on koko kertomuksen juoni. Daavidilla oli Jumalan mielen mukainen murhe, syvä ja kallisarvoinen Jumalan pelko. Hän saattoi tunnustaa: ”Näen tässä Herran kurittavan käden. Se painaa minua alas polvilleni, ja minä tunnustan, että syntini ovat ansainneet hänen vihansa”.
Valitusvirsien kirjoittaja sanoo: ”Minä olen se mies, joka olen kurjuutta nähnyt hänen vihastuksensa vitsan alla. Minut hän on johdattanut ja kuljettanut pimeyteen eikä valkeuteen…Hän on … musertanut minun luuni. Hän on rakentanut varustukset minua vastaan, … hän on pannut minut asumaan pimeydessä niin kuin ikiaikojen kuolleet. Hän on tehnyt muurin minun ympärilleni, niin etten pääse ulos, on pannut minut raskaisiin vaskikahleisiin…, hakatuista kivistä hän on tehnyt minun teilleni muurin”(Val.v.3:1-9).
Kirjoittajan tarkoitus on selvä: Kun elämme salaisessa synnissä, Jumala itse tekee meidän kahleemme niin raskaiksi, sekoittaviksi ja kauhistaviksi, että me ajaudumme avoimeen syntien tunnustamiseen ja syvään katumukseen.
Jotkut meistä saattavat katsoa Daavidia tässä tilanteessa ja ajatella: ”Minkä tragedian Saatana pystyi tuomaan Daavidin päälle. Kuinka tämä kerran niin herkkä psalminlaulaja saattoi joutua lankeamisen partaalle? Jumala oli varmaan hirvittävän vihainen hänelle.”
Ei! Ei paholainen sitä syntiä niin raskaaksi tehnyt Daavidille, vaan Jumala sen teki. Suuressa armossaan hän antoi tämän miehen vajota syvyyksiin, koska tahtoi tämän näkevän syntinsä valtavuuden. Hän teki Daavidin tunnustamattoman synnin niin raskaaksi, ettei tämä enää kyennyt kantamaan sitä. Siten hänet ajettiin katumukseen.
On totta, että ainoastaan niin vanhurskas mies kuin Daavid saattoi saada niin kovan kolauksen synnistään. Hänen omatuntonsa näet oli edelleen herkkä, ja hän tunsi terävän pistoksen, kun Jumala lähetti hänen sydämeensä tuomion nuolia. Siksi Daavid sanookin: ”Minun syntini on aina minun edessäni.”
Tässä on koko kertomuksen juoni. Daavidilla oli Jumalan mielen mukainen murhe, syvä ja kallisarvoinen Jumalan pelko. Hän saattoi tunnustaa: ”Näen tässä Herran kurittavan käden. Se painaa minua alas polvilleni, ja minä tunnustan, että syntini ovat ansainneet hänen vihansa”.
Valitusvirsien kirjoittaja sanoo: ”Minä olen se mies, joka olen kurjuutta nähnyt hänen vihastuksensa vitsan alla. Minut hän on johdattanut ja kuljettanut pimeyteen eikä valkeuteen…Hän on … musertanut minun luuni. Hän on rakentanut varustukset minua vastaan, … hän on pannut minut asumaan pimeydessä niin kuin ikiaikojen kuolleet. Hän on tehnyt muurin minun ympärilleni, niin etten pääse ulos, on pannut minut raskaisiin vaskikahleisiin…, hakatuista kivistä hän on tehnyt minun teilleni muurin”(Val.v.3:1-9).
Kirjoittajan tarkoitus on selvä: Kun elämme salaisessa synnissä, Jumala itse tekee meidän kahleemme niin raskaiksi, sekoittaviksi ja kauhistaviksi, että me ajaudumme avoimeen syntien tunnustamiseen ja syvään katumukseen.