HÄNEN SYDÄMENSÄ ILO

Jeesus iloitsi meistä jo ennen maailman perustamista. Hän odotti, että voisi tulla asumaan meihin ja tekemään meistä Hänen huoneensa. Hän iloitsi siitä, että me pysyisimme Hänessä hyljäten kaikki muut. Me etsisimme Häntä päivittäin ja viettäisimme laatuaikaa Hänen kanssaan. Hän jakaisi salaisuuksia meille, ja me saisimme laskea sydämemme taakat Hänelle. Me iloitsisimme Hänen teistään, etsisimme Hänen Sanastaan ilmestyksiä Hänen vanhurskaudestaan ja vapisisimme niistä ilmestyksistä, joita saisimme Hänen Sanastaan.

Raamattu sanoo selvästi, minkälaisia huoneita Hän odottaa meidän olevan asuaksensa siellä. Niin, täytätkö Hänen odotuksensa? Hän odotti viettävänsä elinajan sinun kanssasi niin, että sinun läheisyytesi Hänen kanssaan lisääntyisi koko ajan. Haluatko sen sijaan hyljätä Hänet jatkuvasti päivästä toiseen?

Sinun Ylkäsi ajatteli vetää sinut lähelle itseään. Hän halusi avata sydämensä sinulle, voidakseen kohdata sinut suloisesti joka päivä. Hän kaipasi voida näyttää sinulle monia asioita, joita kukaan muu ei ollut nähnyt. Hän kaipasi saada muovata sinun elämääsi, tuoda esiin Hengen hedelmää sinussa. Hän halusi ottaa pois heikkoutesi, pelkosi, riittämättömyyden tunteesi.

Vastaavasti sinä olisit Hänen sydämensä ilo kyyneleissäsi, läheisyydessäsi, pysyvässä sitoutumisessasi. Sinun sanasi Hänelle olisivat Morsiamen sanoja: ”Niin kuin omenapuu metsäpuitten keskellä, niin on minun rakkaani nuorukaisten keskellä; minä halajan istua sen varjossa, ja sen hedelmä on minun suussani makea”(Kork.v.2:3). ”Kyyhkyseni, joka piilet kallionkoloissa, vuorenpengermillä anna minun nähdä kasvosi, anna minun kuulla äänesi, sillä suloinen on sinun äänesi ja ihanat ovat sinun kasvosi" (2:14).

Tämän suhteen ajatteleminen saattoi Kristuksen riemuitsemaan kauan ennen, kuin maailman luotiin. Ny, kun on tullut aika nauttia tuosta suhteesta, sinä hylkäät ja laiminlyöt Herraa. Sinulla on aikaa katsoa TV:tä, shoppailla, surffata Internetissä, hoitaa puutarhaa, mutta sinulla ei ole aikaa Jeesukselle. Kysyn: Uskotko, että Hän haluaa asua sellaisen morsiamen sydämessä, joka on kyllästynyt Häneen? Miksi Hän asuisi edelleen jonkun sisimmässä, jolla ei olisi aikaa Hänelle, olla Hänen kanssaan, puhua Hänen kanssaan, kuunnella Häntä?

Varoitan vakavasti; Jeesus ei asu niissä, jotka hylkäävät ja laiminlyövät Hänet. Sanotko vastaan: ”Minä rakastan Herraa. En ole kääntänyt Hänelle selkääni.” Tosiasia on kuitenkin, että lausut oman julistuksesi siinä, miten olet laiminlyönyt rukouksen ja Hänen Sanansa lukemisen viikkokausiksi etkä ole pitänyt yksityistä, läheistä suhdetta Häneen. Olet silloin sanonut julki: 

”Tekoni todistavat, etten rakasta Häntä hartaasti. Perheeni, urani ja henkilökohtaiset haluni tulevat ensin.”