KRISTUKSEN SIELUN SUURIN KIPU
Mikä voisi olla suurin Kristuksen kokema kipu? Uskon, että se on sukupolvi, joka ei ole saanut täyttä, rajoittamatonta pääsyä eikä tule Hänen luokseen.
Vuosisatoja Jumalan kansa on ikävöinyt ja kaivannut nähdä meidän päiviemme siunauksen. Mooses aikoinaan oli kaivannut sitä pääsyä, josta me nyt saamme nauttia. Samaa pääsyä Daavid sydämessään näki, mutta ei voinut saavuttaa. Sitä pääsyä ei ollut Danielillakaan, vaikka hän rukoili Herraa kolme kertaa päivässä. Meidän esi-isämme näkivät tämän pääsyn tapahtuvan meidän päivinämme ja he iloitsivat meidän puolestamme.
Silti me, joille on annettu oikeus tähän ihmeelliseen lahjaan, pidämme sitä itsestään selvyytenä. Ovi on auki, mutta me kieltäydymme menemästä sisään, monta kertaa päivä- tai viikkokausiksi. Mikä rikos! Joka kerta, kun emme suostu ottamaan vastaan sitä, minkä Jeesus on ostanut meitä varten, kuljemme vain huolettomasti oven ohi, otamme Hänen verensä kevyesti. Herramme kertoi, että meillä on kaikki tarvittava, jos vain tulemme Hänen luokseen. Silti jätämme Hänen arvokkaan lahjansa huomiotta. Raamattu kehottaa meitä: ”Niin käykäämme esiin totisella sydämellä, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä; pysykäämme järkähtämättä toivon tunnustuksessa, sillä hän, joka antoi lupauksen, on uskollinen”(Hebr.10:22- 23). Tässä kohdassa puhutaan selvästi rukouksesta. Jumala haastaa meitä: ”Tulkaa minun läsnäolooni päivittäin. Ette pysty pitämään uskoanne, jos ette tule minun luokseni. Jos ette tule esiin minun läsnäolooni rohkeasti, uskonne näivettyy.”
Saatat tuntea uskovia, jota aiemmin olivat palavia Jeesuksen puolesta, ottivat laatuaikaa Herralle, tutkivat Hänen Sanaansa ja sulkeutuivat salaiseen kammioon Hänen kanssaan. He ymmärsivät vetäytyä Hänen seuraansa pitääkseen uskonsa elävänä.
Nyt nämä samat uskovat vain ”ajattelevat” rukouksensa. Tai he rientävät Jumalan läsnäoloon vain muutamaksi minuutiksi sanoakseen: ”Hei, Herra. Johdata minua tänään. Minä rakastan sinua, Jeesus. Moi taas.” Heidän sydämensä on kadottanut etsimisen. He eivät enää saa iloa siitä kiirehtimättömästä yhteydestä, joka heillä oli aiemmin. Kun kysyt heiltä heidän hyljätystä rukouselämästään, he väittävät ”lepäävänsä uskossa”.
Sanonpa teille, että rukouksettomat ihmiset ovat piankin uskottomia ihmisiä. Mitä enemmän he hylkäävät vastaanottamisen lahjan, kieltäytyvät käyttämästä Jumalan varastoja, sitä enemmän he ajautuvat omille teilleen.
Vuosisatoja Jumalan kansa on ikävöinyt ja kaivannut nähdä meidän päiviemme siunauksen. Mooses aikoinaan oli kaivannut sitä pääsyä, josta me nyt saamme nauttia. Samaa pääsyä Daavid sydämessään näki, mutta ei voinut saavuttaa. Sitä pääsyä ei ollut Danielillakaan, vaikka hän rukoili Herraa kolme kertaa päivässä. Meidän esi-isämme näkivät tämän pääsyn tapahtuvan meidän päivinämme ja he iloitsivat meidän puolestamme.
Silti me, joille on annettu oikeus tähän ihmeelliseen lahjaan, pidämme sitä itsestään selvyytenä. Ovi on auki, mutta me kieltäydymme menemästä sisään, monta kertaa päivä- tai viikkokausiksi. Mikä rikos! Joka kerta, kun emme suostu ottamaan vastaan sitä, minkä Jeesus on ostanut meitä varten, kuljemme vain huolettomasti oven ohi, otamme Hänen verensä kevyesti. Herramme kertoi, että meillä on kaikki tarvittava, jos vain tulemme Hänen luokseen. Silti jätämme Hänen arvokkaan lahjansa huomiotta. Raamattu kehottaa meitä: ”Niin käykäämme esiin totisella sydämellä, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä; pysykäämme järkähtämättä toivon tunnustuksessa, sillä hän, joka antoi lupauksen, on uskollinen”(Hebr.10:22- 23). Tässä kohdassa puhutaan selvästi rukouksesta. Jumala haastaa meitä: ”Tulkaa minun läsnäolooni päivittäin. Ette pysty pitämään uskoanne, jos ette tule minun luokseni. Jos ette tule esiin minun läsnäolooni rohkeasti, uskonne näivettyy.”
Saatat tuntea uskovia, jota aiemmin olivat palavia Jeesuksen puolesta, ottivat laatuaikaa Herralle, tutkivat Hänen Sanaansa ja sulkeutuivat salaiseen kammioon Hänen kanssaan. He ymmärsivät vetäytyä Hänen seuraansa pitääkseen uskonsa elävänä.
Nyt nämä samat uskovat vain ”ajattelevat” rukouksensa. Tai he rientävät Jumalan läsnäoloon vain muutamaksi minuutiksi sanoakseen: ”Hei, Herra. Johdata minua tänään. Minä rakastan sinua, Jeesus. Moi taas.” Heidän sydämensä on kadottanut etsimisen. He eivät enää saa iloa siitä kiirehtimättömästä yhteydestä, joka heillä oli aiemmin. Kun kysyt heiltä heidän hyljätystä rukouselämästään, he väittävät ”lepäävänsä uskossa”.
Sanonpa teille, että rukouksettomat ihmiset ovat piankin uskottomia ihmisiä. Mitä enemmän he hylkäävät vastaanottamisen lahjan, kieltäytyvät käyttämästä Jumalan varastoja, sitä enemmän he ajautuvat omille teilleen.