Thursday, January 22, 2015

TÄMÄN PÄIVÄN YLÖSNOUSEMUSVOIMA

Hänellä, joka on voittanut kuoleman, on kaikki valta eikä Kristuksen voimasta maan päällä ole suurempaa todistetta kuin se, että Hän nousi kuolleista. ”Sillä niin kuin Isä herättää kuolleita ja tekee eläviksi, niin myös Poika tekee eläviksi, ketkä hän tahtoo”(Joh.5:21). Jeesus selvästikin sai voiman kuoleman yli. Hän jopa sanoi itsestään: "Minä olen ylösnousemus ja elämä” (Joh.11:25) ja Hän todisti sen!

Uskommeko todella Jeesuksen sanat? Hän sanoo: ”Totisesti, totisesti minä sanon teille: aika tulee ja on jo, jolloin kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen, ja jotka sen kuulevat ne saavat elää. Sillä niin kuin Isällä on elämä itsessänsä, niin hän on antanut elämän myös Pojalle, niin että myös hänellä on elämä itsessänsä” (Joh.5:25- 26).

Jeesus ei puhu vain viimeisestä ylösnousemuksesta. Hän kuvaa omaa voimaansa herättää kaiken kuolleen. Hänen nykyinen voimansa virtaa meihin Hänen elämäänsä. Meillä näet on kaikilla elämässämme salainen hautamme. Se on jotakin tai joku, jonka annoimme pois kauan sitten. Me hautasimme sen ja kirjoitimme hautakiveen kuolinpäivämäärän.

Meidän rakas tuttavamme kertoi menevänsä lapsensa valmistujaisiin. Kaikkien läsnä olevien sukulaisten lisäksi paikalla olisi myös hänen entinen miehensä (joka oli jättänyt hänet vuosia sitten lähteäkseen toisen naisen luo). Avioliittoa ei voinut enää herättää eloon, koska toinen nainen oli nyt hänen vaimonsa. Kuitenkin Jumala vei ystävämme tuon avioliiton hautasijalle ja niin tämä rukoili hänelle pelastusta ja hänen vaimonsa pelastusta! Tämä nainen ei luopunut hengellisesti kuolleesta.

Eräällä toisella rakkaalla sisarella Kristuksessa on mies, joka jätti hänet vuosia sitten. Mies on nyt syvällä synnissä. Aiemmin oli hyvä avioliitto, nyt jäljellä vain hautakivi. Tämänkin naisen pitää oppia, ettei Jeesus koskaan luovuta kuollutta. Ei niin, että nainen haluaisi miehensä takaisin (ehkä hän ei koskaan palaa). Pikemminkin nainen haluaisi miehen heräävän eloon synnin kuolemasta. Hän ei luovuta kuollutta, koska me palvelemme Jumalaa, jolla on jokapäiväinen ylösnousemusvoima.