EPÄJUMALANPALVELUS TUO PETTYMYKSEN

Epäjumalanpalvelijat elävät petoksessa, luulevat valheen olevan totuutta!
”Sillä kuka ikinä israelilainen tai muukalainen, joka asuu Israelissa, luopuu minusta ja sulkee kivijumalansa sydämeensä ja asettaa kasvojensa eteen sen, mikä hänelle oli kompastukseksi syntiin, ja sitten menee profeetan tykö kysymään itsellensä neuvoa minulta, hänelle minä, Herra, itse annan vastauksen”(Hes.14:7).

Tämä kappale tarkoittaa: ”Koska olet kovettunut synnissäsi, et halua kääntyä ja katua, kaikki, mitä kuulet tästä lähin, vain vahvistaa sinua petoksessasi. Saarnatkin, jotka kuulet, puhuvat vain epäjumalistasi.”

Näemme tästä kuvan kuningas Ahabin elämässä 1 Kuningasten kirjassa luvussa 22. Hän oli ilmeisesti Israelin historian pahin kuningas. Tuohon aikaan hän oli liittoutunut kuningas Joosafatin kanssa taistellakseen Gileadin Raamotia vastaan.

Raamattu sanoo: ”Ja Herra sanoi: 'Kuka viekoittelisi Ahabin lähtemään sotaan, että hän kaatuisi Gileadin Raamotissa?' Mikä vastasi niin, mikä näin. Silloin tuli henki ja asettui Herran eteen ja sanoi: 'Minä viekoittelen hänet'. Herra kysyi häneltä: 'Miten?' Hän vastasi: 'Minä menen valheen hengeksi kaikkien hänen profeettainsa suuhun'. Silloin Herra sanoi: 'Saat viekoitella, siihen sinä pystyt; mene ja tee niin’ ”(1Kun.22:20 - 22).

Näemme tässä kaikkien aikojen pahimman epäjumalan palvelijan, miehen, jonka sydän oli kateuden ja himon valtaama, pyytämässä vastausta Herralta. Niin, mitä Jumala antoi Ahabille? Hän antoi neljäsataa profeettaa, jotka valehtelivat hänelle ja toistivat hänen omansa sydämensä kaiun: ”Lähde taisteluun! Kaikki näyttää hienolta. Edessä on rauha ja menestys.”

Mikä kauhea tragedia! Ahab ei voinut kuulla Jumalan ääntä, koska epäjumalat olivat juurtuneet hänen sydämeensä. Jumala vastasi hänelle lähettämällä hänelle vahvan luulevaisuuden hengen, joka tuhosi hänet.

”Sen tähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua. Ja sen tähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen”( 2 Tess.2:10 -11).