MYRSKYN KESKELLÄ
“Mutta venhe oli jo monen vakomitan päässä maasta, aaltojen ahdistamana, sillä tuuli oli vastainen. Ja neljännellä yövartiolla Jeesus tuli heidän tykönsä kävellen järven päällä. Kun opetuslapset näkivät hänen kävelevän järven päällä, peljästyivät he ja sanoivat: "Se on aave", ja huusivat pelosta. Mutta Jeesus puhutteli heitä kohta ja sanoi: "Olkaa turvallisella mielellä, minä se olen; älkää peljätkö"(Matt.14:24- 27).
Opetuslapset olivat uppoamaisillaan, yhtäkkiä peloissaan. Ajatus Jeesuksen olemisesta lähellä valvomassa heitä tuntui heistä mahdottomalta. Joku varmaan sanoi: ”Tämä on Saatanan työtä. Paholainen haluaa tappaa meidät kaikkien ihmeitten takia, joissa olimme osallisia”. Joku toinen sanoi: ”Missä menimme vikaan? Kenellä meistä on syntiä elämässään? Jumala on vihainen jollekulle tässä veneessä!” Joku muu saattoi kysyä: ”Miksi me? Mehän teimme juuri niin kuin hän käski. Me tottelimme. Mistä tämä myrsky tuli yhtäkkiä?”
Pimeimmässä hetkessä “Jeesus tuli heidän luokseen”. Kuinka vaikeaa Jeesuksen olikaan odottaa myrskyn liepeillä, rakastaen heitä niin paljon, tuntien jokaisen tuskan, haluten niin kovasti suojella heitä loukkaantumiselta, kaivaten heitä niin kuin isä ikävöi lapsiaan näiden ollessa vaikeuksissa. Kuitenkin Hän tiesi, etteivät opetuslapset koskaan oppisi tuntemaan Häntä ja luottamaan Häneen, ennen kuin myrskyn raivo olisi heidän päällään. Hän näyttäytyisi vasta, kun he olisivat saavuttaneet uskonsa äärirajan. Vene ei olisi uponnut, mutta heidän pelkonsa olisi hukuttanut heidät nopeammin kuin venettä piiskaavat aallot. Hukkumisen pelko oli epätoivoa, ei pelkoa vettä kohtaan.
”Kun opetuslapset näkivät hänen kävelevän järven päällä, peljästyivät he ja sanoivat: ’Se on aave’ ”(Matt.14:26).
He eivät tunnistaneet Jeesusta tuossa myrskyssä. He näkivät aaveen, haamun. Ajatus Jeesuksen olemisesta niin lähellä, niin paljon osallisena siihen, mitä he olivat joutuneet kokemaan, ei tullut heidän mieleensäkään.
Tässä on vaara, jonka kaikki kohtaamme, kun emme näe Jeesusta vaikeuksissamme. Sen sijaan näemme haamuja. Pelon kauheimmalla hetkellä, kun yö on pimein, myrsky kiukkuisin, tuulet vinkuvimmat ja toivottomuus on ylitsepääsemätön, Jeesus aina tulee lähelle meitä näyttääkseen itsensä tulvan Herrana, Vapahtajana myrskyissä.
”Herra istui valtaistuimellaan, ja vedenpaisumus tuli. Herra istuu kuninkaana iankaikkisesti” (Ps.29:10).
Opetuslapset olivat uppoamaisillaan, yhtäkkiä peloissaan. Ajatus Jeesuksen olemisesta lähellä valvomassa heitä tuntui heistä mahdottomalta. Joku varmaan sanoi: ”Tämä on Saatanan työtä. Paholainen haluaa tappaa meidät kaikkien ihmeitten takia, joissa olimme osallisia”. Joku toinen sanoi: ”Missä menimme vikaan? Kenellä meistä on syntiä elämässään? Jumala on vihainen jollekulle tässä veneessä!” Joku muu saattoi kysyä: ”Miksi me? Mehän teimme juuri niin kuin hän käski. Me tottelimme. Mistä tämä myrsky tuli yhtäkkiä?”
Pimeimmässä hetkessä “Jeesus tuli heidän luokseen”. Kuinka vaikeaa Jeesuksen olikaan odottaa myrskyn liepeillä, rakastaen heitä niin paljon, tuntien jokaisen tuskan, haluten niin kovasti suojella heitä loukkaantumiselta, kaivaten heitä niin kuin isä ikävöi lapsiaan näiden ollessa vaikeuksissa. Kuitenkin Hän tiesi, etteivät opetuslapset koskaan oppisi tuntemaan Häntä ja luottamaan Häneen, ennen kuin myrskyn raivo olisi heidän päällään. Hän näyttäytyisi vasta, kun he olisivat saavuttaneet uskonsa äärirajan. Vene ei olisi uponnut, mutta heidän pelkonsa olisi hukuttanut heidät nopeammin kuin venettä piiskaavat aallot. Hukkumisen pelko oli epätoivoa, ei pelkoa vettä kohtaan.
”Kun opetuslapset näkivät hänen kävelevän järven päällä, peljästyivät he ja sanoivat: ’Se on aave’ ”(Matt.14:26).
He eivät tunnistaneet Jeesusta tuossa myrskyssä. He näkivät aaveen, haamun. Ajatus Jeesuksen olemisesta niin lähellä, niin paljon osallisena siihen, mitä he olivat joutuneet kokemaan, ei tullut heidän mieleensäkään.
Tässä on vaara, jonka kaikki kohtaamme, kun emme näe Jeesusta vaikeuksissamme. Sen sijaan näemme haamuja. Pelon kauheimmalla hetkellä, kun yö on pimein, myrsky kiukkuisin, tuulet vinkuvimmat ja toivottomuus on ylitsepääsemätön, Jeesus aina tulee lähelle meitä näyttääkseen itsensä tulvan Herrana, Vapahtajana myrskyissä.
”Herra istui valtaistuimellaan, ja vedenpaisumus tuli. Herra istuu kuninkaana iankaikkisesti” (Ps.29:10).