VÄÄRISTYNYT TÄRKEYSJÄRJESTYS
Uskova, joka laiminlyö rukouksen, on väärinarvioinut tärkeimmän. Monet uskovat lupaavat rukoilla, jos ja kun he saavat siihen aikaa. Silti Kristuksen etsiminen käy joka viikko heille vähemmän tärkeäksi kuin auton peseminen, kodin siivoaminen, ystävien tapaaminen, ulkona syöminen, ostoksilla käyminen, urheilutapahtumien katselu. He eivät vain varaa aikaa rukoukseen.
Nykyajan ja Nooan ja Lootin ajan ihmisillä ei ole eroa. Heidän tärkeimpiä asioitaan oli syöminen ja juominen, ostaminen, myyminen, naimisiin meneminen ja perheestä huolehtiminen. Heillä ei ollut aikaa kuulla Jumalan sanomaa tulevasta tuomiosta. Niin kukaan ei ollut valmistautunut, kun tuomio lankesi.
Mikään ei selvästi ole muuttunut vuosisatojen kuluessa. Jumala jää aivan pohjalle tänäänkin monien uskovien tärkeysjärjestyksessä. Kärjessä ovat toimeentulo, turvallisuus, nautinto, perhe.
Rakas lukija, Herra ei halua meidän rääppeitämme: ajan palasia ja murusia, kun meille avautuu lyhyt hetki pikarukoukseen. Se ei ole rukousuhri.
Profeetta Malakia kirjoittaa: ”Ja kun te tuotte uhriksi sokean eläimen, niin se muka ei ole paha! Ja kun tuotte ontuvan ja sairaan, niin se muka ei ole paha! Vie se maaherrallesi: mielistyykö hän sinuun, ja onko hän sinulle suosiollinen? sanoo Herra Sebaot”(Mal.1:8).
Malakia sanoo: ”Sinä tuot uhriksi Jumalan läsnäoloon vain jonkun vanhan karjaeläimen, huolimattomasti, ajattelemattomasti, kierrätyslahjoja. Koeta antaa niitä esimiehellesi, niin näet mitä tapahtuu!”
Jumala odotti kansansa käyvän läpi laumansa huolellisesti, tarkastaen jokaisen eläimen, valiten täydellisimmät yksilöt uhrilahjaksi hänelle. Jumala odottaa meiltä samaa tänä päivänä. Hän haluaa kiireetöntä laatuaikaa. Meidän tulee asettaa se aika etusijalle.
Tapasin kerran erään Amerikan suurimman kirkkokunnan pastorin. Hän oli kiireisimpiä työntekijöitä, mitä olen koskaan nähnyt. Hän sanoi minulle häpeämättä: ”Ei minulla ole aikaa rukoilla.” Hän tosiasiassa tarkoitti, ettei hän pitänyt tärkeänä rukoilla. Kun kävin hänen kirkossaan, en tuntenut Jumalan Hengen liikettä seurakunnan keskellä. Se oli itse asiassa kuollein seurakunta, jossa olen ikinä saarnannut. Miten siellä olisi voinutkaan olla elämää, jos pastori ei rukoillut?
Uskova ei halua varata aikaa rukoukseen, jollei siitä tule hänen elämänsä tärkeintä asiaa, ennen perhettä, uraa, vapaa-aikaa, kaikkea. Muutoin hänen uhrinsa on vääristynyt!
Nykyajan ja Nooan ja Lootin ajan ihmisillä ei ole eroa. Heidän tärkeimpiä asioitaan oli syöminen ja juominen, ostaminen, myyminen, naimisiin meneminen ja perheestä huolehtiminen. Heillä ei ollut aikaa kuulla Jumalan sanomaa tulevasta tuomiosta. Niin kukaan ei ollut valmistautunut, kun tuomio lankesi.
Mikään ei selvästi ole muuttunut vuosisatojen kuluessa. Jumala jää aivan pohjalle tänäänkin monien uskovien tärkeysjärjestyksessä. Kärjessä ovat toimeentulo, turvallisuus, nautinto, perhe.
Rakas lukija, Herra ei halua meidän rääppeitämme: ajan palasia ja murusia, kun meille avautuu lyhyt hetki pikarukoukseen. Se ei ole rukousuhri.
Profeetta Malakia kirjoittaa: ”Ja kun te tuotte uhriksi sokean eläimen, niin se muka ei ole paha! Ja kun tuotte ontuvan ja sairaan, niin se muka ei ole paha! Vie se maaherrallesi: mielistyykö hän sinuun, ja onko hän sinulle suosiollinen? sanoo Herra Sebaot”(Mal.1:8).
Malakia sanoo: ”Sinä tuot uhriksi Jumalan läsnäoloon vain jonkun vanhan karjaeläimen, huolimattomasti, ajattelemattomasti, kierrätyslahjoja. Koeta antaa niitä esimiehellesi, niin näet mitä tapahtuu!”
Jumala odotti kansansa käyvän läpi laumansa huolellisesti, tarkastaen jokaisen eläimen, valiten täydellisimmät yksilöt uhrilahjaksi hänelle. Jumala odottaa meiltä samaa tänä päivänä. Hän haluaa kiireetöntä laatuaikaa. Meidän tulee asettaa se aika etusijalle.
Tapasin kerran erään Amerikan suurimman kirkkokunnan pastorin. Hän oli kiireisimpiä työntekijöitä, mitä olen koskaan nähnyt. Hän sanoi minulle häpeämättä: ”Ei minulla ole aikaa rukoilla.” Hän tosiasiassa tarkoitti, ettei hän pitänyt tärkeänä rukoilla. Kun kävin hänen kirkossaan, en tuntenut Jumalan Hengen liikettä seurakunnan keskellä. Se oli itse asiassa kuollein seurakunta, jossa olen ikinä saarnannut. Miten siellä olisi voinutkaan olla elämää, jos pastori ei rukoillut?
Uskova ei halua varata aikaa rukoukseen, jollei siitä tule hänen elämänsä tärkeintä asiaa, ennen perhettä, uraa, vapaa-aikaa, kaikkea. Muutoin hänen uhrinsa on vääristynyt!