TODELLINEN USKO by Gary Wilkerson
Vanhassa Testamentissa Daavidin ei ollut koskaan määrä mennä temppelin Kaikkein pyhimpään. Mutta hän meni ja hänen kokemuksensa sai aikaan voimallisen psalmin, jota Jumalan kansa laulaa tänä päivänä: ”Joka Korkeimman suojassa istuu ja Kaikkivaltiaan varjossa yöpyy”(Ps. 91:1).
Vaikka Daavid meni paikkaan, jonne hänellä ei ollut lupaa mennä, se antoi hänelle heijastuksen Jumalan läsnäolon ihmeellisestä ilmestyksestä täällä maan päällä. Tarkoitan tätä: Monet pyhät Raamatussa ja läpi koko historian ovat löytäneet tavan ratkaista pahat olosuhteet pelkän uskon kautta. He ovat menneet hartailla rukouksillaan Jumalan kalenterin edelle.
Eräs näistä oli ei-juutalainen, joka pyysi Jeesusta parantamaan hänen sairaan tyttärensä. ”Ja katso, kanaanilainen vaimo tuli niiltä seuduilta ja huusi sanoen: ’Herra, Daavidin poika, armahda minua. Riivaaja vaivaa kauheasti minun tytärtäni’ " (Matt.15:22). Tämä nainen lähestyi Jeesusta suuren tarpeensa tähden. Hänen tytärtään vaivasi riivaajahenki. Kristus ei kuitenkaan toiminut heti: ”Mutta hän ei vastannut hänelle sanaakaan. Niin hänen opetuslapsensa tulivat ja rukoilivat häntä sanoen: ’Päästä hänet menemään, sillä hän huutaa meidän jälkeemme’ "(15:23).
Nainen vain jäi paikalleen ja häiritsi heitä pyynnöillään, kieltäytyen lähtemästä tiehensä. Jos tunnet Raamattua, tiedät, että Jeesus kertoi monta vertausta, joissa Hän kehui tällaista sinnikkyyttä: ”Kolkuttakaa, etsikää, anokaa. Jumala palkitsee teidän uskonne.”
Tämän naisen olisi ollut helppo antaa periksi. Silti hän vain pyysi ja pyysi. Lopulta Jeesus sanoi hänelle: ”Ei ole soveliasta ottaa lasten leipää ja heittää penikoille"(Matt.15:26), viitaten Israelin oikeuteen ennen pakanoita. Minusta naisen vastaus Jeesukselle on hämmästyttävä: "Niin, Herra; mutta syöväthän penikatkin niitä muruja, jotka heidän herrainsa pöydältä putoavat"(Matt.15:27). Hän siis sanoi: ”Jeesus, jos on puhe taivaan voimasta, niin pikku raapaisukin riittää.”
Hän oli oikeassa: Jumalan pöydältä putoavat murusetkin riittävät täyttämään mitkä hyvänsä maan päälliset tarpeemme. Naisella oli usko, joka pienimmässäkin määrin olisi vapauttanut hänen tyttärensä kokonaan. Ystävä, tässä oli todellinen usko. Nainen ei pyytänyt ujosti. Hän pyysi uskoen Jumalan hyvyyteen, tietäen, että pieninkin murunen Hänen kirkkauttaan riittää ihmeelliseen parantumiseen.
Vaikka Daavid meni paikkaan, jonne hänellä ei ollut lupaa mennä, se antoi hänelle heijastuksen Jumalan läsnäolon ihmeellisestä ilmestyksestä täällä maan päällä. Tarkoitan tätä: Monet pyhät Raamatussa ja läpi koko historian ovat löytäneet tavan ratkaista pahat olosuhteet pelkän uskon kautta. He ovat menneet hartailla rukouksillaan Jumalan kalenterin edelle.
Eräs näistä oli ei-juutalainen, joka pyysi Jeesusta parantamaan hänen sairaan tyttärensä. ”Ja katso, kanaanilainen vaimo tuli niiltä seuduilta ja huusi sanoen: ’Herra, Daavidin poika, armahda minua. Riivaaja vaivaa kauheasti minun tytärtäni’ " (Matt.15:22). Tämä nainen lähestyi Jeesusta suuren tarpeensa tähden. Hänen tytärtään vaivasi riivaajahenki. Kristus ei kuitenkaan toiminut heti: ”Mutta hän ei vastannut hänelle sanaakaan. Niin hänen opetuslapsensa tulivat ja rukoilivat häntä sanoen: ’Päästä hänet menemään, sillä hän huutaa meidän jälkeemme’ "(15:23).
Nainen vain jäi paikalleen ja häiritsi heitä pyynnöillään, kieltäytyen lähtemästä tiehensä. Jos tunnet Raamattua, tiedät, että Jeesus kertoi monta vertausta, joissa Hän kehui tällaista sinnikkyyttä: ”Kolkuttakaa, etsikää, anokaa. Jumala palkitsee teidän uskonne.”
Tämän naisen olisi ollut helppo antaa periksi. Silti hän vain pyysi ja pyysi. Lopulta Jeesus sanoi hänelle: ”Ei ole soveliasta ottaa lasten leipää ja heittää penikoille"(Matt.15:26), viitaten Israelin oikeuteen ennen pakanoita. Minusta naisen vastaus Jeesukselle on hämmästyttävä: "Niin, Herra; mutta syöväthän penikatkin niitä muruja, jotka heidän herrainsa pöydältä putoavat"(Matt.15:27). Hän siis sanoi: ”Jeesus, jos on puhe taivaan voimasta, niin pikku raapaisukin riittää.”
Hän oli oikeassa: Jumalan pöydältä putoavat murusetkin riittävät täyttämään mitkä hyvänsä maan päälliset tarpeemme. Naisella oli usko, joka pienimmässäkin määrin olisi vapauttanut hänen tyttärensä kokonaan. Ystävä, tässä oli todellinen usko. Nainen ei pyytänyt ujosti. Hän pyysi uskoen Jumalan hyvyyteen, tietäen, että pieninkin murunen Hänen kirkkauttaan riittää ihmeelliseen parantumiseen.