JUMALAN LUPAUKSEN SEURAAMINEN
Jumala odotti Aabrahamilta uskomatonta kuuliaisuutta: Hän pyysi tätä astumaan tuntemattomaan tulevaisuuteen. Aabraham pystyi ottamaan tämän askeleen tukeutuen Jumalan lupaukseen: "Lähde maastasi, suvustasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan”(1 Moos.12:1).
Hebrealaiskirjeen kirjoittaja sanoo: ”Uskon kautta oli Aabraham kuuliainen, kun hänet kutsuttiin lähtemään, … hän lähti tietämättä, minne oli saapuva”(Hebr.11:8). Herra ei esittänyt Aabrahamille siistiä, yksityiskohtaista matkasuunnitelmaa. Sen sijaan Hän sanoi vain: ”Kokoa perheesi, pakkaa omaisuutesi, jätä sukusi ja lähde paikkaan, josta kerron sinulle”.
Aabraham oli seitsemän kymmentä viisi vuotta vanha, kun häntä käskettiin heittäytymään täysin Jumalan uskollisuuden varaan. Hänelle ei annettu mitään selitystä tai varoitusta mahdollisista vaaroista. Niin Aabraham lähti matkaan tietämättä. Hänen täytyi vain levätä tämän lupauksen varassa: ”Minä näytän sinulle ja siunaan sinua.”
Hänen vaimonsa Saara ei varmaan ollut yhtään erilainen kuin nykyaikaiset naiset. Hän kysyi saman, mitä kuka tahansa vaimo kysyisi: ”Lähdetkö etelään vain pohjoiseen? Minkälaisia vaatteita pitäisi pakata? Aiommeko asettua jonnekin vai vain kierrellä paikasta toiseen?” Aabraham ei pystynyt vastaamaan kuin: ”Jumala käski lähteä ja niin me teemme. Hän kyllä osoittaa meille seuraavan askeleen, kun vain lähdemme liikkeelle”.
Joskus ajattelemme, että kaikki sujuu kuin silkki, kun Jumala käskee meitä tekemään jotakin ja me tottelemme. Me ajattelemme, että Hän on varmaan kiitollinen kuuliaisuudestamme ja asettaa meidät siunauksen nelikaistaiselle moottoritielle. Aabraham totteli Jumalan Sanaa, mutta on totta, ettei yksi kuuliaisuuden teko ehdottomasti takaa vaellusta kuuliaisuudessa.
Aabrahamilla oli Jumalan lupaus, mutta matkalla hänen piti käydä läpi Negevin erämaan, lumen peittämien vuorten, taas halki erämaan ja sotaisten kanaanilaisten ohi. Sitten hän saapui keskelle Egyptin nälänhätää. Olen iloinen, että Jumala ei kertonut Aabrahamille, mistä hänen polkunsa kulkisi!
Tämä polku oli juuri sellainen, jota pitkin Aabraham ei ollut vielä kulkenut. Kaiken tämän keskellä hän ei kuitenkaan ollut koskaan minkäänlaisessa vaarassa. Ei kukaan koskenut häneen. Jumala oli hänen kilpensä ja suojansa joka päivä. Uskonsa tähden Aabrahamista tuli Jumalan ystävä.
Hebrealaiskirjeen kirjoittaja sanoo: ”Uskon kautta oli Aabraham kuuliainen, kun hänet kutsuttiin lähtemään, … hän lähti tietämättä, minne oli saapuva”(Hebr.11:8). Herra ei esittänyt Aabrahamille siistiä, yksityiskohtaista matkasuunnitelmaa. Sen sijaan Hän sanoi vain: ”Kokoa perheesi, pakkaa omaisuutesi, jätä sukusi ja lähde paikkaan, josta kerron sinulle”.
Aabraham oli seitsemän kymmentä viisi vuotta vanha, kun häntä käskettiin heittäytymään täysin Jumalan uskollisuuden varaan. Hänelle ei annettu mitään selitystä tai varoitusta mahdollisista vaaroista. Niin Aabraham lähti matkaan tietämättä. Hänen täytyi vain levätä tämän lupauksen varassa: ”Minä näytän sinulle ja siunaan sinua.”
Hänen vaimonsa Saara ei varmaan ollut yhtään erilainen kuin nykyaikaiset naiset. Hän kysyi saman, mitä kuka tahansa vaimo kysyisi: ”Lähdetkö etelään vain pohjoiseen? Minkälaisia vaatteita pitäisi pakata? Aiommeko asettua jonnekin vai vain kierrellä paikasta toiseen?” Aabraham ei pystynyt vastaamaan kuin: ”Jumala käski lähteä ja niin me teemme. Hän kyllä osoittaa meille seuraavan askeleen, kun vain lähdemme liikkeelle”.
Joskus ajattelemme, että kaikki sujuu kuin silkki, kun Jumala käskee meitä tekemään jotakin ja me tottelemme. Me ajattelemme, että Hän on varmaan kiitollinen kuuliaisuudestamme ja asettaa meidät siunauksen nelikaistaiselle moottoritielle. Aabraham totteli Jumalan Sanaa, mutta on totta, ettei yksi kuuliaisuuden teko ehdottomasti takaa vaellusta kuuliaisuudessa.
Aabrahamilla oli Jumalan lupaus, mutta matkalla hänen piti käydä läpi Negevin erämaan, lumen peittämien vuorten, taas halki erämaan ja sotaisten kanaanilaisten ohi. Sitten hän saapui keskelle Egyptin nälänhätää. Olen iloinen, että Jumala ei kertonut Aabrahamille, mistä hänen polkunsa kulkisi!
Tämä polku oli juuri sellainen, jota pitkin Aabraham ei ollut vielä kulkenut. Kaiken tämän keskellä hän ei kuitenkaan ollut koskaan minkäänlaisessa vaarassa. Ei kukaan koskenut häneen. Jumala oli hänen kilpensä ja suojansa joka päivä. Uskonsa tähden Aabrahamista tuli Jumalan ystävä.