RAKKAUS KULKEE TOISENKIN VIRSTAN - Gary Wilkerson
Jotkut uskovat luulevat rauhan tekemistä konfliktien välttämiseksi. Se kuitenkin johtaa vain suurempaan jakautumiseen, riitaan ja epäjärjestykseen. Milloin viimeksi vältit tarpeellisen kohtaamisen jonkun kanssa? Päädyitkö lopulta olemaan passiivisen hyökkäävä sitä henkilöä kohtaan ja pidätitkö ystävällisyytesi? Oliko sähköposteissasi tai FB -kommenteissasi terävyyttä?
Hengen johtamassa elämässä ei tunneta konfliktin välttelyä sinänsä. tosiasiassa Jeesus käskee meidän tehdä aivan päinvastoin. Hän antaa siihen erityisen neuvon: ”Mutta jos veljesi rikkoo sinua vastaan, niin mene ja nuhtele häntä kahden kesken; jos hän sinua kuulee, niin olet voittanut veljesi” (Matt.18:15). Jeesuksen neuvo tässä aivan tihkuu viisautta. Ihmisen kohtaaminen kahdestaan antaa toiselle mahdollisuuden säilyttää kasvonsa syntiin nähden. Se antaa myös totuuden valaista valollaan synnin.
Niin, jonkun kohtaaminen tällä tavoin ei ole vain kertaluonteinen juttu. Miksi? Ensinnäkin se ei ehkä toimi, niin kuin Jeesus osoittaa: ”Mutta jos hän ei sinua kuule…”(Matt.18:16). Tämä ei olekaan vain lopullinen käsky, josta voimme jälkeenpäin kävellä pois ja sanoa: ”Minähän tein, mitä Jeesus sanoi. Sillä sipuli. Minun ei tarvitse enää kestää tätä kaveria”. Jeesuksen mukaan meidän pitää tehdä enemmän, koska rakkaus kulkee vielä toisenkin virstan. ”Mutta jos hän ei sinua kuule, niin ota vielä yksi tai kaksi kanssasi, 'että jokainen asia vahvistettaisiin kahden tai kolmen todistajan sanalla' ”(Matt.18:16).
Se ei pääty edes siinä. Rakkaus kulkee vielä toisen virstan, uudelleen ja uudelleen: ”Mutta jos hän ei kuule heitä, niin ilmoita seurakunnalle. Mutta jos hän ei seurakuntaakaan kuule, niin olkoon hän sinulle, niin kuin olisi pakana ja publikaani”(Matt.18:17). Tämä viimeinen lause kuulostaa kuin viimeiseltä hylkäämiseltä, mutta sekään ei ole varmaa. Oman reaktiomme on tarkoitus heijastaa syntisen käyttäytymistä niin, että hän voi tehdä parannuksen ja päästä takaisin porukoihin.
Tämä järjestys näyttää meille jotakin muuta. Se opettaa meille sitä, miten pitkälle Jumala ulottaa armonsa ja sen hinnan meille armon välittäjinä. Jumalan sydän on aina halukas tuomaan kadonneet lampaat takaisin laumaan. Miten pitkälle tämä armo venyy? Kun Jeesus sanoi Pietarille, että meidän pitää antaa anteeksi veljillemme ”seitsemänkymmentä kertaa seitsemän kertaa”, se merkitsee, että anteeksi on annettava aina tarvittaessa. Taas kerran tässä tarvitaan sitä ristille uhrautuvaa rakkautta. Se rakkaus sanoo: ”Olen edelleen tässä luonasi. En lähde minnekään”. Tämä rakkaus vaatii Hengellä täytettyä vaellusta, koska lihamme ei kykene siihen.
Hengen johtamassa elämässä ei tunneta konfliktin välttelyä sinänsä. tosiasiassa Jeesus käskee meidän tehdä aivan päinvastoin. Hän antaa siihen erityisen neuvon: ”Mutta jos veljesi rikkoo sinua vastaan, niin mene ja nuhtele häntä kahden kesken; jos hän sinua kuulee, niin olet voittanut veljesi” (Matt.18:15). Jeesuksen neuvo tässä aivan tihkuu viisautta. Ihmisen kohtaaminen kahdestaan antaa toiselle mahdollisuuden säilyttää kasvonsa syntiin nähden. Se antaa myös totuuden valaista valollaan synnin.
Niin, jonkun kohtaaminen tällä tavoin ei ole vain kertaluonteinen juttu. Miksi? Ensinnäkin se ei ehkä toimi, niin kuin Jeesus osoittaa: ”Mutta jos hän ei sinua kuule…”(Matt.18:16). Tämä ei olekaan vain lopullinen käsky, josta voimme jälkeenpäin kävellä pois ja sanoa: ”Minähän tein, mitä Jeesus sanoi. Sillä sipuli. Minun ei tarvitse enää kestää tätä kaveria”. Jeesuksen mukaan meidän pitää tehdä enemmän, koska rakkaus kulkee vielä toisenkin virstan. ”Mutta jos hän ei sinua kuule, niin ota vielä yksi tai kaksi kanssasi, 'että jokainen asia vahvistettaisiin kahden tai kolmen todistajan sanalla' ”(Matt.18:16).
Se ei pääty edes siinä. Rakkaus kulkee vielä toisen virstan, uudelleen ja uudelleen: ”Mutta jos hän ei kuule heitä, niin ilmoita seurakunnalle. Mutta jos hän ei seurakuntaakaan kuule, niin olkoon hän sinulle, niin kuin olisi pakana ja publikaani”(Matt.18:17). Tämä viimeinen lause kuulostaa kuin viimeiseltä hylkäämiseltä, mutta sekään ei ole varmaa. Oman reaktiomme on tarkoitus heijastaa syntisen käyttäytymistä niin, että hän voi tehdä parannuksen ja päästä takaisin porukoihin.
Tämä järjestys näyttää meille jotakin muuta. Se opettaa meille sitä, miten pitkälle Jumala ulottaa armonsa ja sen hinnan meille armon välittäjinä. Jumalan sydän on aina halukas tuomaan kadonneet lampaat takaisin laumaan. Miten pitkälle tämä armo venyy? Kun Jeesus sanoi Pietarille, että meidän pitää antaa anteeksi veljillemme ”seitsemänkymmentä kertaa seitsemän kertaa”, se merkitsee, että anteeksi on annettava aina tarvittaessa. Taas kerran tässä tarvitaan sitä ristille uhrautuvaa rakkautta. Se rakkaus sanoo: ”Olen edelleen tässä luonasi. En lähde minnekään”. Tämä rakkaus vaatii Hengellä täytettyä vaellusta, koska lihamme ei kykene siihen.