Eräs nainen meidän seurakunnastamme on tunnettu hänen aurinkoisesta, iloa täynnä olevasta luonteestaan. Muutama vuosi sitten hän tuli toimistooni ja kertoi minulle todella musertavia asioita. Puhuessaan hän oli hämmästyttävän tyyni ja hänen henkensä suloisuus yllätti minut täysin. Kun lopetimme keskusteluamme, hän kysyi minulta vilpittömästi, ”Voinko rukoilla puolestasi?” Tämä rakas pyhä aloitti kertomalla todella järkyttäviä asioita ja lopetti rukoilemalla puolestani! Olin todella hämmentynyt siitä ilosta joka hänellä oli huolimatta tietyistä erittäin raskaista olosuhteista mitä hänellä oli elämässään. Tämän kaltainen ilo, joka tällä naisella oli, oli normaalia Uuden Testamentin seurakunnalle ja sen pitäisi olla normaalia myös meille! Pitäisikö meidän olla masentuneita siitä että Jeesus kuoli meidän syntiemme puolesta ja nousi ylös haudasta? Pitäisikö meidän valittaa ja surra sitä tietoa että eräänä päivänä pääsemme olemaan Herramme kanssa ikuisesti yhdessä? Pitäisikö sen tiedon,