ANNETUT JOKAPÄIVÄISEEN KUOLEMAAN
Jumalinen apostoli Paavali oli täynnä Pyhää Henkeä ja ilmestystietoa. Hän rukoili palavasti ja vaelsi päivittäin läheisessä yhteydessä Jeesuksen kanssa. Kuitenkin hän tunnusti olevansa jatkuvasti sysimisen, häväistyspuheiden, halveksunnan ja arvostelun kohteena. Hänestä juoruttiin, hänen henkilöänsä moitittiin ja nimeänsä halvennettiin.
Paavali joutui kärsimään niin paljon, niin usein, että jopa hänen hengelliset lapsensa olivat ihmeissään siitä, että hän jatkuvasti kohtasi vaikeuksia ja vainoa. Joka kerta, kun he näkivät hänet, hänen kasvonsa olivat mustelmilla, luunsa murtuneet tai hänen ruumiinsa oli täynnä naarmuja. Tietenkin tämä loukkasi Paavalia syvästi. Siinä oli Jumalan armon ja vapautuksen voimallinen, vilpitön saarnaaja. Minne hän vain kääntyikin, hän kohtasi pilkkaa ja moitetta.
Apostoli sanoi, ettei hänellä ollut enää muuta ystävää kuin Onesiforus, joka ”ei ole kahleitani hävennyt”(2 Tim.1:16). Paavali sanoi siis ystävästään: ”Tämä mies ei ole häpeissään minun vankeudestani. Hän tuntee minut paremmin, niin ettei ajattele minulla olevan jotakin salaista syntiä elämässäsi.”
Paavali sanoi myös saaneensa rohkaisua ryhmältä uskovia. Hän sanoi heille: ”Vankien kanssa te olette kärsineet”(Hebr.10:34). Hän siis tarkoitti: ”Nämä ihmiset tietävät, mitä minä koen.” He seisoivat Paavalin rinnalla hänen koetuksissaan, koska he itse olivat ”häväistysten ja ahdistusten alaisina, kaikkien katseltavina, toisaalta taas tulitte niiden osaveljiksi, joiden kävi samalla tavalla” (Hebr.10:33). Nämä uskovat olivat ruvenneet apostolin ”osaveljiksi ahdistuksissa”, koska sama, mikä tapahtui Paavalille, tapahtui myös heille.
Tunnen erään syvästi hengellisen julistajan, joka joutui sietämään vuosikaudet toisten uskovien pirullista sysimistä ja vainoa. Joka kerta tavatessamme hän pyysi minua rukoilemaan hänen vaikeuksiensa puolesta. Joka kerta ilolla lupauduin, mutta ajan pitkään, kun hänen koetuksensa jatkuivat, huolestuin. Kysyin häneltä aivan suoraan: ”En ymmärrä, miksi olet jatkuvasti niin ahdistunut. Olet jumalisimpia tuntemiani pastoreita. Sinä elät lähellä Herraa, aina rukouksessa, jatkuvasti hänen sanansa tutkimisessa. Miksi hän antaa sinun kohdata jatkuvaa huolta?”
Nyt ymmärrän, että tämä jumalinen pastori joutui päivittäin kuolemaan, koska hän oli täynnä ylösnousemuselämää. Jumala tahtoi käyttää häntä voimallisella tavalla. Niinpä hän antoi pastorin jatkuvasti kuolemaan elämän kaikilla alueilla. Jumala ei halunnut jäävän mitään, mikä olisi estänyt Kristuksen kaunista julistusta hänessä.
Saatana oli ottanut päämääräkseen tuhota Paavalin, koska hän tiesi, että Kristuksen piti kirkkaasti ilmentyä hänen elämässään.
Paavali joutui kärsimään niin paljon, niin usein, että jopa hänen hengelliset lapsensa olivat ihmeissään siitä, että hän jatkuvasti kohtasi vaikeuksia ja vainoa. Joka kerta, kun he näkivät hänet, hänen kasvonsa olivat mustelmilla, luunsa murtuneet tai hänen ruumiinsa oli täynnä naarmuja. Tietenkin tämä loukkasi Paavalia syvästi. Siinä oli Jumalan armon ja vapautuksen voimallinen, vilpitön saarnaaja. Minne hän vain kääntyikin, hän kohtasi pilkkaa ja moitetta.
Apostoli sanoi, ettei hänellä ollut enää muuta ystävää kuin Onesiforus, joka ”ei ole kahleitani hävennyt”(2 Tim.1:16). Paavali sanoi siis ystävästään: ”Tämä mies ei ole häpeissään minun vankeudestani. Hän tuntee minut paremmin, niin ettei ajattele minulla olevan jotakin salaista syntiä elämässäsi.”
Paavali sanoi myös saaneensa rohkaisua ryhmältä uskovia. Hän sanoi heille: ”Vankien kanssa te olette kärsineet”(Hebr.10:34). Hän siis tarkoitti: ”Nämä ihmiset tietävät, mitä minä koen.” He seisoivat Paavalin rinnalla hänen koetuksissaan, koska he itse olivat ”häväistysten ja ahdistusten alaisina, kaikkien katseltavina, toisaalta taas tulitte niiden osaveljiksi, joiden kävi samalla tavalla” (Hebr.10:33). Nämä uskovat olivat ruvenneet apostolin ”osaveljiksi ahdistuksissa”, koska sama, mikä tapahtui Paavalille, tapahtui myös heille.
Tunnen erään syvästi hengellisen julistajan, joka joutui sietämään vuosikaudet toisten uskovien pirullista sysimistä ja vainoa. Joka kerta tavatessamme hän pyysi minua rukoilemaan hänen vaikeuksiensa puolesta. Joka kerta ilolla lupauduin, mutta ajan pitkään, kun hänen koetuksensa jatkuivat, huolestuin. Kysyin häneltä aivan suoraan: ”En ymmärrä, miksi olet jatkuvasti niin ahdistunut. Olet jumalisimpia tuntemiani pastoreita. Sinä elät lähellä Herraa, aina rukouksessa, jatkuvasti hänen sanansa tutkimisessa. Miksi hän antaa sinun kohdata jatkuvaa huolta?”
Nyt ymmärrän, että tämä jumalinen pastori joutui päivittäin kuolemaan, koska hän oli täynnä ylösnousemuselämää. Jumala tahtoi käyttää häntä voimallisella tavalla. Niinpä hän antoi pastorin jatkuvasti kuolemaan elämän kaikilla alueilla. Jumala ei halunnut jäävän mitään, mikä olisi estänyt Kristuksen kaunista julistusta hänessä.
Saatana oli ottanut päämääräkseen tuhota Paavalin, koska hän tiesi, että Kristuksen piti kirkkaasti ilmentyä hänen elämässään.