ANNETUT KUOLEMAAN
Apostoli Paavali kirjoittaa: “Sillä me, jotka elämme, olemme alati annetut kuolemaan Jeesuksen tähden, että Jeesuksen elämäkin tulisi kuolevaisessa lihassamme näkyviin”(2 Kor. 4:11).
Kun Paavali sanoo: ”Me, jotka elämme” hän toistaa kaikuna Jeesuksen sanoja Ilm. 1:18:sta: ”Minä elän”. Paavali puhuu tässä uskovista, jotka luottavat Kristukseen ja joissa hänen elämänsä asuu. Silti Paavali sanoo meille oikeastaan, että meidätkin on annettu kuolemaan.
Niinpä, samoin kuin Isä antoi Poikansa kuolemaan, samoin hän antaa kuolemaan ne, jotka ovat Kristuksessa. Jumala johtaa jokaisen meistä aivan kuoleman porteille ja sanoo: ”Hei, kuolema, ota tämäkin. Tee hänelle, mitä tahdot.” Siinä kohdin Jumalan käsi ei enää suojele, vaan työntää meitä päinvastoin kuoleman kitaan.
Kysyt, voiko Jumala tehdä tällaista. Hän tekee sen samasta syystä, kuin hän antoi oman Poikansa kuolemaan. Hän tietää, että kuolema, kipu ja murhe eivät voi niellä tai tuhota meitä, sillä sisimmässämme on Kristuksen elämä.
Jumala tietää, ettei siinä ole mitään riskiä, niin kuin ei ollut Jeesuksenkaan kohdalla. Hänellä on voiton suunnitelma meitä varten, niin kuin hänellä oli omaa Poikaansa varten. Tämän voiton saamme ainoastaan kuoleman kautta.
Paavali sanoo: ”Jos teillä on sisimmässänne Kristuksen ylösnousemuselämä, Jumala upottaa teidät joka elinpäivänänne kuolemaan.”
Sitten apostoli lisää: ”Niin kuin kirjoitettu on: ’Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken päivää; meitä pidetään teuraslampaina"(Room.8:36). Alkukielen ajatus on seuraava: ”Joka päivä meidät annetaan kuolemaan.” Lyhyesti, Paavali sanoo: ”Kohtaan joka päivä uuden kuoleman.”
Koeta ymmärtää, että Paavali ei puhu fyysisestä kuolemasta, vaan sellaisesta, joka kohtaa meitä joka päivä, kun vaellamme Kristuksessa. Kun hän todistaa: ”Joka päivä minä olen kuoleman kidassa”(1 Kor.15:31), hän viittaa kärsimykseen, vaikeuksiin, vainoihin, vaaroihin ja moniin ongelmiin.
Paavali sanoo lyhyesti: ”Me, joilla on Kristus–elämä sisimmässämme, joudumme jatkuvasti kohtaamaan kuoleman. Joka päivä meidän päällemme heitetään uusi koetus. Meillä on kuitenkin sisimmässämme Jumalan Pojan elämä”.
Kun Paavali sanoo: ”Me, jotka elämme” hän toistaa kaikuna Jeesuksen sanoja Ilm. 1:18:sta: ”Minä elän”. Paavali puhuu tässä uskovista, jotka luottavat Kristukseen ja joissa hänen elämänsä asuu. Silti Paavali sanoo meille oikeastaan, että meidätkin on annettu kuolemaan.
Niinpä, samoin kuin Isä antoi Poikansa kuolemaan, samoin hän antaa kuolemaan ne, jotka ovat Kristuksessa. Jumala johtaa jokaisen meistä aivan kuoleman porteille ja sanoo: ”Hei, kuolema, ota tämäkin. Tee hänelle, mitä tahdot.” Siinä kohdin Jumalan käsi ei enää suojele, vaan työntää meitä päinvastoin kuoleman kitaan.
Kysyt, voiko Jumala tehdä tällaista. Hän tekee sen samasta syystä, kuin hän antoi oman Poikansa kuolemaan. Hän tietää, että kuolema, kipu ja murhe eivät voi niellä tai tuhota meitä, sillä sisimmässämme on Kristuksen elämä.
Jumala tietää, ettei siinä ole mitään riskiä, niin kuin ei ollut Jeesuksenkaan kohdalla. Hänellä on voiton suunnitelma meitä varten, niin kuin hänellä oli omaa Poikaansa varten. Tämän voiton saamme ainoastaan kuoleman kautta.
Paavali sanoo: ”Jos teillä on sisimmässänne Kristuksen ylösnousemuselämä, Jumala upottaa teidät joka elinpäivänänne kuolemaan.”
Sitten apostoli lisää: ”Niin kuin kirjoitettu on: ’Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken päivää; meitä pidetään teuraslampaina"(Room.8:36). Alkukielen ajatus on seuraava: ”Joka päivä meidät annetaan kuolemaan.” Lyhyesti, Paavali sanoo: ”Kohtaan joka päivä uuden kuoleman.”
Koeta ymmärtää, että Paavali ei puhu fyysisestä kuolemasta, vaan sellaisesta, joka kohtaa meitä joka päivä, kun vaellamme Kristuksessa. Kun hän todistaa: ”Joka päivä minä olen kuoleman kidassa”(1 Kor.15:31), hän viittaa kärsimykseen, vaikeuksiin, vainoihin, vaaroihin ja moniin ongelmiin.
Paavali sanoo lyhyesti: ”Me, joilla on Kristus–elämä sisimmässämme, joudumme jatkuvasti kohtaamaan kuoleman. Joka päivä meidän päällemme heitetään uusi koetus. Meillä on kuitenkin sisimmässämme Jumalan Pojan elämä”.