USKOLLA PITÄISI OLLA HYVÄ MUISTI
Uskova sielu antautuu uskollisuuteen, hyvyyteen ja Jumalan viisauteen sen jälkeen, kun hän on heittänyt taakkansa rukouksessa Herralle. Todellinen uskova jättää vastauksen sorvaamisen Jumalan armolle. Uskova hyväksyy ja ottaa vastaan sen, minkä Jumala valitsee vastaukseksi.
Daavid rukoili ahkerasti perhekuntansa puolesta ja jätti sitten kaikki Jumalan huomaan: ”Eikö minun sukuni ole näin Jumalan edessä? Sillä hän on tehnyt minun kanssani iankaikkisen liiton” (2 Sam.23:5).
Ne, jotka kuvailevat Jumalalle, miten ja milloin hänen pitäisi vastata rukoukseen, oikeastaan rajoittavat Israelin Pyhää. Koska Jumala ai tuo vastausta etuovelle, he eivät tiedä hänen palanneen. He luottavat vain omiin johtopäätöksiinsä, ei lupauksiin. Jumala kuitenkaan ei suostu sitomaan itseään aikaan, tapaan tai vastauksen muotoon. Hän tekee aina ”enemmän, monin verroin enemmän kuin kaikki, mitä me anomme tai ymmärrämme. Hän vastaa terveydellä tai armolla, joka on terveyttäkin parempaa. Hän lähettää rakkautta tai jopa enemmän kuin sitä. Hän vapauttaa tai tekee vieläkin suurempaa.
Hänen halunsa on, että me jätämme pyyntömme hänen voimakkaille käsivarsilleen, heitämme kaikki murheemme hänen päällensä. Silloin voimme mennä eteenpäin rauhassa ja tyynin mielin odottaen hänen vastaustaan. Kuinka surullista, että meillä on niin suuri Jumala ja kuitenkin niin vähän uskoa häneen.
Kun olet maassa ja saatana kuiskii korvaasi, että Jumalan on hyljännyt sinut, sulje hänen suunsa sanoen: ”Paholainen, ei Jumala ole unohtanut, vaan minä. Olen unohtanut kaikki hänen entiset siunauksensa, muutoin en voisi nyt kyseenalaistaa hänen uskollisuuttaan.”
Uskolla pitäisi olla hyvä muisti. Äkkinäiset ja pikaiset sanamme ovat osoitus siitä, että olemme unohtaneet hänen antamansa entiset rikkaudet. Meidän tulisi rukoilla Daavidin kanssa: ”Minä sanoin: tämä on minun kärsimykseni, että Korkeimman oikea käsi on muuttunut. Minä muistelen Herran tekoja, minä muistelen sinun entisiä ihmetöitäsi”(Ps.77:10 - 11).
Daavid rukoili ahkerasti perhekuntansa puolesta ja jätti sitten kaikki Jumalan huomaan: ”Eikö minun sukuni ole näin Jumalan edessä? Sillä hän on tehnyt minun kanssani iankaikkisen liiton” (2 Sam.23:5).
Ne, jotka kuvailevat Jumalalle, miten ja milloin hänen pitäisi vastata rukoukseen, oikeastaan rajoittavat Israelin Pyhää. Koska Jumala ai tuo vastausta etuovelle, he eivät tiedä hänen palanneen. He luottavat vain omiin johtopäätöksiinsä, ei lupauksiin. Jumala kuitenkaan ei suostu sitomaan itseään aikaan, tapaan tai vastauksen muotoon. Hän tekee aina ”enemmän, monin verroin enemmän kuin kaikki, mitä me anomme tai ymmärrämme. Hän vastaa terveydellä tai armolla, joka on terveyttäkin parempaa. Hän lähettää rakkautta tai jopa enemmän kuin sitä. Hän vapauttaa tai tekee vieläkin suurempaa.
Hänen halunsa on, että me jätämme pyyntömme hänen voimakkaille käsivarsilleen, heitämme kaikki murheemme hänen päällensä. Silloin voimme mennä eteenpäin rauhassa ja tyynin mielin odottaen hänen vastaustaan. Kuinka surullista, että meillä on niin suuri Jumala ja kuitenkin niin vähän uskoa häneen.
Kun olet maassa ja saatana kuiskii korvaasi, että Jumalan on hyljännyt sinut, sulje hänen suunsa sanoen: ”Paholainen, ei Jumala ole unohtanut, vaan minä. Olen unohtanut kaikki hänen entiset siunauksensa, muutoin en voisi nyt kyseenalaistaa hänen uskollisuuttaan.”
Uskolla pitäisi olla hyvä muisti. Äkkinäiset ja pikaiset sanamme ovat osoitus siitä, että olemme unohtaneet hänen antamansa entiset rikkaudet. Meidän tulisi rukoilla Daavidin kanssa: ”Minä sanoin: tämä on minun kärsimykseni, että Korkeimman oikea käsi on muuttunut. Minä muistelen Herran tekoja, minä muistelen sinun entisiä ihmetöitäsi”(Ps.77:10 - 11).