RISTIN VAATIMUSTEN KOHTAAMINEN

Kukaan ei voi tulla Kristuksen herruuden alle, ennen kuin hän kohtaa Golgatan ristin vaatimukset.

Tämän totuuden tajuan joka kerta, kun nousen saarnaamaan. Joka viikko, kun katson saarnatuolista meidän seurakuntaamme, näen uskollisten uskovien keskellä hajallaan istuvia ei-uskovia, jotka tulivat sisään ensimmäistä kertaa. Jotkut heistä ovat menestyneitä, itseriittoisia, kovaa työtä tekeviä liikemiehiä. Toiset taas tulevat elämän eri alueilta. He kaikki ovat kuitenkin salaisten syntien raskauttamia. Nämä ihmiset elävät niin kuin mielivät, ei minkään hengellisen arvovallan alla, vaan tyhjinä ja pettyneitä. He ovat kyllästyneet etsimään nautintoa, joka ei koskaan tyydytä heitä.

Voisin saarnata erilaisia saarnoja periaatteista ja käyttäytymissäännöistä tai siitä, kuinka selvitä stressistä tai käsitellä pelkoa ja syyllisyyttä. Mikään näistä saarnoista ei kuitenkaan saa ketään ”jättämään maailmaa”. Se ei muuta kenenkään sydäntä.

Siksi minun täytyy vain kertoa ei-uskovalle, että hänen omatahtoisuutensa, itseluottamuksensa ja uppiniskainen ponnistelunsa tehdä kaikki omalla tavallaan, tuhoaa hänet. Lopulta se vie hänet iankaikkiseen kadotukseen.

Jos en anna hänelle tätä sanomaa, suljen häneltä taivaan ikuisiksi ajoiksi. Silloin minä olen tehnyt hänestä kaksinkertaisesti jäsenen helvettiin. Hänen tilansa on oleva pahempi, kuin ennen tuloaan ovista sisään.

Minun täytyy tuoda tuo ihminen kasvotusten sanoman kanssa, jossa hänen pitää tulla ristiinnaulituksi riippumattomuuteensa. Minun täytyy osoittaa hänelle, että hänen pitää tulla ulos uskotellusta omahyväisyyden maailmastaan. Minun täytyy kertoa hänelle, ettei ole muuta tietä rauhaan tässä elämässä kuin täyden antautumisen kautta Kuningas Jeesukselle.


Muutoin olen pettänyt tämän ihmisen. Olen lisäksi tehnyt hirvittävän, pahimman laatuisen ylpeyden synnin: Olen pitänyt häntä ”kääntyneenä”, jotta itse näyttäisin hyvältä. Älköön sitä tapahtuko koskaan!

Jeesuksen Kristuksen evankeliumin julistajana minun tulee puhua Hänen totuuttaan kaikille, jotka tekevät totisen parannuksen: ”Ja kaikki, jotka tahtovat elää jumalisesti Kristuksessa Jeesuksessa, joutuvat vainottaviksi” (2 Tim. 3:12).