TYYTYVÄINEN LIIAN VÄHÄÄN!

Jumalalla on niin paljon annettavaa sinulle. Hänen halunsa on: “Totisesti minä avaan teille taivaan akkunat ja vuodatan teille siunausta ylenpalttisesti”(Mal.3:10). Hän seisoo täydessä varastohuoneessa ja sanoo: ”Minä olen antelias Jumala, mutta niin harvat saavat minulta mitään. He eivät anna minun olla heille Jumala”!

Tietenkin meidän tulee kiittää Jumalaa kaikesta, mitä hän on tehnyt ja antanut tähän mennessä. Meidän ei vain pidä tyytyä siihen, minkä ajattelemme olevan paljon. Monet uskovat tyytyvät istumaan kirkon penkissä Jumalan läsnäolon siunauksessa. Sellaiset ihmiset ovat vain ”pesusieniä”, jotka imevät itseensä kaiken, mutta he rajoittavat Jumalan oman elämänsä mukaan, kun hän haluaisi voidella heidät palvelukseensa.

Kun opetuslapset hämmästelivät Kristuksen ihmeitä, Jeesus vastasi:

”Jumalalla on vielä suurempiakin tekoja varastossa teitä varten”(ks. Joh.14:12). Moni meistä on kuin opetuslapset. Näemme yhden ihmeen ja tyydymme puhumaan siitä lopun ikäämme. Jos me todella tuntisimme Jumalan ja antaisimme hänen olla Jumala meille, pyytäisimme häneltä paljon enemmän.
  • Me voisimme ulottua taivaallisiin uskon kautta, luottaa Jumalan suistavan maahan kaikki jumalattomat paikalliset ja valtion johtajat. Me kukistaisimme valtoja ja voimia, niin kuin Jumala sanoi! 
  • Me uskoisimme Jumalan auttavan meidän kyllästämään kaupunkimme Jeesuksen Kristuksen evankeliumilla. Me nousisimme uskossa kaikkea meitä kohti suunnattuja aseita vastaan ja tuhoaisimme saatanalliset sillanpääasemat perheissämme ja seurakunnissamme. 
Näkymme olisi rajaton. Me uskoisimme, että Jumala tekisi vieläkin suurempia tekoja valtakunnassaan!

”Mutta hänelle, joka voi tehdä enemmän, monin verroin enemmän kuin kaikki, mitä me anomme tai ymmärrämme, sen voiman mukaan, joka meissä vaikuttaa, hänelle kunnia seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa kautta kaikkien sukupolvien, aina ja iankaikkisesti! Aamen”(Ef.3:20- 21).